En minä uskalla. Uskallan. En minä uskalla. Minulla on virka. Mitäs sitten jos teenkin elämäni suurimman virheen? Kuka sitä asuntolainaani lyhentää? Tai voitelee leivät? Kyllä minun täytyy tässä eläkeikään asti pysyä. Nykyisillä eläkestandardeilla kymmenisen vuotta nuorempi koulunkäynninohjaaja työntää rollaattorilla luokan eteen. Kaksiteholaseilla yritän Oivaltaja kolmosesta tarkentaa sivun 38 sanallista tehtävää 4 c.
Miksi minun päähäni oli juurtunut ajatus, että tässä opettajan hommassa on samassa paikassa pysyttävä sinne hautaan asti? Muilla aloilla olevat ystäväni ovat jatkuvasti ”Linkkarissa” ja työpaikan ajoittainen vaihto saattaa olla ihan normaali toimenpide. Ehkä se on se virka. Se kuulostaa jotenkin niin arvokkaalta ja minun päässäni samalla myös sitovalta. Ehkä se on se kultainen häkki, jonka oven raottaminen tuntui ylitsepääsemättömältä tehtävältä.
Huomasin itsessäni piirteitä, jollaisia en halua itsessäni nähdä. Olin hyvää vauhtia muuttumassa kyyniseksi ja valittavaksi opettajaksi. Mieheksi, jonka vierestä kaikki vähin äänin paikkaa vaihtavat. Joskus keskustelimme kollegoideni kanssa, että mitä saapuu huoneeseen, kun saavun sinne. Aivan täysi kyllästynyt m€%&u mietin mielessäni. Tätä en kuitenkaan ääneen sanonut. Luokan edessä olin kuten aina, mutta muuten se Esko-ope ei ollut se Esko-ope, joka hän haluaisi olla. Vajosin ja vajosin.
Olen todella ylpeä, että kaivoin sen harmaan mappini esille ja lähdin rohkeasti mukaan virkasirkukseen. Yli kymmenen vuotta oli mennyt edellisestä työhaastattelusta. Naputtelin hakemuksia vähän sinne sun tänne. Selvittelin ja tutustuin. Halusin löytää paikan, joka palvelee parhaalla tavalla juuri sitä omaa opettajuuttani. Halusin löytää takaisin sen Esko-open, joka herää öisin ainoastaan eturauhasen sanelemana. Halusin olla rohkea.
Ajattelin, ettei tämmöiselle ukolle ole enää mitään käyttöä työmarkkinoilla. Kuinka väärässä olinkaan. Haastattelukutsuja alkoi satelemaan oikein urakalla. Videohaastattelu, videohaastattelu, haastattelu. Astuin ensimmäiseen niinsanottuun läsnäolohaastatteluun. Noin kaksi sekuntia meni ja tiesin, että tänne minä haluan. Olin haastattelussa täysin oma itseni. Puhuin suoraan. Huastelin myös mukavia. Sitä tämä ala nimenomaan kaipaa lisää. Ja hyvinhän siinä sitten kävi.
Muistan aina sen päivän, kun painoin irtisanoutumispainiketta. Se oli pelottavaa. Se oli samalla myös vapauttavaa. Se oli samalla myös kaikkien aikojen katsotuin Instagram-stoorini. Moni luuli, että nyt se Esko lähti kokonaan opetusalalta. Ehei. Ei päässyt opetusala vielä Eskosta eroon. Vaihdoin vain koulua ja samalla olen vaihtanut myös ajattelumalliani.
Mitä saapuu huoneeseen, kun saavun sinne? Leppoisa ja muut ympärillään huomioiva ihan leppoisa ukko. Virkahaut ovat juuri nyt meneillään. Haluan kaikille rohkeutta ja tsemppiä toivottaa.
Kivaa iltaa!
Esko