Kuvassa pieni pellavapäinen tokaluokkalainen poika Joensuun Kanervalan koulun ala-asteelta. Ihan ensimmäisenä ei tule mieleen se, että eräänä kauniina päivänä tuo kyseinen poika marssi ympäri Joensuun keskustaa ja varasteli kaikkea mitä taskuihin ja hihoihin mahtui. Perinteisen suksen siteistä lakupatukoihin. Tämä on yksi lapsuusmuistoistani, joka on piirtynyt mieleeni todella vahvasti. Ei ehkä se kaikista iloisin muisto, mutta onpa tullut opiksi otettua.
Poika katseli televisiota olohuoneen ruskealla valtavalla nahkasohvalla. Kuvaputkitelevisio seisoi tukevasti jalustallaan ja tarjoili ohjelmaa niiltä olemassaolleilta muistaakseni kolmelta kanavalta. Alkoi sarja, jossa nuorisoporukka innostui näpistelemään kaupasta. Päähenkilöllä oli päällään nahkatakki ja pitkä takatukka. Vähän kuin Ihmemies MacGyverillä. Siis, miten siistiä. Se jakso vaikutti tuohon pikkupoikaan niin vahvasti, että pakko oli päästä itsekin kokeilemaan. Hyvinhän siinä ei sitten käynyt.
Kaverin kanssa lähdimme ja tämä kaksikko kierteli ympäri Joensuun keskustaa. Kanervalan kaupasta hihaan sujahti lakupatukoita. Torin kupeessa sijainneesta Intersportista hiihtosuksen side ja sieltä keltatiilisestä Citymarketista Gi-Joe-ukko paidan alle. Niin ja siellä Citymarketissa sitten näiden pikkupoikien varastelu saikin ihan ansaitun lopun. Kaverini jäi rysän päältä kiinni ja itse juoksin kotiin karkuun. Omatunto löi vasten kasvoja todella kovaa ja itkin hysteerisesti Niskakadulle kirmatessani. Äitihän huomasi heti, ettei pellavapäällä ollut ihan kaikki kunnossa.
Siitäpä sitten lähdimme äidin kanssa palauttamaan tavaroita kauppoihin. Nöyrä poika toivottavasti oli tuolloin ja osasi anteeksi pyytää kauppiailta. Käräjäoikeuden tuomarina toiminut isä oli jo muuttanut ennen muuta perhettä Lahteen. Ai, että kuinka pelkäsin sitä hetkeä, kun iskä saa tietää oman poikansa hölmöilyistä. Ja sen isäni pitämän puhuttelun tulen muistamaan koko loppuelämäni.
Tuon pikkupojan elämän ulkoiset vaikutteet olivat kyllä todella vähäisiä verrattuna nykyajan lapsiin ja nuoriin. Silloin oli televisiossa ne muutamat kanavat. Linjoille pystyi soittelemaan lankapuhelimella ja tarkan ajan kertoi neiti aika numerosta 10061. Nykyään lähes jokaisella lapsella ja nuorella on taskussaan väline. Väline, joka muutamalla hipaisulla avaa tarvittaessa silmiesi eteen melkeinpä mitä vaan. Televisiossa on kanavia niin, jotta sanonta kanavamarathon ei ole yhtään liioteltua.
Sanat medialukutaito ja nettietiketti eivät sisältyneet oletettavasti kovinkaan tiivisti tuon pellavapään sanavarastoon. Onko semmoisia sanoja silloin ollut olemassakaan? Vahvasti minuun vaikutti se kuvaputkitelkkarista tullut sarja. Vahvasti haluan uskoa siihen, että nykymaailman lapset ja nuoret osaisivat suodattaa ympärillään pyöriviä vaikutteita. Ja jos eivät itse osaa, tarjoaisivat lähellä olevat aikuiset siihen apua ja tukea.
Isäni oli kaivanut tuon kuvan jostain mökin laatikosta. Muistojahan se mieleeni kuljetteli.
-Esko-
