Kohta käynnistyy matka kohti Suomen Turkua ja Ruisrockia. Oikein on mukava lähteä viettämään toivottavasti aurinkoista viikonloppua tuonne tuhansien ja tuhansien ihmisten keskuuteen. Musiikkia, hyväntuulisia ihmisiä, maistuvaa ruokaa ja hyviä ystäviä. Sovittuja ja yllättäviä kohtaamisia.
Paljon olen tässä parissa vuodessa erinäisiltä festivaaleilta kuvia napsinut ja keräsinpäs tähän omat suosikkini. Fiilistä nostattamaan.
Oikein hyvää viikonloppua!!
-Esko-
Selailin Suomen Blogimedian sivustoa ja sielläpä oli moni kollegani kirjoittanut tämmöisen haasteen. Bongasin nämä kysymykset Mutsien blogista. Hän haastoikin mukaan kaikki, jotka eivät ole tätä vielä tehneet. Eli lasken, että minäkin sain siis kerrankin tämmöisen haasteen lähes henkilökohtaisesti. Näitä on aina mukava kirjoitella.
Menen niihin hotelleihin, ravintoloihin ja tapahtumiin, joiden tiedän olla some-ystävällisiä ja kaunista kuvattavaa.
Menen niihin hotelleihin, jotka vastaavat majoitustarpeisiini. Rakastan yöpyä hotelleissa, mutta minulle riittää, että siellä voi hyppiä sängyllä ja on puhtaat valkeat lakanat. Niin ja muhkea tyyny.
Käyn semmoisissa ravintoloissa, joiden ruoasta pidän. Kyllä, kuvailen lähes aina Munkkivuoren ostoskeskuksessa sijaitsevan Sushi-Sanin grillatut lohinigirit sekä NaughtyBrgrin hampparit. Mielestäni nämä ovat aina yhtä kaunista kuvattavaa. Kuvien katselijoiden mielipidettä en osaa sanoa.
Tapahtumista, joissa nyt varsinkin kesällä käyn voisi ehkäpä sanoa, että ne ovat someystävällisiä. Esimerkiksi Ruisrockista ihmiset laittavat varmasti hurjasti kuvia. Ja onhan se auringossa kylpevä kymmenillä tuhansilla ihmisillä varustettu Ruissalo upeaa ja uniikkia kuvattavaa. Samoin Ilosaarirockin valaistu päälava on hieno ja varmasti myös hyvin Insta-ystävällinen.
En kuitenkaan koe, että kävisin rokkifestivaaleilla näiden asioiden takia. Ilosaaressa olin ensimmäistä kertaa vuonna 1997. Ihan yhtä ystävällinen se oli silloinkin, kun kertakäyttökameralle hetkiä ikuistimme.
Sisustan, teen kattauksen tai pukeudun niin, että niistä saa hyviä kuvia.
Kyllä, jos kuvailen kotonani jotain juttuja, niin usein siivoan kyseisen nurkkauksen. Kerran huomasin kuvia koneelta katsoessani sohvan alla niin hirveät pölymäärät, että oli imuroitava ja kuvattava uudelleen. Vastapainoksi laittelen kyllä välillä kuvia myös niistä sohvalla lojuvista vaatekasoista tai alaspäin roikkuvista tulppaaneista.
Pukeudun juuri kuten pukeutuisin muutenkin. Käymme usein kuvailemassa ystävieni kanssa ja toki valikoin sinne erinäisiä vaatteita, mutta en minä kuvaussessioita varten vaatteita hanki. Kyllä ne kaikki ovat oman vaatekaappini käyttökuteita.
En ota itsestäni kuvia, enkä Insta stories -videoita, joissa minulla ei ole meikkiä.
Sanotaanko näin, että harvemmin minulla on meikkiä kyseisissä kanavissa.
Teen sellaisia asioita ja kerron asioista blogissa, joiden tiedän tukevan omaa brändiäni.
Elän ihan tavallista jo joidenkin mittareiden mukaan keski-ikäisen miehen elämää kaikkine variaatioineen. Se on ehkä myös brändini. Ihan tavallinen tyyppi. Tyyppi, jolla on elämässä ala- sekä ylämäkiä.
Kirjoittelen kaikesta hyvin avoimesti, enkä ole kirjoittamisiani juurikaan katunut. Joissain asioissa olisi ehkä voinut laittaa hieman jäitä hattuun, mutta kaikesta oppii ja on seuraavalla kerralla hieman maltillisempi.
Käsittelen kuvat niin, että näytän kauniimmalle.
En käytä mitään muita kuvankäsittelyohjelmia, kuin Macin omaa. En ole itse koskaan käyttänyt Photoshopia tai muitakaan. Täytyisi kyllä varmaankin ne harjoitella, tai en tiedä.
