Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Monthly Archives

July 2018

, , , ,

Oletko ollut tietämättäsi muodin edelläkävijä?

10.7.2018

”No nuo nyt ei varmasti tule koskaan enää muotiin, ei vaan voi tulla…” Voi, kyllä voi. Lähes mikä vaan vuosien varrella ihastuttanut, vihastuttanut tai no ehkä myötähävettänyt vaatekappale saattaakin olla todella kuumaa kamaa vuosien päästä. On aina lohdullista lueskella iltapäivälehdistä suurten muoti-ikoneiden aikaansaamia uusvanhoja muotibuumeja. Olenko minäkin ollut siis tietämättäni niinsanottu suunnannäyttäjä? En sitä silloin kyllä uskonut, kun…

…olin ystäväni häissä vuonna 2002. Päälläni valkoinen Helsingin Kaubamajasta ostettu hieman liian iso, valkoinen ylioppilaspukuni. Jalassani oli sukat ja tämän kokonaisuuden kruunasi sandaalit. Kyllä, olin häissä sukissa ja sandaaleissa. Ei hätiä, olikohan viime viikolla uutinen, että sukat ja sandaalit eivät olekaan mikään pukeutujan ”harhalaukaus”. Niin, siinäpä teille kenkävalintaani arvostelleet ystäväni.

…matkustin Ruisrockiin kuusi vuotta sitten ystäväni purjeveneellä. Olin jostain metsästänyt itselleni Konican sinipinkin vyölaukun. Paljon sain siitä kuulla arvostelua. Tänä vuonna Ruisrockissa olisin saanut arvostelua vain väärästä pukemistekniikasta. Näemmä kuuluu virittää olkalaukkutyyppisesti. Minneköhän vyölaukku seuraavaksi asetetaan?

…hankin vuonna 1996 Lahden Citypalatsin Tarjoustalosta pilottitakin kahdessa värissä, viininpunaisen ja vihreän. Aitoa Alphaa en raaskinut ostaa, vaikka ystäväni semmoisen hankkikin legendaarisesta Bluestoresta. Pilottitakkien uusi tuleminen tapahtui todella kovalla volyymilla ja itseasiassa talvisin puen päälleni nimenomaan Alphan talvipilottitakin.

…laitoin Lahden Namikan lämmittelyasun alaosan nappiverkkareiden alimman napin kiinni. Niitä aitoja Adidaksen nappiverkkareita en ole koskaan omistanut, mutta juuri tällä hetkellä semmoiset aika moni omistaa.

…kuudennella luokalla yksi tytöistä kuiskasi minulle, että jos et halua luokkamme tyttöjen olevan lämässä sinuun, niin ei kannata käyttää leveitä farkkuja. Olin hankkinut jostain semmoiset ylileveät farkut, en muista yhtään mistä. Kovaa vauhtia ovat tulossa. Täytynee hankkia, vaikka uskoisin, että jää kuiskailut kuiskailematta.

Mitäköhän mahtaa olla seuraavaksi tulossa? Bulan karvahatut vai silkkitakit? Vai tuommoinen kuvassa oleva takatukka, jolla minäkin vetelin vuosia? Tai nuo parin numeron kasvunvaralla varustetut teräskärkiset Getagripit, joilla oli hyvä kolautella jokaiseen porrasaskelmaan? Noh, jos ei vaatteista puhuta, niin Roope Ankan kolikot takaisin! Se oli kaikkien aikojen karkkipussi.

Onko teillä samantyyppisiä kokemuksia? Mitä listalta unohtui?

-Esko-

Comments (4)
, , ,

Voikohan Ruisrockiin kyllästyä?

9.7.2018

Täysi auringonpaiste ja hymyilevät ystävykset. Oletettavasti aika moni sosiaalista mediaa viikonlopun aikana seurannut ihminen törmäsi tuohon ensimmäisen lauseeni komboon. Sitä se taas kerran oli, tänäkin vuonna. Uskomatonta, kuinka herra säävastaava siirtää aina sen auringon tuohon Ruissalon yläpuolelle rokkiviikonlopun ajaksi. Uskomatonta, kuinka se aurinko saa ihmisten suupielet lähes jatkuvaan hymyyn rokkiviikonlopun ajaksi. Olisiko ollut itselläni ehkäpä kymmenes Ruisrock ja aina on mieleeni piirtynyt kuva aurinkoisesta rantalavasta risteilyaluksen lipuessa ihmismeren taustalla.

Säällä tuli aloitettua tämän vuoden Ruisrockin läpikäynti. Noh, kyllä se on hyvin olennainen osa suomalaista ulkoilmatapahtumaa, joten menköön nyt. Ruisrockeissa olen vuosien varrella yöpynyt ystävien lattioilla, hotelleissa ja kerran purjeveneessä Turun vierasvenesatamassa. Tänä vuonna meidän rokkijengillä kävi ihan uskomaton tuuri ja saimmekin käyttöömme sadan neliön asunnon aivan Kauppatorin kupeesta. Siellä oli poikien niinsanotusti hyvä olla.

Tässä on vuosien varrella tapahtunut myös hienoinen muutos tähän festivaalinviettokulttuuriin. Siellä pojat pesivät pyykkiä, silittelivät paitoja ja leikkasivat aamulla veitsenteräviä siivuja oliivijuustociabattasta. Kaukana ovat ne ajat, kun teltasta herättiin kolmatta päivää samoissa boksereissa ja suljettiin yöpaikan (teltan) “vetoketjuovi” päiväkirjanlukolla. Hienoja aikoja nekin olivat ja hyvä, että on tullut elettyä lähes kokonainen festivaalievoluutio. Seuraava askel taitaakin olla sitten Ruisrockin järjestämä ilmainen vesibussikuljetus ja pääsylippu yli seitsemänkymmentä vuotta täyttäneille. On muuten hieno ele, todella.

Yksi asia, jota ei edes festivaalievoluutio muuta on ystävyys. Kyllä se on jokaisena vuonna ihan yhtä upeaa viettää ne muutamat päivät hyvien ystävien seurassa. Ei paina mielessä murheet, ei huolet. Ainut mikä saattaa painaa on silmäluomi kolmantena aamuna, mutta sekin unohtuu aina yllättävän nopeasti. Ja voi sitä naurun määrää. Jaksaa taas ensi vuoteen. Tai siis ensi viikonloppuun, kun on edessä Joensuu ja Ilosaarirock. Niin ja kiitos taas kerran kaikille teille uusille festivaaliystäville, jotka tulitte heittämään tarinaa. Olivat oikein miellyttäviä kohtaamisia.

Melkein muuten jo unohdin festivaalievoluution uusimman piirteen ja se on askelmittaus. On tämä tekniikka melkoista, kun pojat aamulla huoltoasemalla laskivat viikonlopun aikana talsittuja kilometrejä. Olisiko mennyt maratoni? En tiedä, mutta olihan taas kerran melkoisen mukava kestävyyssuoritus, mahtava! Voikohan Ruisrockiin koskaan kyllästyä? Juuri tällä hetkellä tuntuu, että vastaus on ei.

Leppoisaa viikkoa!!

-Esko-

// Pääsylippu saatu. Kiitos Ruisrock. //

Comments (2)