Month: September 2020

Posted on

Ferritiinipitoisuudetko vinksallaan?

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Babler ja Terveystalo

Onko sulla Esko ollut mitään neljänkympin kriisiä? No, ei kyllä ole ollut. Tuo nelosella alkava ikä ajoittain aina ihmetyttää, mutta eipä muuten ole ollut sen kummempia. Elämän peruspalaset ovat loksahdelleet hyvin kohdilleen tähän ikään mennessä. On ihana lapsi siunaantunut elämääni ilahduttamaan, on vakituinen työ ja oma asunto, jonne on aina mukava astua sisälle. Nyt voi vaan elellä leppoisasti ja nauttia päivistä, joita elämä eteen kuljettelee. Niin ja fyysinen kunto on juuri tällä hetkellä varmasti paremassa iskussa, kuin ikinä, vai onko?

Täytettyäni 40-vuotta oli ajatuksissa, että nyt pitäisi mennä niinsanottuun kokonaisvaltaiseen kehon skannaukseen. Yli vuosi on nyt eletty jälleen tuossa isi-muotoisessa konditionaalivaiheessa ja enpä ole saanut itseäni laboratoriotutkimuksiin asti kuljetettua. Etenkin rauta ja sen imeytyminen tähän juuri tällä hetkellä solakkaan vartalooni on ollut ongelma jo pidemmän aikaa. Muistan, kun Kajaanin OKL:ssä aloittaessani nuorehkon opettajakokelaan hemoglobiini mitattiin upean Kajaanin kampuksen alakerran terveydenhoitajan huoneessa. Se oli alhainen 131. Tämä tapahtui vuonna 2005. Pitäisi tarkistaa ehkäpä hieman säännöllisemmin. 

Ja taas oltiin siinä isi-muodossa. 11 vuotta tuon tapahtuman jälkeen vuonna 2016 tapahtui elämässä hyvin kuormittavia asioita ja ajoittaisen uupumuksen takia hakeuduin työterveyden kautta tarkistamaan kehoni sisäisiä arvoja. Ja jälleen muistan etenkin rauta-arvojeni olleen hieman vinksallaan. Kajaanin terveydenhoitaja ilmoitti vuonna 2015 tuloksen 131. Helsingin työterveydestä vuonna 2016 saapui tulos 130. Edelleen oltiin melkoisen alhaisissa lukemissa. Maltoferia, Obsidania ja erinäisiä valmisteita on tullut sen jälkeen syötyä.   

Opehuoneemme sinisillä sohvilla käydään kahvikupposen äärellä usein oikein hyviä ja hedelmällisiä keskusteluja. Siellä mainitsin asiasta, että nyt olisi jälleen korkea aika käydä mittaamassa hieman kehon sisäisiä arvoja. Juostujen kilometrien ja niihin kulutettujen aikojen mittaaminen onnistuu nykyään hyvinkin helposti, mutta juuri esimerkiksi rauta-arvojen mittaaminen on mukamas niin suuren työn takana. Ja eihän sinne laboratorioon mennä vasta, kun alkaa olemaan kropassa jo hieman suurempaa ongelmaa. Jos silloinkaan. Tämä ajattelumalli on periytynyt kyllä suoraan isältäni.

Ja kuin tilauksesta kilahti menneellä viikolla sähköpostiini tämä Terveystalon yhteistyö. Siinä mainittiin sana ferritiini. Ferritiini on asia, josta en ollut kuullutkaan ennen kirjoittamaani juttua aiheesta vuonna 2018. Silloinkin se löytyi googlailemalla mahdollisia väsymysoireitani. Nykyään aihe on jo huomattavasti tutumpi erinäisistä blogeista sekä iltapäivälehdistä. Kuten tekstin alussa kirjoittelin on fyysinen kuntoni tällä hetkellä melkoisen hyvä, mutta edelleen iltapäivisin olen todella väsynyt. Tiedä sitten johtuuko loman jälkeisestä unirytmien käännösongelmasta vai voisiko kysessä ihan oikeasti olla kehoni alhainen ferritiinipitoisuus?

