Nyt oli onnistunut lahja…

“Tänä jouluna on korkea aika siirtää myös isä älypuhelinaikakaudelle. Gigantin Anna lahjan puhua-kampanja osui todella oivaan paikkaan. Tämä lahja tulee puhumaan ja kuuntelemaan toivottavasti paljon. Tällä lahjalla on myös pidemmän aikavälin merkitys. Tämä lahja tuo isän, äidin kanssa samalle viivalle. Nyt he voivat yhdessä kehuskella kuinka kännykällä voi lukea Iltasanomia ja tärkeimpänä: Kuinka älypuhelimella voi liittyä perheemme WhatsApp-ryhmään. Vastaanottaa kuvia, viestejä ja videopuheluita lapsiltansa ja lastenlapsiltansa.” Näin kirjoitin ennen joulua, kun pohdiskelimme isälle lahjaa. Isälle, joka on nyt vihdoin ja viimein saatu siirrettyä älypuhelinaikaan.

Ja ryminällä on isä sinne siirtynytkin. Alkukankeuden sekä liittymien asennuksen jälkeen kilahtelee tasaisin väliajoin perheemme WhatsApp-ryhmään kuvia ja vielä hyvin lyhyitä ja ytimekkäitä tervehdyksiä. Viime viikonloppuna olimme käymässä vanhemmillamme ja olipa niin kiva huomata, että nyt oli onnistunut lahja. Isästä huokui ylpeys, kun hän laittoi siihen päiväkahvien oheen olympialaiset pyörimään matkapuhelimestaan. Lueskeli Iltasanomia ja manasi omaan tuttuun tyyliinsä Reijo Jylhän viestijoukkuevalintoja. “Tuolla se isäs rajailee kuvia…”, sanoi äitini, kun eilen puhelimessa puhuin. Ja hetken päästä saapuikin viestiketjuumme kuva jouluna lastenlasten kanssa tehdystä hyvin huolletusta lumikarhusta. Hyvin oli rajattu ja huolta pidetty.

Kehitys kehittyy ihan hirveätä vauhtia ja välillä on itsekin vaikea pysyä perässä. Saatika sitten vanhemmalla sukupolvella, joille sanasta puhelin piirtyy verkkokalvoille kuva tuosta ylemmän kuvan kapistuksesta. Itsekin muistan hyvin tuommoisen “veivattavan” mallin. Suuntanumero eteen jos halusi kauemmas soittaa. Naapuriin meni ilman. “Onko Tuomas kotona?…”  Silloin mahdollisuus esimerkiksi videopuhelusta kuulosti yhtä absurdilta, kuin V-televisiosarjan avaruusolioiden laskeutuminen Joensuun kauppatorille. Tällä hetkellä avaruudessa leijaileva Tesla on yleisempi kuin tuo “veivattava” puhelin siellä eteisen pöydällä.

Minneköhän tulevaisuudessa vielä mennään? Mielenkiintoista, todella. Eilen katsoin älytelkkaristani elokuvan nimeltään Yösyöttö. Siinä otti Pasasen Antti homman haltuun. Siinä taisi Pasasen Anttia hieman väsyttää. Siinä oli Pasasen Antilla hieman opeteltavaa. Kova faija!

Minkämoisia muistoja herättää tuo ylemmän kuvan “älypuhelin”…?

Kivaa torstai-iltaa!

-Esko-

// Kuva: Jere Lehtonen //

12 viikon haaste

Kaupallinen yhteistyö: Suomen Blogimedia ja Arla

Täytyisi liikkua enemmän, täytyisi aloittaa herkkulakko, täytyisi tehdä enemmän kotiruokaa, täytyisi mennä aiemmin nukkumaan täytyisi ja täytyisi ja täytyisi. Ihmisillä tai ainakin minulla on lähes koko ajan meneillään tuommoinen täytyisi-vaihde. Aina täytyisi tehdä jotain. Sitten hetkisen aikaa kierrän karkkiosaston kaukaa, suljen silmäni ennen kymmenen uutisia, ostan jääkaappiin parsakaalia ja kanafileitä. Ja yhtäkkiä ja yllättäen nuorisotermein ”moti loppuu.” Olen hieman semmoinen ääripäiden mies. Joko kaikki tai sitten ei mitään. Kultainen keskitie olisi hyvä löytää, asiassa kuin asiassa.

Vuoden 2018 alkaessa teimme usean vaikuttajan kanssa Arlan innoittamana kahdetoista viikon tavoiteohjelman. Esimerkiksi Salamatkustaja terästäytyi lukuharrastuksessaan. Oma ykköstavoitteeni oli saada ystäviemme kanssa säännölliset pitkät juoksulenkit osumaan kalenteriin. Tässä olemme edelleen täytyisi-vaiheessa. Erinäiset vammat ja aikatauluongelmat ovat vielä pitäneet meidät poissa lenkkipolulta. Ykköstavoite olisi täytynyt olla, kuinka saada synkronoitua kolmen herrasmiehen kalenterit vaivattomasti. Kyllä me vielä menemme, yhdessä. Yksin olen juossut alkuvuonna paljon, todella paljon. Otin kevääksi elämääni mukaan työmatkaliikunnan ja tästä ratkaisusta olen enemmän kuin tyytyväinen.

Aluksi oli melkoisen haastavaa lähes suoraan sängystä lenkkipolulle. Silmät ristissä kahvi tippumaan ja niinsanotusti lennossa Arlan proteiinirahka suuhun. Arlan uusi tuotesarja Protein Greens sopii erittäin hyvin nopeaan aamiaiseen ennen juoksusuoritusta. Sopii toki myös iltapäiviin kuin iltoihinkin. Arlan uusin tulokas on raikas maustettu rahka jossa on luonnollisesti paljon proteiinia, Ei sisällä keinotekoisia makeuttajia eikä valkoista sokeria ja ylimääräisiä hiilihydraatteja. Täyttää vatsaa juuri sopivasti. Kauppojen hyllyjen rahkavalikoimat ovat nykypäivänä melkoisen kattavat ja vaihtoehtoja on tarjolla vaikka ja kuinka. Tähän tuotteeseen oli miellyttävä tutustua. Tämä tuote on hyvä ja auttaa pysymään lujana. Tämmöisen täytyisi-miehenkin.

Nyt elämme viikkoa kahdeksan. Tällä viikolla omassa lupausohjelmassani olisi pitkä lenkki ystävien kanssa. Whatsapissa meillä on Ollin ja Mikon kanssa lenkkiryhmä. Täytyykin laittaa sinne viesti, josko vaikka sunnuntaina pääsisi kruunaamaan hiihtoloman pitkälle lenkille. Vammojen pitäisi olla jo kunnossa. Olisipa aikataulutuskin kunnossa. Aikaisempina viikkoina tavoitteisiin on sisältynyt esimerkiksi terveellistä ruokaa-> osittain toteutunut. Lenkki vanhan ystävän kanssa-> toteutunut. Irtokarkiton viikko-> toteutunut. Riittävästi lepoa -> osittain toteutunut.

Haasteita ja tavoitteita on ajoittain hyvä asettaa itselleen. Vaikkei ne kirjaimellisesti aina toteudukaan. Kimmokkeita ne aina antavat. Nyt täytyisikin lähteä juoksemaan jäälle. Täysi aurinko, Munkkiniemen ranta ja hiihtoloma. Kyllä kelpaa!!

Aurinkoista viikkoa!!

-Esko-