Uudessa paikassa. Uusissa ympyröissä. Paljon asioita, joita täytyy sisäistää. Mikäpä olisikaan parempi keino tutustua uusiin, ennenkokemattomiin asioihin kuin turistibussi. Saavun jättimäiselle lähtölaiturille. Ympärillä vilisee ihmisiä, joillain on aivan kauhea kiire eteenpäin. Osa ottaa rauhassa ja miettii mihin bussiin olisi viisainta hypätä. Jii Ää Är Koo Iii- bussi meni juuri silmien edestä. Lähti vauhdilla. Kiireinen kuski kenties? Ee Är Oo. Hyppään sinne, kun on edessäni. Bussin etupenkillä istuu iloinen opas, joka sanoo ensimmäisenä mikrofoniin: ” Sulkekaa matkapuhelimet akuuttikyydin ajaksi.” Miksiköhän? Mietin mielessäni. Liput lunastetaan henkisellä pääomalla.
Bussi hurahtaa liikkeelle ja ensimmäisenä saavumme lastenvalvojan linnoituksen eteen. Upea, mutta samalla hyvin karu rakennus. Korinttilaisista pylväistä päätelleen antiikin Kreikan aikainen linnoitus. Halukkaat saavat nousta tutkailemaan upeaa rakennelmaa sisäpuolelta. Ovella on suuri kyltti, jossa lukee: Jätä empatiakyky, hyväuskoisuus ja luottamus narikkaan. “Miksiköhän?”, kysyn epätietoisena oppaaltamme. Hän iskee silmää viekkaasti ja vastaa. ” Selviää myöhemmin, tulet kyllä huomaamaan.” Kapuan takaisin paikalleni ja jään miettimään oppaamme vastausta.
Matka jatkuu. Saavumme kylään, jossa asuu kansa nimeltään etävanhemmat. Suuri osa asukkaista on miehiä. Ihan tavallisia työssäkäyviä miehiä. Osa hymyilee leveästi, osa on selvästi allapäin. Kylästä löytyy myös erikoinen automaatti. Elatusmaksuautomaatti. Sinne voi kuukausittain tallettaa tietyn summan rahaa. Onpa kätevää. ” …etävanhemman mahdollisuus vaikuttaa asioihin on verrattavissa antiikin Kreikan naisen asemaan. ” Kuulen satunnaisen lauseen oppaamme suusta ja ihmettelen, että mitä se taas siitä Kreikasta höpisee, ei voi pitää paikkaansa.
Varoitus, varoitus. Siirrymme kierroksemme surullisimpaan paikkaan. Huoltajuuskiistojen kortteliin. Kaduilla vaeltelee epätietoisia ihmisiä. On miehiä, naisia, lapsia ja jokaisessa risteyksessä seisoo tuomari, joka yrittää parhaansa mukaan ohjata ihmisiä oikeille, heille kuuluville paikoilleen. Bussin sisäpuolella isät ja äidit peittävät lastensa silmät. Korttelin led-mainostaululla pyörii pysäyttävä video. En itsekään sitä haluaisi nähdä, mutta uteliaana miehenä en voi olla katsomatta.
Huh. Onneksi on eväiden aika. Kaivan kassistani tuoreen croissantin tuorejuustotäytteellä sekä aamulla surauttamani smoothien. Lisäsin joukkoon hieman proteiinijauhetta, niin jaksaa paremmin pitkän turistikierroksen. Eväiden syönnin ohessa bussi viilettää ohi paikasta, jolla on todella kaunis nimi: Yhteishuoltajuus. Kylän kyltti on koristeltu aivan tuoreilla pinkeillä tulppaaneilla.
Viimeisenä pysäkkinä kierroksella on aivan mahtava ja ihana puisto. Leikkipuiston nimi on: Lapsen etu. Harmittavasti kyltti on kirjoitettu niin pienellä, että ihan kaikki eivät sitä huomaa. Suurin osa onneksi huomaa ja kaikki bussimme kyytiläiset lähtevät katsomaan tuota upeaa puistoa. Puistossa on onnellisia, elämäniloisia lapsia. Aikuisia, jotka ovat siirtäneet omat mielitekonsa romukoppaan. Osanneet heittäytyä tämän miellyttävän puiston syövereihin.
Bussi kaartaa takaisin lähtölaiturille. Olipas reissu. ” Kiitos kyydistä ja tulettehan pian uudestaan. ” Toivottelee iloinen oppaamme. Olihan tämä opettavainen matka, mutta kyllä minä hyppään ensi kerralla johonkin ihan toiseen mielikuvitusautoon.
”Linjuriauto on maantien ässä, siinäpä melskeessä, tärinässä…”
-Esko-
// Kuva: Laine Olli //