”Miksi sie et oo pitkään aikaan kirjottanu sinne tietokoneelle?” Näin kysyi äitini, kun hänen kanssaan eilen puhelimessa juttelin. Totta, miksi en ole kirjoitellut? Aivan liikaa nykyään ajattelen, että jokaisen tänne kirjoittaman raapusteluni tulisi olla jotenkin syvällisen, pohdiskelevan ja täydellisyyden yhdistelmä. Kirjoittaminen on edelleen kivaa, mutta tuosta lähtökohdasta sitä on melkoisen mahdoton toteuttaa.
Joten kiitos siis äitini, kun nuo sanat lausuit. Alan kirjoittelemaan tänne myös tämmöisiä aivan tavallisia juttuja ilman mitään sen suurempaa agendaa. Olkoon ensimmäisen aiheena tämä upea taide, jota olen saanut lähiaikoina kokea. Banksy Malmössa, Keisteri Espoossa ja viimeisimpänä nuo Hämeenlinnassa sijaitsevat Kantolan muraalit.
Olen aina tykännyt piirtää ja taiteilla. Muistan, kun pikkupoikana vietin lähes kaikki kesät serkkujeni kanssa isovanhempieni mökillä. Vanhempani minut ja veljeni sinne veivät heti loman alettua ja tulivat hakemaan pois joskus heinäkuun lopulla, ehkä. Oli muuten silloin tuo kasvatus hienoisen löyhempää. Menkää vaan rantaan uimaan. Kyllä te pärjäätte. Uimareiden iät 7, 5 ja minä kolme. Ja kyllä. Hyvin pärjäsimme.
Ja tuolla samalla porukalla oli yksi mukavimmista aktiviteeteista piirtäminen. Mökin verannalla oli keltainen pöytä, jonka ääressä vietimme lukemattomia tunteja. Serkkuni oli todella taitava piirtäjä ja häntä me pienemmät ihailimme ja yritimme jäljitellä. Sitä hieman ruskeaan taittavaa piirustuspaperia meni todella paljon ja mummu niitä valmiita taideteoksia sinitarralla seinään kiinnitteli. Seppo Räty, Timo Susi ja Maradona siellä ainakin oli.
Ei tullut meistä kenestäkään Banksya, Keisteriä tai menestynyttä muraalimaalaajaa. Tuli jotain aivan muuta, mutta hienoja muistoja nuo mieleeni palauttelivat. Ja pysyy se lyijykynä edelleen kädessä ihan kohtalaisen hyvin.
Ihanaa viikkoa!
-Esko-
