Viimeinen viikko töitä ennen kesälomaa. Kyllä, viimeinen viikko. Tänään oli töissä erikoinen olo, kun luokan seinillä ei ollut enää pienten taiteilijoiden tuotoksia ja viikkotiedotteessa luki jo kevätjuhla. Lukuvuosi töissä on mennyt aivan hujauksessa. Työ ei ole aina edes tuntunut työltä, koska luokkani on täynnä huippuja pikkuheppuja, jotka pitävät opettajansa mielen virkeänä keinolla, jos toisella. Kohta on kuitenkin pitkän breikin aika ja kiva jatkaa aloitettua taivalta samojen tuttujen oppilaiden kanssa taas ensi syksynä.
Syksyyn on kuitenkin aikaa ja viikkotiedotteessa mainittu kevätjuhla on lauantaina. Todistusten jaon jälkeen oppilaat kirmaavat kesälaitumille ja opettaja istahtaa sille työtuolilleen ja puhaltaa pari kertaa. Ympärillä tyhjä luokka. Tyhjät tuolit ja tyhjät naulakot. Täysi hiljaisuus. Se hetki, sitä hetkeä ei varmasti ymmärrä kuin opettaja. Sitä hetkeä on vaikea kuvailla. On jotenkin todella tyhjä olo. Tyhjä, vähän haikea ja samalla kuitenkin äärimmäisen onnellinen. Edessä pitkä ja toivottavasti tapahtumarikas kesäloma. Kohta tuon hetken pääsee taas kokemaan, jes!
Kesäloma on pitkä. Kesälomalla on aikaa myös pohdiskella ja kirjoitella. Te, huiput ja aktiiviset lukijani. Heittäkäähän minulle aiheita, joista haluaisitte minun kirjoittelevan. Olen näitä aihetoiveita kysellyt aiemminkin ja on todella piristävää saada niitä teiltä. Teiltä, jotka haastatte ajattelemaan asioita myös semmoisista näkökulmista, joita ei tänne pieneen mieleen edes juolahtaisi.
Aiheita kehiin ja mukavaa viikkoa!!
-Esko-