Opettajan mielikuvituspäivä, vai?

”Teit sen!” Etelä-Suomen Sanomien onnittelut- palstalla hymyilee juuri valmistunut kasvatustieteen maisteri. Eivät tainneet sukulaiset tähän suoritukseen uskoa ja siksi täytyi tästä ihan paikallislehteen ilmoittaa. Päättöharjoittelu rauhaisassa koulussa antoi sen viimeisen kipinän opettajan työhön ja kesän saattelemana on nuorella miehellä niiden perinteisten kesän tapahtumien jälkeen päällä myös niinsanottua pedagogista kiimaa.

Oi, kunpa ne saisin uitettua tuonne uuteen työyhteisöön. Vuosikelloja, käyttäytymissääntöjä, nimikylttejä sekä hauskoja dinosauruksen kuvia on työnnetty laminointikoneeseen jo noin viikko ennen sen ensimmäisen Veso-päivän alkua. Viimeisten kylttien kohdalla kone jo hieman ylikuumeni, mutta kolme voimakasta viilennyspuhallusta auttoi ja myös Jarnon nimi perhosfontilla saatiin, kun saatiinkin ulos. Sehän aiheutti opettajainhuoneessa jo ihan kunnon naurunremakan. 

On ihka ensimmäisen lukuvuoteni ihka ensimmäinen työpäivä. Se alkaakin uusissa, moderneissa avoimissa oppimisympäristöissä. Enpäs ole tämmöiseen ennen törmännytkään. Ihmettelen, kun seinien tilalla onkin vain suihkuverhoja muistuttavat viritelmät. Viereisen luokan äänet kantautuvat korviini kuin siellä huonosti äänieristetyssä hotellissa isoäidin syntymäpäivämatkalla Saarenmaan upeissa maisemissa.

Jos melu yltyy liian kovaksi, niin nostelet vain peukkua ylös. Tämän minulle annetun ohjeen otan välittömästi käyttöön. Näin minun oma opettajanikin toimi Kanervalan ala-asteella vuonna 1987. Miksi tämä ei tehoa? Miksi tämä ei tehoa? Ja samaan aikaan otsaani lentääkin tanskalaisen sisustusfirman tyynystä irtirevitty nappi. Tyynyillä ja niiden värimaailmalla tilaan on tuotu rauhoittavaa harmoniaa. Yhdessä on enää nappi jäljellä, tai siis oli.

Olen ostanut omilla rahoillani Etolasta uuden muovisen korin, jonne saan juuri sopivasti mahtumaan kaikki tarvikkeeni, koska minullahan ei olekaan enää pysyvää työpöytää, jossa voisin tavaroita säilyttää. Vaellus-Villeksi ristin tämän hienon ostokseni. Edessäni vaeltaakin samaan aikaan aika monta Villeä sekä Veeraa, koska kenelläkään ei ole enää omaa istumapaikkaa, puhumattakaan pulpeteista.

On alkamassa historian oppitunti ja aika kaivaa oppikirjat esille. Ei, ei, eihän enää olekaan oppikirjoja, vaan olemmekin siirtyneet digikirjoihin. Sinikan koneesta on akku loppu. Pekalta on naapurin koira syönyt laturin. Eläinlääkäriin ei onneksi tarvinnut lähteä. Itse yritän kirjautua koneelleni, mutta juuri sillä kohtalokkaalla hetkellä ei netti toimikaan. Tätäkin tuntia olin tiimini kanssa suunnitellut todella huolellisesti viime viikon ylimääräisessä suunnittelupalaverissa. Ja nyt mikään ei toimikaan. Nostan katseen koneeni ruudulta ja kukaan ei enää istu paikoillaan tai siis pyörivillä tuoleillaan. Melu ja hälinä täyttävät pääni. 

Tämä sama kaava toistuu ja toistuu ja toistuu. Oppilaani yrittävät parhaansa. Osa istuu kuulosuojaimet päässä. Viimeksi olen semmoiset nähnyt armeijan ampumaharjoituksessa Hälvälän ampumaradalla. Jokaisen työpäivän jälkeen syön välipalan, johon on uutena tulokkaana ilmestynyt kuusisatanen Burana. Katson yhteistä kalenteriamme, johon aina mielitiettyni kanssa kirjaamme yhteisiä menojamme. Petihippa lukee leikkisästi tämän päivän kohdalla. Otan punakynän käteeni ja vedän siihen rastin päälle. Kaivan laukustani melatoniinia ja samalla käteeni osuu pieni rypistynyt paperinpalanen. Oot maailman paras ope, on siihen kirjoitettu keltaisella puuvärillä. 

Haluaisin olla.

-Esko-

// Kuva: Antti Sihlman //

Opettaja, maailman p€#%&n ja raskain ammatti!

