Ikimuistoinen viikonloppu

Olipahan hieman erikoislaatuinen viikonloppu. Sekä perjantaina, että lauantaina oli tarjolla hieman erityyppistä ohjelmaa. Perjantaina sain kunnian olla kutsuttuna elämäni ensimmäisen opettamani luokan järjestämään luokkakokoukseen. Kiva oli tavata näitä reippaita nuoria ihmisiä ja tottahan se on. Kyllä ne alakoululaiset pikkusankaritkin kasvavat vuosien mittaan. Melkein kaikkien nimet ja kasvot osasin edelleen yhdistää. ”Sä olit niin hyvä tyyppi, että halusin yrittää parhaani koulussa.” Näin sanoi yksi nuori herrasmies. Tästä lausahduksesta tuli hyvä mieli tälle kohta tasakymppejä täyttävälle maisterille.

Näitä noin kuukauden päästä koittavia tasakymppejä juhlittiinkin sitten ystäväni kanssa järjestetyissä yhteisjuhlissa lauantaina. Juhlat olivat täydelliset. Kaikki meni aivan nappiin ja palautteen perusteella myös vieraat viihtyivät vallan hyvin. Tarjolla oli paljon erityyppistä ohjelmaa. Oli laulua, soittoa, taikuutta ja eräs todella hämmentävän erikoinen lyyrinen kokonaisuus. Esiintyjät laittoivat niinsanotusti kaiken peliin ja se näin sankarin ominaisuudessa tuntui erityisen hyvältä. Aluksi myös hieman ”pelkäsin” kuinka toisilleen tuntemattomat ystäväni löytävät yhteisen sävelen, mutta tämä nyt oli jo lähtökohtaisesti täysin turha pelko ja ilta sen viimeistään pyyhki pois täydellisesti.

Itsekin tuli noustua lavalle useampaan otteeseen ja tulipa siellä vetästyä vanhan räppiduomme Kajjmaroscan ”hittibiisi” Rivien välistä. Jonkinmoista puhetta siinä yritti myös käydä vetäisemässä. Olin äärimmäisen liikuttuneessa olotilassa, kun yritin suustani saada jotain järkevää ulos. Se, että näin siinä silmieni edessä niin paljon tärkeitä ihmisiä sai minut hyvälle ja herkälle tuulelle. Ihmisiä, joiden kanssa on koettu paljon. Hiekkalaatikolta, koripallokenttien ja tuhansien yhdessä vietettyjen hetkien kautta tuopposen ääreen tuonne Helsingin keskustassa sijainneeseen legendaariseen ravintolaan. Se oli ikimuistoista.

Eilen ja vielä tänäänkin oli hieman tyhjä olo. Juhlat on juhlittu ja milloin lie saa seuraavan kerran noin suuren porukan kasaan? Häät, no ne eivät ole näillä näytöillä ihan tuossa oven takana. Nuohan olivat itselleni vähän semmoiset hääjuhlat, tosin ilman morsianta, pappia ja niitä kaikkia aina hieman vaivaannuttavia seuraleikkejä. Upea viikonloppu takana ja upeita viikonloppuja on onneksi vielä edessä. Seuraavana semmoisena palataankin taas sinne perusasioiden äärelle.

Mahtavaa viikkoa!!

-Esko- 

Perjantain vanhat: Liukuvoiteet naapuriin!

Perjantai ja vanha, joka ei liity varsinaisesti mihinkään ajankohtaiseen aiheeseen. Laitetaanpas silti. Edessä todella paljon odotettu viikonloppu. Vanhan luokkani luokkakokous, eka itselläni opettajana sekä minun ja kaverini yhteissynttärit, jes!!

/// Viime viikolla julkaistiin uusi äitiyspakkaus. Itse käyttäisin näin isänä mielummin vaikka nimeä perhepakkaus. Pakkauksen julkaisupäivä aiheuttaa vuosittain samanlaisen kohinan mediassa kuin arvokisojen keihäsvalinnat tai pääsiäisen hujakoilla Mietaan mämminsyöntiennätykset. Neljääkymmentä ropposta ei ihan joka poika suuhunsa pistelekään. Mämmeistä takaisin kuoseihin, jotka olivat joidenkin mieleen ja joidenkin mielestä eivät sovi alkuunkaan meidän vauvalle. Mini Rodinin yläosa ja jonkun Kelan pakkauksen alaosa. Ei meidän Tytti semmoisissa mene edes neuvolaan. Tietäähän sen jo kolmeviikkoinenkin. Tai ehkä se kolmeviikkoinen sittenkin arvostaa enemmän vaatteiden tuomaa lämpöä ja pakkaus antaa jokaiselle pienelle perheelle mahdollisimman onnistuneen lähdön vanhemmuuden kiemuroihin.

Paluumuuttajana pakkauksessa oli liukuvoide. Öö, liukuvoide. Tuossa vaiheessa elämäntaipaletta päällimmäisenä mielessä ei ole koko yön kestävät kamasutra-tyyppiset loppumattomat sessiot. Ei taistelut siitä hekuman huipulle kapuamisesta. Ainakin henkilökohtaiset taisteluni olivat enemmän hereillä pysymistä ja pienen ihmisen perustarpeiden tyydyttämistä. Kuulemani mukaan kookosöljyä voi käyttää liukuvoiteena, niin voikohan liukuvoidetta käyttää kuten kookosöljyä? Täten tulisi varmasti hyötykäyttöön. Menisi kasvorasvana, hiusrasvana, jauhelihan paistamiseen en uskaltaisi käyttää. Niin, tai ehkä sen voi viedä suosiolla vaikka naapurin lapsettomalle pariskunnalle rappuun kuusi, saatesanoin: Teillä on tälle varmasti enemmän käyttöä. Palaillaan asiaan vaikkapa vuoden kuluttua.

Tai, no mietitäänpäs hieman rationaalisemmin. Hyvä, että siellä on liukuvoide. Jos vaikka kannustaisi ja saisi pariskunnat huolehtimaan myös siitä läheisyydestä. Läheisyydestä, minkä johdosta heillä on se pakkaus ja pieni ihme siellä vieressä tuhisemassa. Vaikka status on muuttunut isäksi ja äidiksi. (Hieno status.) Silti olisi äärimmäisen tärkeää huolehtia myös siitä ettei ne petihommat loppuisi kuin seinään. Pieni ihminen täytyy toki laittaa sijalle numero yksi, mutta myös puolison ja oma hyvinvointi tulisi muistaa. Onnellisuus ja tyytyväisyys korreloi suoraan myös ympäristöön. Tiedän, rintatulehduksen turruttamat kaalinlehdillä peitetyt sulot eivät varmasti lataa tunnelmaan ihan samalla tavalla kuin Victorias Secretin satiiniset vastaavat. Noh, se on perhearkea se.

Jos saisin itse valita kolme asiaa perhepakkaukseen nykyisten lisäksi. Ne olisivat purkki vahvinta melatoniinia, kymmenen euron alennus ensimmäisestä Woltin kotiintuomasta NaughtyBrgrin hampurilaisesta ja vauva-aika-Suomi sanakirja. Aukeaisi paremmin esimerkiksi sanat: masuasukki, meidän oma sinappikone ja eikun jaxuhalit väsyneille vanhemmille.

Emme muuten aikanaan ottaneet Kelan tarjoamaa pakkausta. Olikohan syynä liukuvoiteen puuttuminen vai joku muu? En kyllä perhana muista.

Hieno ja arvokas pakkaus tuo perhepakkaus!

-Esko- ///

Kuva: Pasi Salervo