Macin oman ohjelman retusointitoimintoa olen käyttänyt. Silottanut joskus hieman Sibelius-ryppyjäni tai väsähtäneitä tummia silmänalusia. Tiedä sitten tekevätkö nämä muutokset naamastani sen kauniimpaa.
Silottelen elämääni somessa.
Hyvin henkilökohtaisia asioita olen blogiini kirjoittanut ja tulen varmasti kirjoittamaan. Koen, että minuun itseeni kohdistuvista jutuista voin kirjoittaa hyvin avoimesti. Tietysti olen tehnyt joitain rajauksia esimerkiksi omaa päätyötäni ajatellen. Niinsanotusti järki on päässä. (Ainakin suurimman osan ajasta…)
Bloggaajien elämä on glamourista.
Oma elämäni ei ainakaan ole mitään suurta glamouria. En käy juuri koskaan missään alan tapahtumissa. Ensinnäkin hyvin usein ne järjestetään keskellä päivää ja silloin olen lähes aina töissä.
The Blog Awards Finlandissa olen käynyt kaksi kertaa ja se on kyllä upea tapahtuma. Jos kutsu tulee, niin menen kyllä varmasti myös tänäkin vuonna. Ehkäpä sitä voisi käydä hieman useammin jossain löpisemässä. Olisi kiva tutustua enemmän alan ihmisiin, koska kaikki ihmiset, joihin olen tätä kautta tutustunut ovat todella mukavia tyyppejä.
Kadun joitakin blogiyhteistöitäni.
En kadu, todellakaan. Minulle on siunaantunut todella hyviä yhteistöitä, joita on ollut kiva tehdä ja jotka ovat sopineet blogini linjaan todella hyvin. En lähde edes tavoittelemaan semmoisia yhteistöitä, joiden takana en voisi millään tavalla seisoa.
Yhteistöiden kautta on itsekin saanut tutustua itselleni uusiin tuotteisiin/asioihin ja niistä on ollut mukava lukijoille vinkkailla.
Seuraan Jodelia ja keskustelupalstoja sekä googlaan nimeni tasaisin väliajoin.
Iholla- ohjelmaan osallistuessani saimme ohjeen, että keskustelupalstoja ei kannata paljoa lueskella. No, tottakai perusuteliaana ihmisenä niitä oli mentävä hieman vain katselemaan. Oli todella karua täysin pystymetsästä telkkariin hypänneenä ihmisenä lueskella niitä juttuja. Ne tuntuivat ihan hirveiltä, mutta olivat samalla myös todella hyvä koulu tähän nykymaailman keskustelupalstakulttuuriin.
Jodel olikin minulle ihan uusi tuttavuus ja siinäpä onkin melkoinen applikaatio. Tulee siellä ajoittain käytyä ja jokaisen käynnin jälkeen tekee mieli kuunnella Kalevauvan albumi läpi.
Olen kyllä googlannut oman nimeni. En kuitenkaan tasaisin väliajoin. Löytyy muuten toinenkin Esko Kyrö, professori.
Ajattelen hetket Instagram-kuvina.
Voisi olla elämä aika erikoista jos näin toimisin. Tähän voisi soveltaa omassa lapsuudenhuoneessani olevaa taulua: ”Ajattele mitä sanot, ettet sano mitä ajattelet.” ”Ajattele mitä kuvaat, ettet kuvaa mitä ajattelet.” Noh, siis toki sitä välillä havainnoi ympäristöä ja miettii, että nyt on upea maisema ym…Tuosta on vaan napattava nyt kuva.
Bloggaaminen ei ole oikea työ.
Bloggaaminen todellakin on oikea työ ja nostan hattua suuresti kaikille, jotka sitä päätyökseen tekevät. Minä koen, etten siihen pystyisi. Tulisi oletettavasti ”täydellisyyteen” pyrkimisen paine ja henkilökohtainen punainen lanka menisi ihan solmuun.
Olen todella onnellinen, että minulla on luokanopettajan virka, joka toivottavasti takaa minulle toimeentulon hyvin pitkäksi aikaa. Olen myös siitä todella onnellinen, että bloggaaminen on minulle nykyisin ihan oikea sivutyö, joka tuo tililleni ajoittain ihan mukavasti euroja.
Ostan tuotteita tai vaatteita ainoastaan kuvattavaksi.
En kyllä. Ostan ajoittain muutenkin vaatteita ihan liikaa huomioiden asuntoni säilytyskapasiteetin.
Mutsieta mukaillen haastan mukaan kaikki, jotka eivät ole vielä tätä tehneet.
Mukavaa iltaa!!!
-Esko-
// Kuvat: Amanda Aho //