Terveystalon tarjoama Voimat vähissä- tutkimuspaketti vastaa täydellisesti juuri tähän omaa mieltäni ajoittain askarruttaneeseen kysymykseen. Kajaanissa ja Helsingin työterveydessä tarkistettiin ainoastaan hemoglobiinit. Tämä Terveystalon tutkimuspaketti antoi todella kattavan kuvauksen rauta-arvoistani. Pelkkä ferritiinien mittauskaan ei ihan kokonaisvaltaista kuvaa kerro. Siihen sisältyi ferritiinin lisäksi verenkuva,
tulehdusarvo, B12- vitamiini ja folaatti.

En oikein sitä itse jaksa ymmärtää miksi minulle on niin vaikea saada raahattua itseni tuonne laboratorion penkkiin. Kiitos tämän yhteistyön sen sain aikaiseksi. Toimenpide kesti ehkä viitisen minuuttia ja sinne pääsi vieläpä ilman lähetettä. Aina ne tulosten saamiset hieman jännittävät, niin tälläkin kertaa.

Tulokset saapuivat todella nopeasti, koska olin ladannut puhelimeeni Terveystalon Oma Terveys- mobiilisovelluksen. Ja alkuhan ei lähtenyt ihan optimaalisesti liikkeelle. Heti neljä ensimmäistä nuolta osuivat punaiselle viivalle viitearvon ulkopuolelle. Ja tutuimpana se hemoglobiini. Tällä kertaa saapui tulos 130. Se mieltäni askarruttanut ferritiiniarvo oli aivan kirkkaasti vihreällä, onneksi.

Sen verran vieraita sanoja itselleni olivat leukosyytit, erytrosyytit, hematokriitti, että otin kätevästi applikaation kautta yhteyden lääkäriin ja kävimme chatissa tuloksia läpi. Rautakuurilla c-vitamiinilla höystettynä lähdetään korjailemaan. Loppuun heitin hieman mustaa huumoria ja kysäisin, jotta ei liene ihan välitöntä kuolemanvaaraa. Ei ollut.

Erittäin osuva ja tärkeä yhteistyö. Nyt vaan rautaa huiviin ja hemoglobiinit nousuun!

-Esko-

// Kuvat: Jenny Helenius //

Posted on

Olet upea, ihana ja osallistuva isä

Lauantaina löysin itseni tapahtumasta, jollaisessa en ole koskaan aikaisemmin ollut. Ympärilläni ainoastaan naisia ja osalla mukana heidän jälkikasvuaan. Ylpeänä miehenä ja isänä osallistuin elämäni ensimmäisille vaatekutsuille. Eikä siellä kukaan ihmetellyt, että mitäköhän tuo parrakas ukko mahtaa täällä tehdä? Liekö tullut vain notkuvan herkkupöydän takia tai viehättäviä naisia ihastelemaan. Ei, ei, oikein mukava oli tapahtuma ja aina se on mielenkiintoista päästä ihan uusia asioita elämässään todistamaan. Toki paikalla oli myös se notkuva herkkupöytä sekä niitä viehättäviä toisen sukupuolen edustajia.

Tuttavaperheemme järjesti Lahdessa vaatekutsut, joihin tyttäreni kanssa osallistuimme. On muuten mukavaa, että tämmöisiä tuttavaperheitä on elämäämme siunaantunut. Perheen tytöt ovat usein vierailleet meillä täällä Helsingissä ja minun tyttäreni vastavuoroisesti heillä Lahdessa. Heitimmepä yhdessä kesällä viikon mittaisen roadtripinkin tuonne Pohjoiseen. Ystävät ne ovat tärkeitä niin pienille, kuin hieman isommillekin. 

