Kaupallinen yhteistyö: E2O-blogi ja Lahti 2017
Seisot keskellä Lahden toria. Ympärilläsi vilisee eri maiden lippuja. Korviisi kantautuu useiden maiden kannustuslauluja. Edessäsi kohoaa suuri esiintymislava. Grillimakkaran tuoksu täyttää hajuaistisi. Lahti on todellakin herännyt eloon. Keskustan liikkeet ovat panostaneet kisailmeeseen ja kaupungissa vallitsee yhteisen tekemisen meininki. Keskustelin erään keskustassa liikettään pitävän yrittäjän kanssa ja hän totesi hienosti: ” En minä odota suurta myyntipiikkiä. Odotan, että täällä vieraileville ihmisille jää hyvä ja positiivinen kuva kaupungistamme, Lahdesta.” Toivotaan, että näin tapahtuu. Puitteet ovat ainakin kunnossa.
Lähden kävelemään kohti kisojen sydäntä, Urheilukeskusta. Keskusta, jossa on vuosien varrella leivottu useita kansallissankareita. Keskusta, jonne kävelee torilta kymmenessä minuutissa. Eilen matka meni kyllä vielä joutuisammin. Ympärillä vaelsi kisakansaa ja koko matkan oli ympärillä jotain katseltavaa ja koettavaa. Hevosajelua, kisamakkaraa, viikinkejä, metrilakuja, sirkustaiteilijoita osui ainakin silmiini, enkä ollut päässyt vielä edes kisa-alueen sisäpuolelle. Antero Mertarannan tuttu ääni kuuluu kaiuttimista, kun astun portista sisään.
Lunta tupruttaa taivaalta ja ilta alkaa hämärtymään. Sprinttihiihtäjät antavat kaikkensa pöllyävälle areenalle. Areenalle, joka näyttää iltavalaistuksessa upealta. Ihmisiä on ympärillä todella runsaasti. Ei uskoisi, että kyseessä on torstai-ilta. Torvet törähtelevät, lehmänkellot kilisevät ja liput liehuvat. En ole fanaattinen hiihtourheilun seuraaja, mutta kyllähän tuommoinen ympäristö imaisee mukaansa ja kädet nousevat pystyyn Ristomatti Hakolan varmistaessa finaalipaikkansa. Usein sanotaan, että urheilu on paikanpäällä hyvin erilaista kuin televisiosta seurattuna. Ainakin eilisen perusteella allekirjoitan tämän sataprosenttisesti. Voit esimerkiksi kävellä ladun varteen seuraamaan hiihtosankareita. Hiihtosankareita, jotka vilistävät ohitsesi noin metrin päästä.
Ilta on pimentynyt ja tämä sankari lähtee kävelemään kohti vanhempiensa kotitaloa, joka sijaitsee aivan Urheilukeskuksen lähettyvillä. Muu seurue hyppäsi taksiin hieman aiemmin, koska mukana temmelsi myös hieman alle kaksivuotias kummityttöni. Pikkuheppukin viihtyi kisoissa monta tuntia. Laski mäkeä Röllin talvimaassa, herkutteli kisamakkaralla ja pyydysteli suuhunsa lumihiutaleita C-katsomossa. Ei varmasti ymmärtänyt Hakolan uran parhaasta sprinttihiihtosijoituksesta tuon taivaallista. Eikä tarvitsekaan. Tämä oli varmasti pienelle kisojen ensikertalaiselle kokonaisvaltainen elämys. Ja kyllä, sitä se oli isommillekin. Yhteen ääneen totesimme iltapalapöydässä: ” Olihan hyvä meininki, tekisi mieli mennä uudestaan!”
Minä onnekseni hiihtolomalaisena pääsen vielä uudestaan. Tänään vuorossa mäkihyppyä ja sitten “MÄ HIIHDÄN!”. Ana Tude tanssittaa yleisöä tapahtuma-areenalla. Veikkailisin aika kuumia tunnelmia. Toppapukukansa pistää parastaan. Parasta pistetään sitten vielä seuraavana viikonloppuna, kun saan oman pienen kisavieraani mukaan. Itsekin muistan, kun olin vuonna 1989 pikkupoikana isäni kanssa kisoissa. Ympyrä sulkeutuu. Pääsen vuonna 2017 oman pikkutyttöni kanssa kokemaan niitä samoja tunnelmia. Wau!
Vielä kerkeätte mukaan! Menkää ihmeessä Lahteen aistimaan juhlakisojen ainutlaatuinen fiilis!!
-Esko-
