Mitä saadaan, kun samaan tilaan saapuu neljä innokasta, pientä Vain elämää-fania? Saatiin kunnon juhlat, joissa ei desibelejä säästelty. Eilen järjestimme pikkumimmin kanssa lastenjuhlat. Juhlat, jotka olivat kirjaimellisesti lastenjuhlat. F sai itse suunnitella kaiken. Minä autoin ainoastaan pikkupizzojen lämmityksessä ja biisien soittamisessa. Tarjoilut, kattaukset ja juhlien kulku oli täysin kuusivuotiaan käsialaa. Ja olihan juhlat. Tanssia, laulua, duettoja ja herkkuja. Vanhat kaverukset ottivat bileistä ilon irti. Nämä pienet tallukat ovat tunteneet toisensa jo nelisen vuotta, joka on aika paljon heidän ikänsä huomioiden.
Juhlissa ei ollut Laura Voutilaisen 3D-mallennettua käsityöläiskakkua eikä ohjelmapalveluista tilattua prinsessaa. Juhlissa oli vanhempieni tulostimella tulostetut kuvat bilettäjistä ja käytetyn dödöpurkin kannella tuunattu punkkiaikainen mikrofonini. Juhlissa oli Daim-kakku, donitsit, mehua, karkkia ja pikkupizzoja. Juhlissa oli tunnelmaa. Lasten itsensä luomaa tunnelmaa ja fiilistä.
Aikuisilta oli pääsy kielletty ja minäkin tökötin suurimman osan ajasta toisessa huoneessa. Ajoittain kävin kurkkaamassa meininkiä ja hymyhän siinä nousi kasvoille. Korkeimmalla tuolilla istui artisti kenen biisiä esitettiin. Tuossa vaiheessa korkeimmalla tuolilla istui Robin ja Petra esitti hänelle kappaleen, Puuttuva palanen. Saatesanoilla: “Robin, tää on sulle…”
Todella kivat juhlat! Näistä tulee traditio.
-Esko-