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Babler ja Edita

Viime viikolla on iltapäivälehdessä saanut ammattimme erittäin paljon palstatilaa. Kovinkaan ruusuista kuvaa ne eivät opettajan ammatista maalanneet. Suuri tutkija, eli minä tein vuonna 2007 kandidaatin tutkielman, joka sivusi opettajuuden näkymistä mediassa. Jo silloin oli aloitteleva Nietzsche huolissaan opettajan ammatin hienoisen kielteisistä medianäkymistä. Eivät ole asiat kovinkaan paljoa vuosien varrella muuttuneet, valitettavasti. 

Koulumaailma on kyllä muuttunut paljonkin vuosien varrella. Eikä aina välttämättä parempaan suuntaan, valitettavasti. Itse olen pyrkinyt rakentamaan työhöni toimintamalleja, joilla pyrin säilyttämään hymyn huulilla siellä luokan edessä vaikka kaikki ympärillä muuttuisi. Luokkatyöskentelyä ja sitä lasten aitoa kohtaamista pidän aina tämän työn tärkeimpänä asiana. Siinä koen olevani erittäin hyvä ja sen takia tämän ammatin olen itselleni valinnut. Toinen asia, jossa olen mielestäni erittäin hyvä on oman työn rajaaminen ja kaikkivoipaisuusajattelun unohtaminen. Olen opetellut uimaan täällä opetusmaailman rönsyilevässä meressä niin, että pää pysyy pinnalla ja vieläpä pääosin hyvällä fiiliksellä.

”Isolla osalla opettajista suurin osa lomasta menee palautumiseen ja loppuloma alkavasta lukuvuodesta stressaamiseen. Kun töitä on kulunut pari viikkoa, sitä huomaa taas olevansa ylikuormittunut ja luisuvansa kohti uupumusta, Ilta-Sanomien haastattelema nuori opettaja sanoo.” Tämä on suora lainaus Ilta-Sanomien artikkelista. Itse en kuulu tuohon isoon osaan ja siitä olen todella onnellinen. Kollegani Janin kanssa istuimme viime vuonna opehuoneemme sohvilla ja mietimme samantyylisiä juttuja luettuamme, että teemmekö jotain väärin? Teemmekö jotain väärin tai eri tavalla, kun emme koe seisovamme kallion reunalla luisumassa kohti uupumusta.

Tästä keskustelusta sai alkunsa luentosarjamme, joka kulkee nimellä: Ole(t) muutakin kuin opettaja! Tavoitteemme oli päästä keskustelemaan aloittelevien opettajien kanssa ammatista. Käydä OKL:issä jakamassa opeopiskelijoille rennolla otteella omia käytännön toimintatapoja, joilla työssä jaksaisi mahdollisimman hyvin. Olemme päässet jo pari luentosettiä pitämään ja palaute on ollut todella, todella hyvää. Aihepiiri puhuttaa ja on näemmä myös erittäin ajankohtainen. Tällä luennolla ei tuijotella hiljaa silmiin tai leikitä hippaleikkejä. Tällä luennolla kaksi luokanopettajaa kertoilee hymy huulilla omia tapojaan toimia siellä koulun seinien (onneksi on seinät) sisällä. Ohessa muutamia lainauksia muistiinpanoistamme:

”Opetan vahvasti oman persoonani kautta. Jos alkaisin vetämään jotain virkamiesmaistä opettajaroolia, ei siitä tulisi yhtään mitään. Olettavasti olisin siinä vaiheessa jo vaihtanut ammattia.”

”Jos Opettaja-lehden kannessa lukee, että ekan luokan opet aloittivat työt syksyllä jo viikkoa aiemmin, niin se ei välttämättä ole kehuskelun arvoista. Ehkäpä se on signaali mahdollisesti myöhemmin ilmenevästä työuupumuksesta.”

”Ihan tavallinen on ihan hyvä!”

Edita, tuo merkittävä suomalainen oppimateriaalikustantaja järjestää kanssamme kaksi täysin ilmaista ja avointa webinaaria, joille juuri sinä olet enemmän kuin tervetullut. Tule ihmeessä mukaan keskustelemaan rennolla otteella opettajuudesta ja työssä jaksamisesta. Kaksiosainen webinaari järjestetään 14.9.2021 sekä 21.9.2021 kello 17.30.

KÄY ILMOITTAUTUMASSA TÄÄLTÄ!

Onko se opettajan ammatti maailman p%&/€n ja raskain ammatti? Näin saattaisi moni ajatella, jos vain medianäkyvyyttä seuraa. Ihan en itse tuota kuitenkaan allekirjoita. 

Kivaa viikkoa!!

-Esko-

KUVAT: Sakari Piippo

LÄHDE: Iltasanomat