…aina on eksiä ja eksiä

Täällä minä olen sormet syyhyten odottanut sovelluskehittäjien yhteydenottoa lanseeramalleni single-ihmisten Oikotie-applikaatiolle. Kas kummaa, yhteydenottoja ei ole tullut. Näyttöjäkään varten ei ole tarvinnut juurikaan siivoilla. Jätetään siis hautumaan ja hypätäänkin jo seuraavan sovellusidean pariin. Tämä ei ole ihan kokonaan omaa höpinääni, vaan kollegani tästä ohimennen puhui opehuoneessamme. Aloin kuuntelemaan hänen juttuaan sivukorvalla ja tänään oikein soittamalla varmistin, jotta saanko soveltaa ja hieman jalostaa hänen tuotettaan? Sain luvan.

Noniin, eli lähtökohtainen ideahan on sovellus nimeltään eXrate. Useimmilla ihmisillä on aikuisiällä takanaan ehkäpä useampia parisuhteita. Ja kukapa pääsee lähemmäs sinua kuin mahdolliset elämänkumppanisi? Elikkäs yksinkertaisesti sovellus antaisi mahdollisuuden arvostella oma eksänsä. Noniin, nyt varmasti kuulostaa oudolta, mutta avataanpas hieman lisää.

Facebookin kaveripyynnön tapaisesti kysyttäisiin lupa mahdolliseen arviointiin. Tällä jo lähtökohtaisesti voitaisiin poistaa niinsanotut haamuarvostelut. Jos lupa heltiää, niin eikun arvioimaan. Ja puhelimissahan on jo kaikenmaailman kasvojentunnistuksia, joten sovellus tunnistaisi jos on vielä katkeruutta silmäkulmassa. Siirtäisi katkeruuspuuskaisien ex-kumppanien arviointikerrat huomattavasti myöhemmäksi. Ehkäpä saatesanoilla. Aika parantaa, vaikka juuri nyt ei siltä tunnu.

Nykymaailma tuntuu olevan niin kiireistä ja hektistä, ettei ihmisillä ole aikaa lähteä enää tutustumaan uusiin ihmisiin. Tai jos lähdetään, niin useimmiten keskustelu jää hyvin pintapuoliseksi ja jo ollaan seuraavia tapaamisia suunnittelemassa. Sitten kuvioihin saapuukin eXrate ja sieltähän voit jo valmiiksi käydä tarkastamassa kumppanisi pylväsdiagrammit. Vaan mitäpä jos ei löydykään yhtään arvostelua tai sitten niitä löytyykin kymmeniä? Siinäpä onkin sitten pohtimista.

Ja, koska kaikki varmasti tämmöisen sovelluksen haluavat ja tulevaisuudessa se tuleekin todennäköisesti löytymään kaikkien sinkkujen älypuhelimista. Kaikki haluavat sinne mahdollisimman hyvät arvostelut. Sehän nyt on ihan selvää. Eli jo eroa suunnitellessa tuleekin mieleen tämä jo valtavasti mediatilaa saanut supersovellus. Kannattaa siis rakentaa mahdollisimman järkevä ja myös toista kunnioittava eroprosessi. Pyrkiä säilyttämään ystävyys ja nähdä se yhteinen aika lähinnä positiivisena oppimisenpaikkana. Antaa ex-kumppaneille mahdollisimman hyvät arviot eXratessa ja tarjota heille hyvät eväät ja lähtökohdat tulevaisuuden tuuliin. Ei ehkä ihan helpoin homma.

Mitäpä siellä sitten voisi arvostella? Huomioonottaminen arkisissa tilanteissa, suhtautuminen mahdolliseen jälkikasvuun, kodinhoitoaktiivisuus, taipumus mustasukkaisuuteen, kyky tarjota ja vastaanottaa lempeä, taloudenhoitokyky, vastuunkanto ja olisihan näitä vaikka ja kuinka. Hienoista pilkettä silmäkulmaan sekä avarakatseisuutta eXrate-sovellus ainakin vaatii, ehkäpä liikakin. Sovellushautumoon hautumaan siis tämäkin ja en voi juuri nyt olla miettimättä minkälaiset pylväsdiagrammit minulle kehkeytyisi tämänhetkisten seurustelunäyttöjeni perusteella.

Tuleekohan vielä eXraten aika? Oikein hyvää alkavaa viikkoa!!

