” Mie oon Esko, mie oon muuttanu Joensuusta. ” Esko Joensuusta muutti Lahteen nelosluokalle. Lotilan kouluun asteli hieman pelokas poika Pohjois-Karjalasta. Kaikki oli uutta. Opettajamme nimi oli Toivo. Toivo Sokka. Mies ruskeissa khaki-housuissa ja harmaassa slipoverissa. Ei Toivo uutta poikaa sen kummemmin esitellyt. Itse oli kaveripiiri haalittava ja urheilullisena poikana tein sen jalkapallokentällä. Jallitin etelän poikia ja ammuin parit yläkulmat. Se oli siinä. Sattumalta pari luokkani poikaa asui samassa talossa kanssani. Aki ja Tuomas. Nämä pojat/miehet ovat edelleen hyviä ystäviäni ja myös pitkäaikaisimpia sellaisia.
Usein juoksen lenkin Lahdessa ja kiertelen paikkoja, joissa tuolloin pikkupoikina ja teineinä pyörimme. Tipalan metsän kivet, jossa salaa maistelimme jostain saamaamme kaksiprosenttista siideriä. Kansanopiston liikkasali, jossa pelasimme sählyä, ennenkuin koko laji oli edes rantautunut tänne Suomen kamaralle. Kaverimme isä oli Kansanopiston rehtori ja pääsimme pelaamaan saliin. Vietimme myös kyseisen opiston salissa kaverini kaverisynttäreitä vitosluokalla. Synttärit huipentuivat elokuvaan opiston auditoriossa. Elokuvavalinta oli hieman erikoinen: Tuntematon sotilas. Ei ehkä ihan nappivalinta vitosluokkalaisille.
Kyllä, ystävät on hieno asia. Minulla on todella laaja ystäväpiiri. Olen harrastanut koko ikäni urheilua ja sitä kautta elämääni on tarttunut paljon kavereita. Usein sanotaan, että urheilu yhdistää ja tämän asian voin allekirjoittaa sataprosenttisesti. Usein sanotaan, että aikuisiällä on vaikea solmia uusia ystävyyssuhteita. Tätä asiaa en allekirjoita sataprosenttisesti. Vanhemmalla iällä olen tutustunut todella upeisiin tyyppeihin ja on ollut rikkaus saada uusia tärkeitä ihmisiä elämäänsä. Kaverini ovat tulleet elämääni erilaisten sattumien kautta. On lapsuudenystäviä, pelikavereita, tv-prokkiskavereita, uusia ystäviä. Meitä kaikkia yhdistää hulluus. Terve hulluus.
Mistä tunnet sä ystävän? Et ole nähnyt tiettyä tyyppiä pitkään aikaan, mutta juttu jatkuu juuri siitä mihin se aikanaan jäi. Hiljaiset hetket eivät tunnu väkinäisiltä ja voit puhua ihan mistä vain. Voit vuodattaa ja saat tukea. Voit nauraa ja iloita. Voit olla juuri oma itsesi. Voit luottaa, että hän seisoo vilpittömästi takanasi.
Tämän samaisen tekstin olen jo aiemmin kirjoittanut ja sen voisi julkaista tänä samaisena päivänä vaikka kuinka monta vuotta eteenpäin. Paikat vaihtuvat, mutta ystävät pysyvät. Kuvistahan sen näkee, että mitä erikoisempiin paikkoihin se on ystävyys kuljetellut. Esimerkiksi bokserit jalassa tököttämään muotinäytökseen.
Ystävät ja kaverit, ootte just hyviä!
-Esko-
Tämä ystävänpäivä alkoi todella mukavasti. Yhteinen aamiainen ja aamutouhut uuden jo hyvin tärkeäksi ystäväksi muodostuneen ihmisen kanssa. Töissä hieman myöhäisempi startti, koska tänään vietimme koulumme talviliikuntapäivää Talmassa. Touhua ja iloisia ilmeitä riitti. Lapsilla ja aikuisilla. Itsekin tuli vetästyä “skimbat” (sanooko näin enää kukaan?) jalkaan pitkästä, pitkästä aikaa. Suksilla olen laskenut muutenkin todella vähän. Enemmän olen ollut noita lumilautamiehiä, tai lumilautapoikia. Pienempänä minulla oli jokaikinen talvi Messilän arkikausari. Muistan, kun isä oli aina hakemassa rinteiden sulkemisaikaan kello yhdeksän punaisella Honda Civicillä.