Category: faijatyyli

Posted on

Sinkkumies, asutko tietämättäsi naisenkarkoittajassa?

Jostain netin syövereistä silmiini tupsahti otsikko, joka kuului jotenkin näin. Sinkkunainen, asutko tietämättäsi miehenkarkoittajassa? Olihan se nyt klikattava kyseinen linkki auki, joka johdatti Menaisissa julkaistuun juttuun. Kyseisen jutun perässä oli vielä leikkimielinen pikatesti, jolla voi testata oman asumuksensa karkoitusprosentit.

Vahvasti itse uskon, että useimmiten se karkoittaja (aika raaka sana) on ennemminkin itse asukki, kuin asunto. Mitäköhän tämä jutussa mainittu sisustusterapeutti Suzanne Roynon tuumaisi, jos tulisi vierailemaan täällä Länsi-Helsingissä sijaitsevassa minikaksiossa? Esko, asutko sinä naisenkarkoittajassa. Tällä pikatestillä se selviää.

  1. Ovatko kaikki vaatteesi viikattuna ja järjestettyinä vaatekaapissa?
  2. Sijaitseeko jääkaapissasi maitotölkkejä tai mehupurkkeja, joissa on vain liru pohjalla?
  3. Pesetkö treenivaatteesi jokaisen käyttökerran jälkeen?
  4. Onko seinälläsi tauluja, joissa on kirjailtu kaunolla teksti Live, Love, Laugh?
  5. Onko jääkaapissasi vakiovarusteena muovit revitty Karhun kaksitoistapäkki?
  6. Oletko korvannut viherkasvit tekokukilla?
  7. Tuleeko wc-pöntöstäsi mieleen suomalaisen rap-lyyrikko Paperi T:n kappale, Sä jätät jäljen?
  8. Etsiessäsi keittiönkaapeista juomalasia pöydälle putoaa ylitungetusta sekamelskasta kaveriltasi lainassa oleva kakkuvuoka sekä vanhaksi mennyt lahjaksi saatu mansikkaetikkapurnukka?
  9. Oletko yrittänyt piilottaa ylimääräisiä tavaroita mitä erinäisimpiin koloihin ja sopukoihin? Näistä vain tutut sinikeltaiset kassinkahvat muistuttavat.
  10. Pyykit kuivuvat asunnossasi keskellä olohuonetta vai nätisti piilossa kylpyhuoneen oven takana?

Kysymyksethän eivät liity minun asuntooni juuri millään tavalla. Ehkäpä noista joihinkin vastaisin kyllä. Tiedä sitten mihin? Menaisten jutun lopussa olleesta testistä sain seuraavan tuloksen: Huh! Kotisi on karsittu, eikä viesti liiasta naisellisesta itsenäisyydestä tai itsevarmuudesta. Miehet siis luultavasti jonottavat ovellasi.

Mitäköhän olisin saanut tästä itserakennetusta testistäni? Jonotusnumeroautomaattia en lähtisi ihan vielä hankkimaan.

Hauskaa iltaa!!

-Esko-

// Lähde: Menaiset nettiartikkeli 13.2.2019 //

Posted on

Esko, onko sinulla perhettä?

On kysymyksiä, jotka aiheuttavat itselläni ihan jokainen kerta todella vaivaantuneen olon. Siinä sitä yrittää jotenkin kierrellä ja kaarrella jotain järkevää suustaan. Ehkä vähän väkinäisellä hymyllä höystettynä. Pään sisällä toivoo, että äkkiä pois tilanteesta, äkkiä seuraavaan aiheeseen. Toisaalta tekisi mieli vastata, että kyllä kaikki meni muutama vuosi sitten ihan päin v###ua. Yritin minä siinä suomalaisena miehenä vähän pyristellä, mutta se lento loppui yhtä nopeasti, kun Suomen naisten hiihtomaajoukkueen haave tänään viestimitalista. Niin ja ne kysymykset. Ensimmäinen jo vanha tuttu on tämä: ”Kuinka usein näet tytärtäsi?” Ja nyt tuli uutena kysymyksenä eräältä tutulta, jota en ollut nähnyt todella pitkään aikaan. ”Esko, onko sinulla perhettä?”

Tämä ero se on asia, jonka olen pyrkinyt pyyhkimään päästäni jo ihan täysin pois. Alkanut elämään tavallista helsinkiläistyneen miehen elämää hienoisen erilaisella käsikirjoituksella. Lapsellinen ero se vaan resonoi (ai, että vihaan tuota sanaa!! käytin kuitenkin) elämään aina tasaisin väliajoin. Tuo mukanaan tilanteita, joita ei ole koskaan elämässään kokenut. Tuo mukanaan tunteita, joihin ei koskaan aiemmin ole törmännyt. Näitä on tähän mennessä tullut eteen ainakin. Paperikalenteriin tapaamisia ympyröidessäni. Uuden suhteen aloittamisyrityksissä. Lomamatkoja suunnitellessa. Jos et vastaa tarpeeksi nopeasti lapsesi viesteihin. Jos yhteinen viikonloppu on mennytkin ihan päin persettä. Huonon isän syyllisyys. Näitähän riittää ja tulee varmasti riittämään vielä hyvin pitkälle tulevaisuuteen.

Niin, onko minulla perhettä? Tämä aivan tavallinen kysymys sai minut jälleen vaivaantumaan. On, minulla lapsi taisin tähän vastata, jonka jälkeen aloin tuttuun tapaani puhumaan jostain aivan muusta aiheesta. Koripalloon liittyi. Mitä siihen sitten olisi voinut vastata? Ei ole. Tai siis tavallaan on. On, aina tasaisin väliajoin semmoinen miniperhe. Yhden vanhemman perhe. Onkohan meille mitään virallista nimitystä? En oikein itsekään ymmärrä miksi nämä tietyt kysymykset ovat itselleni ihan joka kerta yhtä vaivaannuttavia ja vaikeita. Varmasti taustalla kummittelee edelleen se häpeä ja kuvittellinen leima aivan luokattoman paskasta isästä, joka on tyrinyt oikein kunnolla. Vaikkakin sataprosenttisella varmuudella kukaan kysyjistä ei näin edes ajattele. Olettaminen on muuten resonoinnin tapaan sana, jonka käytön voisi kieltää.

Tuolla tekstissä mainittiin, että uusia tunnistamattomia tunteita saapuu mukaan esimerkiksi uuden suhteen aloittamisyrityksissä ja lähes aina jopa ensimmäisillä treffeillä. Sanotaanko nyt lyhyesti vaikka näin, että tässä tilanteessa ei olekaan ihan yksinkertaista vaan heittäytyä ja antaa mennä. Ehkäpä sitä kohtapuoliin olisi jo korkea aika taas kokeilla. Voisin kuvitella, että mahdollisesti jossain vaiheessa elämääni tuleva uusperhe on taas aikamoinen tunteiden perusopetus. Eskarista lähdetään liikkeelle. Sitä se on kai kaikilla. Uuden opettelua. Tässä iässä sitä ihmiset tulevat suhteisiin niin eri lähtökohdista ja eletyistä elämistä. Mitä minä nyt tämmöisiä hörisen? Pesunkestävä sinkkumies.

Ja alussa puhuin Suomen naisten hiihtomaajoukkueen pettymyksestä. Urheilijalle se vaivaannuttavin kysymys heti suorituksen jälkeen tunteiden kuohuessa sisällä, on lienee tämä: ”Oliko kalusto kunnossa?”

Pääosin on oikein hyvä luisto. Joissain kohdissa liisteri vielä vähän tökkää. Parhaani teen ja katson mihin se riittää.

-Esko-