-Esko-

// Kuvat: Antti Sihlman //

Perjantain vanhat: Hetki, johon ei vaan totu

Sain eilen piiitkästä aikaa kokea hetken, kun tervehdin päiväkodin henkilökuntaa ja nappasin pikkuhepun mukaan sekä hänen hoitoreppunsa roikkumasta siitä nimetystä naulakosta. Pieni kummityttöni oli odottanut kuulemma kovasti, kun ”kummari” tulee häntä noutamaan. Sain vielä perusteellisen opastuskierroksen päiväkodin eri tiloihin, nukkari, sali jne…

Tähän perjantain vanhaksi sopiikin hyvin tämä hieman mollivoittoinen kirjoitus siitä hetkestä, johon ei vaan totu tai tottunut. Paljon on kyllä erinäisiä vaiheita itselleni näihin viime vuosiin mahtunut.

/// Tämä on yhteistyöpostaus Ukko Ylijumalan kanssa. Vähän jo tuossa lupailit, että Suomeen saataisiin ennätysaikainen upea talvi. Ja mitä vielä! Viikko meni ja nyt seilataan taas lonkerolasissa ja pimeydessä. Vesi loiskuu jalkojen alla. Pimeää on, kun lähdet töihin ja vielä pimeämpää on, kun palaat töistä. Tänään on ollut mollivoittoinen päivä. Kyllä, on ollut. Nyt kitisen ja valitan. Hyvällä omallatunnolla. Ei aina tarvitse nauraa ja tanssia ja nyt ei tanssita, ei!

On tämä uudenlainen vanhemmuus kyllä melkoista opettelua ja tunteiden vuoristorataa. Ajoittain tuntuu todella kivalta ja mukavalta, ajoittain tuntuu niin s#####n pahalta. Nykyään sitä oppii arvostamaan asioita, jotka eivät aiemmin olleet ihan niitä vanhemmuuden high life-hetkiä. Eilen pesin aivan kuraisia ja hiekkaisia kurahousuja. Tein sen hymy huulilla. Tasaisin väliajoin kuului olohuoneesta (ainoa huoneeni) ” Miten kirjoitetaan Chloe- kissa?”

Istuminen uimakoulun ajan noin sata-asteisessa pukuhuoneessa. Olen tyttärelleni luvannut niin tehdä. Aina samaan aikaan hän tulee tarkastamaan olenko siellä. Iskee silmää ja lähtee takaisin treeneihin. Yöllinen herääminen siihen, kun jalat painautuvat kylkiluiden väliin. Saavat painautuakin, jos turvaavat hyvät ja iloiset unet. Molemmille.

Arki toimii meillä päivä päivältä paremmin. Alkaa syntyä niitä omia juttuja. Alkaa syntyä ihan uudenlainen yhteys. Me olemme nyt kaksikko. Hyvällä tavalla hullu ja herkkä kaksikko. Edelleen on kuitenkin se yksi hetki, johon en vain totu. Kaikkeen, ihan kaikkeen muuhun on jo tottunut, mutta se yksi hetki. Se hetki, kun viet pikkumimmin päiväkotiin ja tiedät, että iltapäivällä kotona on taas hiljaista. Rolle ja Caja jääneet aamun leikeistä lattialle. Puoliksi syöty Play- jogurtti keittiön tasolla. Pikku-F menee aina samaan päiväkodin ikkunaan. Tekee pienistä käsistään sydämen ja pompottaa sitä aina sen saman kolme kertaa. Auton ikkunasta heitän lentopusun ja hymyilen takaisin. Kulman takana puristan aina rattia ja yritän nollata tilanteen. Nielaisen pari kertaa ja laitan Staminan soimaan.

Ikävä on karu, mutta samalla niin lohdullisen kaunis tunne. Ikävä on merkityksellinen todiste siitä, kuinka tärkeä tuo pieni tyttö on minulle. Ja aina on tietous siitä, että hänellä on kaikki hyvin ja pianhan me taas nähdään. Tuohon kirjoittamaani hetkeen tuskin tulee koskaan tottumaan, mutta ei kai siihen tarvitsekaan tottua. Tämmöisenä sateisen harmaana päivänä tunnetilat, varsinkin hieman vaikeammat maksimoituvat. Täytyypä siis laittaa lenkkitossut jalkaan ja lähteä ulos. Suihkun jälkeen mieli on taas parempi ja oma aika on valmis alkamaan.

Toive sinulle senkin Ukko Ylijumala. Lähde sinä nyt pitämään sitä Akkaasi hyvänä. Keitä vaikka kahvit. Puhalla nuo harmaat pilvet pois. Ja jos nyt väkisin meidän päälle jotain haluat tiputtaa. Tiputa se lumihiutaleiden muodossa. Kyllä me mielummin kolataan, kun kahlataan! ///

Kierrätys kunniaan, myös kirjoituksissa. Mukavaa perjantaita!!

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //