Vinkkejä kevätflunssan selätykseen?

Koputan puuta sanoessani, että olen todella harvoin kipeä. En edes muista milloin olisin viimeksi maannut päiviä sängyssä kuumeen kourissa. En edes muista milloin olisin viimeksi imeskellyt Strepsilsejä, jotta nieleminen ja normaali keskustelu onnistuisi. Toivottavasti valkosoluni eivät koe tätä kirjoitustani loukkauksena, jää kesälomalle ja aloita tästä minulle viikkoja kestävää sairauskierrettä. En usko. Ainakin Olipa Kerran Elämässä he ovat oikein yhteistyökykyisiä ja reippaita tyyppejä poliisiunivormuissaan.

Nyt nuo reippaat tyypit ovat kuitenkin lakossa tai ylityöllistettyjä. Aamulla herätessäni oli aivan nuutunut olo. Kurkkuun sattui ja työpaikalle oli kurvattava Nesteen kautta. Extraväkevät Mynthonit taskuun ja karttakeppi käteen. Töistä lähtiessäni oli edelleen nuutunut olo ja Apteekin kautta kotiin. Buranaa, Panadolia ja Strepsilsejä siihen pieneen Apteekin muovikassiin. Peiton alle ja leffat pyörimään. Nyt en halua tulla kunnolla kipeäksi, en. Joku on joskus puhunut, että stressin ja tietynlaisen kiireen loppuminen voi laukaista flunssan päälle. En tiedä onko väitteessä perää, mutta kohdallani täyttyy kyllä tämän kevään jälkeen nuo tuntomerkit.

Heittäkäähän minulle parhaat vinkit orastavan flunssan taltuttamiseksi. Vai pitäisikö Vitanova-Jonnen luottaa tuon pienen ja ruskean taikajuoman voimaan?

Nyt täytyy päättää katsonko Luokkakokous kakkosen vai Tyttö nimeltä Varvun. Taidan tällä kertaa päätyä jälkimmäiseen.

-Esko-

Mikä ihme tuo on?

Mikä ihme tuo on? Niinpä. En minäkään sitä varmasti tietäisi jos ammattini ei olisi opettaja. Ammatissani pysyy hyvin, ajoittain vähän liiankin hyvin kärryillä lasten ja nuorten uusimmista trendeistä. Trendeistä niin musiikin, tubettajien ja lelujen viidakosta. Usein olen itse miettinyt jotain asiaa, minkä voisi kehittää, mitä kukaan ei ole vielä tehnyt. Yläkoulussa ideoimamme magnetismiin perustuva autonjousitus ei ole vielä lyönyt läpi. Tämä uusi hittilelu on todellakin lyönyt läpi. Tämä uusi hittilelu on Fidget Spinner eli helpommin sanottuna sormihyrrä. Lähes kitkattomasti sormien välissä laakerin avulla pyörivä hyrrä. Muodoltaan kuin tuo ikkunalaudallani oleva matala maljakko.

Omalta kouluajaltani muistan yhden hittilelun, joka sai spinnerin kaltaisen hurmion aikaan. Se oli jojo. Tarkemmin ottaen Coca Cola- ja muut limpparimerkkiset jojot. Niitä oli lähes kaikilla ja joillakin jopa kultaiset. Kultaisen jojon sai, jos pärjäsi lähikaupoissa ja ostareilla järjestetyissä kilpailuissa. Myynnissä oli vaihtonaruja ja temppukirjassa esiteltiin kaikki mahdolliset temput. Kyllähän se “kehdon” pyöräyttänyt sankari tanssi ne viimeiset hitaat suurimmalla todennäköisyydellä.

Miksi minulla on tuommoinen härveli? Itseasiassa neljä. Yksi opettajan ammatin hyvistä puolista on se, että voit kehittää itseäsi jatkuvasti ja yhtään samanmoista päivää ei varmasti tule vastaan. En olisi muutama vuosi takaperin uskonut, että jonain päivänä tulostelen PLA-muovisia sormihyrriä tai Vantaa-avaimenperiä. Tulostimen ja tulosteen mieltää helpommin printteristä hurisevaan paperiin, joka ajoittain jää jumiin ja aina tulee ostettua vääränmallinen mustepatruuna. Mielenkiintoinen uusi asia tämä 3D-tulostaminen. Tarjoaa paljon uutta opeteltavaa niin aikuisille kuin lapsillekin. Sormihyrrä oli helppo ja luokassani melkoisen haluttu testityö.

“Hermo pinnassa kuin huutokauppakeisarilla konsanaan?…” Tässä Teknikmagasinetin mainoslause. Spinnerin on sanottu auttavan keskittymään sekä stressinhallintaan. Opettajalle tämä sormihyrrä saattaa aiheuttaa myös tuommoisia mainoksessa todettuja lieveilmiöitä.

Tämä lelu niinsanotusti lähti isosti.

Onko tuttu?

-Esko ja kultainen jojo-