Kutsujen aluksi ystäväni esitteli kaikki paikalla olleet. Aluksi mieleeni tulvi väistämättä jotkin opettajankoulutukset, jossa hauskasti ringissä leikitään ja keksitään toisista hieman väkisin ylistäviä adjektiiveja. Esko Empaattinen, Jani Juonikas, Kirsi Kekseliäs jne…Onneksi tällä kertaa tunnelma oli hieman toinen. Syvällisiäkin asioita itselleni täysin tuntemattomista ihmisistä lempeällä äänensävyllä kerrottuna. Ja sitten olikin minun vuoroni. Esko on aivan upea, ihana ja osallistuva isä. Siinä meinasi partasuulla pyrkiä liikutuksesta kyynel silmäkulmaan, koska nuo sanat tuntuivat ihan mielettömän hyvältä. Vieressä seissyt tyttäreni katsoi minua silmiini ja puristi kädestäni. Se oli jotenkin pieni, mutta merkityksellinen hetki.

Tässä on vuosien saatossa tullut kipuiltua tämän oman isyyteni kanssa enemmän ja vähemmän. Hyppy ydinperheen isästä kalenterista tapaamisia tarkistavaksi etäisäksi on tuonut eteen tuntemuksia, joita on todella vaikea kuvailla. Se oman pään sisälle rakennettu häpeä omasta roolistani on ajoittain ollut aivan järjettömän suuri taakka. Siihen vielä lisämausteena olet saanut tasaisin väliajoin lukea mitä eriskummallisempia täysin tuulesta temmattuja tuntemattomien ihmisten olettamuksia omasta vanhemmuudestani. Kuinka Esko ei osallistu ja kuinka hän mielummin juoksee p#€%n perässä ja haluaa vain bailata sekä bilettää. En ihan ymmärrä mistä tuommoisia ajatuksia ihmisten päähän tulvii. Ehkäpä minun ei tarvitsekaan ymmärtää. Bailatakaan ei enää kovin usein pysty, kun palautuminen kestää useampia päiviä. Pallon perässä juoksen kyllä ajoittain koristreeneissä, mutta sitä tuossa tuskin tarkoitettiin.

Jos on vuosien saatossa kipuiltu, niin ovatpa ne vuodet tehneet myös todella hyvää. Ajan kanssa sitä on onnistunut rakentamaan itselleen hyvin toimivia käsittelykeinoja, joilla sitä isyysroolihäpeää on saanut hälvennettyä ja onnistunut tekemään elämästä hyvin kepeää ja nautinnollista. Lapseni kanssa vietetty aika on todella palkitsevaa ja mukavaa. Ja myös siitä omasta ajasta osaa ja uskaltaa jo nauttia ilman minkäänmoista syyllisyyttä. Ei tarvitse ajatella mitä muut ihmiset elämästäni ajattelevat, etenkään tuntemattomat.

Ja ovatpa ne asiat menneet vuosien saatossa myös ihan päälaellaan. Se reiteni päällä makaillut pieni nyytti, jolle yritin keskellä yötä juottaa pullosta juuri oikeanlämpöistä NAN kakkosta, opettaakin nykyään minulle kuinka syödään sushia puikoilla. Se pieni ihminen, jolle luin iltasaduksi niitä jättimäisiä pahvisia satukirjoja lukee nykyään itse sängyssään iltakirjojaan. Se pieni ihminen, joka katsoi Kaapoa ja Pipsa Possua silmät tapittaen katsoo nykyään itse Netflixistä valmiiksi naurettuja lastensarjoja. Onneksi ei vielä kuitenkaan Frendejä, koska siinä vaiheessa olisi jo painava sana sanottavana. Mahtava tyyppi ja mahtava olla juuri hänelle se upea, ihana ja osallistuva isä.

Niin ja joka ottaa myös melkoisen hienoja kuvia.

-Esko-