Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Browsing Tag

school

, , , , , , ,

On robotteja ja sitten on mummoja

2.11.2017

Nämä mummelit tekivät minuun todella suuren vaikutuksen, kun näin heidän esityksen ensimmäisen kerran. Koulussamme järjestettiin tällä viikolla hyvinvointipäivä ja oli hienoa saada nämä mummut esiintymään jälleen luokkaani. Teatteri Tuulahdus on Pienperheyhdistyksen Mummilan vapaaehtoisten kummi-isovanhempien muodostama teatteriryhmä, joka esiintyy erinäisissä tapahtumissa tehden Mummila-toimintaa tunnetuksi ja edistäen ylisukupolvista toimintaa. Arvostan heidän työtänsä paljon. Virikkeitä ja iloa ilman ikärajoitteita. Mummeleiden raiderikaan ei ole ihan mahdoton. Keikkapalkkio: Kahvi ja pulla, lukee mainoslehtisessä.

Jokaisella lapsella ei ole suhdetta omiin isovanhempiinsa. Jokaisella vanhuksella ei ole tiiviitä sosiaalisia verkkoja ympärillään. Jokainen ihminen tarvitsee aitoja ja empaattisia ihmiskohtaamisia. Oli kyseessä sitten lapsi tai vanhus. Istuessani luokkani perällä katselin mummeleiden esitystä. Seurasin oppilaiden ilmeitä ja eläytymistä. Siinä hetkessä oli jotain, mitä on vaikea kirjoittaa. Se hetki huokui positiivisuutta, lämpöä ja tunnetta. Esitys koostuu perinteisistä kansansaduista eläytyneesti esitettynä. Ei ollut robotiikkaa, värivaloja tai taustamusiikkeja. Oli se satukirja ja ne kuusi mummelia. “Ne oli söpöjä ne mummot.” Sanoi eräs oppilaani.

Itselläni ei enää isovanhempia ole. He ovat enää lämpiminä muistoina mielessäni. Isovanhempien merkitys elämässäni on ollut todella suuri ja edelleenkin minulla on puhelimessa tallennettuna sen tärkeimmän mummun puhelinnumero. En minä sitä sieltä koskaan poista, vaikka muistankin sen ulkoa. Ei siitä numerosta enää koskaan kukaan vastaa. Tämä tärkein mummu nukkui pois samassa sairaalassa, jossa vastikään sattunutta reisihaaveriani hoidettiin. Siellä samaisen sairaalan yläkerrassa silitin sen tärkeimmän mummun poskea viimeisen kerran. Mummu oli siinä, muttei enää kuitenkaan ollut. Siinä minä join parisen viikkoa sitten kahvia samaisen sairaalan kahviossa ja mietin sitä viimeistä hetkeä. Kuinka kiitollinen saankaan olla, että minulla oli mahdollisuus vaalia pitkää ja tiivistä suhdetta mummuuni.

Mummut ja papat, te olette tärkeitä. Teatteri Tuulahduksen mummelit, te teette hienoa työtä ja oli ilo taas teidät tavata ja teistä kirjoittaa. Vaareista on toiminnassa kuulemma hieman pulaa. Itse ilmoittautuisin välittömästi, muttei ikä taida ihan vielä riittää.

On robotteja ja sitten on mummoja. Molempia tarvitaan. Nyt ja tulevaisuudessa.

Teksti on hyvä lopettaa suoraan lainaukseen Pienperheyhdistyksen esittelylehtisestä: “Jos mummilla ja vaarilla ei ole kissaa, olisi hyvä, että hänellä olisi edes oma kummilapsi, sillä jokainen tarvitsee jonkun josta tykätä.” -Anni 7.v.-

-Esko-

Comments (0)
, , , ,

Älä itke oppilas. Älä itke opettaja.

1.12.2016

cof

Tämä on yhteistyöpostaus nuoren Kajaanissa tutkimusta tehneen opettajaopiskelijan kanssa. Hän tutki kymmenen vuotta sitten kandidaatin tutkielmaansa opettajan roolimalliodotuksia ja opettajan ammatin näkyvyyttä mediassa. Hypoteesina tai ainakin valistuneena arvauksena oli tuolloin, että mediassa opettajan ammatti näyttäytyy usein valitettavasti, negatiivisessa valossa. Eipä ole tämän nuorehkon tutkijan olettamus hirveästi muuttunut kymmenessä vuodessa.

Lehdistä saa liian usein lukea kuinka opettajat itkevät töihin mennessään, itkevät sieltä lähtiessään, oppimistulokset ovat romahtaneet. Koulu on uuden opetussuunnitelman myötä vain paikka, jossa pelataan ja leikitään. Koulu kääntää selkänsä kiusaamiselle. En tiedä mitä minä teen väärin tai oikein, varmasti paljonkin, mutta minä nautin työstäni ja tuntuu todella kurjalta lukea, että moni ammatillinen kollegani voi todella huonosti. Olisi tämän ammatin edustajana todella lohdullista lukea ajoittain uutisia myös iloisesta, työstään nauttivasta opettajasta. Koulusta, jossa uuden opetussuunnitelman pääideaa oppilaan osallistamista aktiivisena toimijana tehdään onnistuneesti ja innostavasti. Koulusta, jossa kukaan ei itke päivittäin. Ei oppilaat, eikä opettajat.

Todella pahasti korvaan särähti jostain lause: Koulu vaan kääntää selkänsä kiusaamiselle. Ainakin jokainen tuntemani opettaja suhtautuu tähän asiaan todella vakavasti. Kiusaamista ei varmasti saada koskaan kokonaan kitkettyä pois koulumaailmasta, mutta varmasti opettajat tuon asian eteen parhaansa tekevät. En anna mitään ammatillisia vinkkejä, koska alle kymmenen vuotta tätä työtä tehneenä en varmasti ole siihen oikea ihminen. Kerronpas kuitenkin oman näkemykseni tähän asiaan.

Näen, että hyvä ryhmähenki on kaiken a ja o kiusaamisen kitkemisessä. Tietoisesti tingin lukuvuoden aluksi muista asioista. Panostan ryhmähengen rakentamiseen. Jos luokkaan saadaan luotua vahva ME-henki. Henki, jossa lapset ymmärtävät, että kiusaaminen ei johda yhtään mihinkään. Kiusaaminen ei ole ”coolia”. Kiusaaminen on typerintä mitä koulussa voi tehdä. Kiusaaminen jättää pahimmassa tapauksessa elinikäiset arvet kiusattuun oppilaaseen. Lapset oppivat tiedostamaan mikä on oikein, mikä väärin ja kaikista tärkeimpänä asiana. Tyhmästi toimittuasi osaat myöntää virheesi ja tiedostat itse toimineesi väärin. Saat opettajana aseman, että olet hyvä tyyppi, hyvä opettaja kenelle en edes halua toimia typerästi. Haluan olla tuolle opettajalle itsekin hyvä tyyppi. Tehdä parhaani oman koulunkäyntini eteen, oman tasoni mukaisesti. Antaa myös luokkakavereilleni saman mahdollisuuden.

Nyt tästä saa kuvan, että kehun itseäni ja minun luokissani aina homma toimii, ei se ei ole tarkoitus. On ryhmiä joiden kanssa ei mitkään poppaskonstit auta. Yhteishenki ei vain löydy vaikka mitä tekisit. Kaikki opettajat opettavat omilla tyyleillään ja tekevät varmasti ammatillisesti kaiken mahdollisen. Onhan tämä työnkuva muuttunut ihan kauheasti jo kymmenessä vuodessa ja tulee varmasti muuttumaan edelleen, toivottavasti valoisampaan suuntaan. Ainakin median silmissä ja toki muutenkin.

Minä haluaisin mennä lyhyellä kokemuksellani mennä jokaiseen Suomen opettajankoulutuslaitokseen puhumaan valmistuville opettajille. Mennä sanomaan, että olette tehneet hyvän valinnan ammatiksenne. Tämä on hienoa työtä. Ajoittain raskasta, mutta pääosin ihan älyttömän kivaa. Niin kivaa, että tänäänkin lähdin töistä hymy huulilla. Viimeisillä tunneilla kuului oppilaiden suusta lauseita: ” Tottakai saat lainata mun kynää.” ” Mä voin auttaa sua sahaamisessa.” ” Me voidaan opettaa.” ” Toi sun työ on niin älyttömän hieno.” Nuo lauseet todella lämmittävät tämän opettajan jouluista mieltä. Laitoin musat soimaan autossa. Aurinko paistoi ja kello oli 15.14.

Hymyä huuleen!

-Esko-

Comments (24)