Positiivisen palautteen ja mukavien sanojen merkitys on valtava

Ja, siihen voit laittaa nimesi alle. Näin olin sitten kirjoittanut sopimuksen mallitoimiston kanssa. Tämä tapahtui kesällä ja enpäs olisi ikipäivänä uskonut, että teen jotain tämmöistä vielä elämäni aikana. Tykkään puuhailla kaikkea omasta arkityöstä poikkeavaa. Pitää mielen virkeänä ja laitan tähän myös vanhan fraasin. Vaihtelu virkistää. Ainakin tietyissä asioissa. No, mutta perjantaina olin sitten elämäni ensimmäisissä kuvauksissa ja suoraan syvään päätyyn herra noviisi laitettiin. Liikkuvan kuvan näyttelyrooli mainosklippiin. Ei ole muuten ihan helppoa hommaa.

En oikein osannut edes jännittää tilannetta, koska en tiennyt yhtään mitä odottaa. H-hetken koittaessa sitä alkoi vähän nousta hikikarpaloita otsalle ja mielessä jyskytti ajatus, että mitähän helvettiä sinä Esko olet taas mennyt tekemään? Sitten astui esiin aivan mielettömän tärkeä henkilö.

Mainoksen ohjaaja oli aivan loistava tyyppi. Kehui ja kannusti. Esko, hienosti menee. Esko, loistavaa. Esko, juuri tuota haettiin. Jokaisen kohtauksen jälkeen pieni työporukka antoi kollektiiviset aplodit ja itsevarmuus kasvoi ja selkä suoristui itselläni minuutti minuutilta. Lopputulos näytti ainakin omaan silmääni todella hyvältä ja jälleen kerran se positiivinen palaute ja mukavat sanat nousivat arvoon arvaamattomaan.

Itse kotiin ajellessani mietin itseäni siinä omassa arkityössäni. Pyrin antamaan aina lapsille positiivista palautetta, ihan aina. Pienestäkin onnistumisesta. Pyrin luomaan luokkaan semmoisen ilmapiirin, jossa jokainen voi ja uskaltaa olla oma itsensä. Vielä tässä iässä se positiivinen palaute ja kannustaminen tuntui äärimmäisen hyvältä ja nosti itsetuntoani tuommoisessa uudessa tilanteessa, niin kuinka tärkeää se onkaan pienelle lapselle? Olettaisin, että todella tärkeää. 

Itselleni tuo mainoskuvauspäivä olikin sitten jollain tavalla todella merkityksellinen. Ei siis sillä, että sain vähän taskurahaa ja olin mallina, vaan ihan toisesta syystä. Minun itsetuntoni ja usko omiin kykyihin ja pystyvyyteen on kokenut kolauksen tässä viimeisinä vuosina. En mä oikein jaksa. En mä osaa. Ei toi kuitenkaan minusta välitä. En mä tuolle uskalla viestiä laittaa.

Niin, siis tämä on heijastunut näihin naishommiinkin. Semmoinen rohkeus ja terve itsetunto on ollut hieman hakusessa, mutta josko se vuosi 2021 toisi tähän hieman potkua. Esko, hienosti menee. Lähdetäänpäs tuon herra ohjaajan sanoilla tähän tulevaan vuoteen ja urheilutermein lopetan tämän tekstin.

Katsotaan mihin se riittää.

-Esko- 

// Kuva: Amanda Aho //

Se oli semmoinen loma

Se oli semmoinen joululoma. Tuntuu, että jouluaatosta on aikaa kulunut jo vaikka kuinka paljon. Kertonee siis siitä, että tuli saatua pää ihan oikeaan lomamoodiin. Olen ollut vähän semmoista tyyppiä, että koko ajan täytyisi jotain touhuta ja paikalleen on vaikea pysähtyä. No, tällä lomalla tai ainakaan sen loppupuolella en tehnyt juuri mitään. Tai no, juoksin ihan älyttömästi ja vedin läpi semmoisen Eskon omakehittelemän korkean paikan leirityksen. Söin hyvin säännöllisesti ja terveellisesti, nukuin ja katselin NBA-koripalloa sekä erinäisiä kotimaisia sarjoja. Listataanpas tähän siis lomani muutamia huippukohtia. Sehän se on tarinan kerronnan pyhä kolminaisuus. Alku, huippukohdat ja loppu.

  • Aatto siis meidän aatto, joka on jo vuosia vietetty 23. päivä joulukuuta vierähti veljeni perheen kanssa. Tärkein missio eli lapsille mukava ja tietysti hieman jännittäväkin päivä onnistui aivan erinomaisesti. Kummityttöni kyselikin lahjojen jaon yhteydessä, että miksi minulla on niin vähän paketteja? Se yksi paketti eli Dysonin varsi-imuri oli jo avattuna kotini sohvan alla. Ah, rakastan sitä laitetta. Sitä en voinut hänelle kertoa, koska illuusio oikeasta joulupukista elää vielä hänessä. Lasten riemua ja jännitystä on ihana vierestä seurata. Siitä se joulu tänäkin vuonna muodostui.
  • Ihan oikeana aattona sitten heitin pienoisen autokierroksen ympäri aurinkoisia maanteitä. Lahdessa kävin hyvin pikaisesti vanhemmilleni paketit viemässä ja hyvät joulut toivottamassa. Oli se heidän puolestaan vähän harmillista, mutta tilanne on mikä on ja toivottavasti tämä piirtyy muistoihin vain sinä erikoisena jouluaattona 2020.
  • Sitten alkoikin Eskon henkilökohtainen leiritys. Otin tavoitteeksi juosta viikossa sata kilometriä. Tämähän sitten lähti hieman niinsanotusti hansikkaasta ja tavoite täyttykin jo viidessä päivässä. Saldo oli viiden päivän jälkeen 105,5 kilometriä. Treenasin kaksi kertaa päivässä. Aamulla noin seitsemän kilometrin lisäpainoliivi-intervalliharjoitus, ruoka ja päiväunet. Ilalla pidempi lenkki ja itseasiassa jatkoin tällä samalla kaavalla koko loman läpi. 
  • Nukuin paljon ja valvoin aivan liian myöhään. