Category: faijatyyli

Posted on

Ihan rehellinen sinkkusunnuntai!

Eilen oli pitkästä, pitkästä aikaa semmoinen ihan rehellinen alavireinen sinkkusunnuntaiaamupäivä. Ilman mitään merkittävää syytä, ilman pikkutunneille jatkuneita tansseja. Makailin vaan sängyssä varmaankin kolmeen asti iltapäivällä. Piti siivota-> en jaksanut. Piti käydä pitkällä aurinkolenkillä -> en jaksanut. Piti lähteä brunssille -> peruin, en jaksanut. En vaan päässyt millään ylös. Tuntui, kuin kuvitteelliset hahmot ympärillä osoittelisivat sormella ja nauraisivat räkäisesti. Tuolla tuo häviäjä makailee kahden peittonsa alla, tyyny jalkojensa välissä saamatta mitään aikaiseksi. Oli kyllä niin tyhjä olo.

Onnekseni olin sopinut illaksi hengailut ystävieni kanssa. Ja itseasiassa heti sängystä noustuani alkoi mieli piristymään. Musiikit soimaan ja aamu/iltapäiväkahvit omalla terassilla saivat ihmeitä aikaan. Usein on täällä kyselty, että esittelisin mieluisia paikkoja, joissa tykkään Helsingissä käydä. Tämä esittelyhän sopii hyvin tähän hieman mollivoittoisesti alkaneeseen kirjoitukseen. Hernesaaren tupla on kyllä todella piristävä yhdistelmä. Sinnehän mekin eilen suuntasimme.

Birgitta Hernesaari tarjosi melkoisen hienot puitteet nauttia hampurilaiset ilta-auringon paistellessa ja merenpinnan kiillellessä noin kymmenen metrin päässä. Paikka on yleensä todella täynnä, mutta eilen saimme kuin sattumankaupalla hyvät paikat. Siitä sitten suuntasimme vatsat täynnä aivan vieressä sijaitsevaan arkkitehtuurin helmeen eli Löylyyn. Löylyssä on aina todella mukava käydä. Paikassa on jokainen kulma mietitty millintarkasti ja meren päälle ulottuva terassi tarjoaa melkoisen mukavat puitteet iltaisille jutusteluille. Lyhyemmille ja myös niille hieman pidemmille.

Kotiin palattuani aamuinen synkistely oli tipotiessään. Viikonloppu jäi selkeästi plussan puolelle ja oli mukava aloittaa työviikko. Se viimeinen työviikko. Ei pidä jäädä sinne sängynpohjalle makailemaan. Ylös, ulos, lenkille ja Hernesaaren tuplaan. Tulee oletettavasti myös lomalla kohtalaisen tutuksi.

Mukavaa maanantaita!!!

Oletteko käyneet?

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //

Posted on

…tekisi mieli lopettaa tämä koko kirjoitushomma

Blogini nimestä on tässä vuosien varrella ollut vaikka minkämoisia väännöksiä. Ja hyvä niin. Se on vähän kuin kirjoitettu teksti, antaa jokaiselle lukijalle mahdollisuuden tulkita tekstiä juuri omalla tavallaan. Alkuperäinen idea oli E2O. Omanlainen hahmotelma veden kemiallisesta kaavasta. Elämän kemiallinen kaava, joka pitää sisällään lähes mitä vaan. Ja sitä se todentotta on tässä reilun parin vuoden aikana ollut. Huojuvasta epävarmuudesta puhtaaseen onnellisuuteen. Ylämäkiä, myötämäkiä. Aurinkoa ja täysin harmaata usvaa. Ehkäpä osuvin tulkinta blogini nimestä on ollut Ee kaksi piste nolla (E2.0). Uusi minä, jolla on täysin oma elämä.

Usein olen puhunut siitä kuinka kirjoittaminen on minulle keino jäsentää omia ajatuksia. Kuinka on hedelmällistä saada vertaistukea ja vinkkejä teiltä lukijoilta. Kuinka on hedelmällistä tarjota oman elämänsä kautta vertaistukea teille lukijoille. Vinkata ajoittain tuotteista tai palveluista, jotka voisivat kiinnostaa juuri minun lukijakuntaani.  Kovinkaan usein en ole puhunut siitä, että ajoittain tekisi mieli lopettaa tämä koko kirjoitushomma.

Miksi?

Minulla on tässä reilun kahden vuoden aikana rakentunut jo täysin oma elämä ja silti osa ihmisistä peilaa lähes jokaista vähänkin syvällisempää kirjoitustani menneisyyteeni. Se on todella turhauttavaa, todella. Helvetinmoinen sukellus tuli tehtyä ja siitä tuli kirjoitettua todella avoimesti. Säälittävä ruikuttaja, joka haikailee vanhaan elämäänsä. En haikaile, en.

Internet ja sosiaalinen media tarjoaa ihmisille hyvän väylän ”tutustua” ihmiseen jo ennen yhtäkään tapaamista kasvokkain. Istut uuden ihmisen kanssa kahvikupposen ääreen. En tiedä hänestä yhtään mitään. Jos hän on lukenut tekstejäni tai katsellut aikoinaan televisiota on hänelle varmasti muodostunut jo jonkinmoinen ennakkokäsitys minusta. Vaikka olen kirjoittanut ja esiintynyt täysin omana itsenäni on joku saattanut tulkita tekstejäni ja touhuilujani omalla tavallaan. Toisaalta, ihmisten täytyy hyväksyä toinen juuri semmoisena kuin on. Ajoittain tämä tuntuu painolastilta, tai sitten olen vain tämmöisen painolastin päähäni pyörittänyt.

Bloggaaminen on niin helppo keino ansaita taikinaa. Ei muuten ole. Tämä on ajoittain todella  vaikeaa hommaa. Välillä ei lähde yhtään ja olen tehnyt itselleni tavoitteeksi postata lähes päivittäin. Olen tässä reilun parin vuoden aikana kirjoittanut 667 artikkelia. Ja sitten jos et kirjoitakaan. Niin, mitä sitten? Ei siihen todellakaan maailma kaadu ja lukijat käännä sinulle selkäänsä. Tämänkin painetilan olen itse itselleni luonut.

Välillä on hyvä miettiä myös näitä kielteisiäkin asioita. Tervettä vuoropuhelua itseni kanssa. Kääntää noita mainitsemiani asioita vahvuuksiksi ja ottaa niistä oppia ja ennenkaikkea oppia tekemään ainoastaan sitä omaa juttua. Ilman painetta, ilman turhaa perfektiomismia. Minä en todellakaan ole sellainen, eikä ole E2O:kaan. Eikä tarvitsekaan olla. Vähän säröä pitää olla pinnassa. Lopputulos: kahdesta en luovu, kirjoittamisesta ja “blogihatusta”.

Aurinkoa!

-Esko-

// Kuvat: Pasi Salervo //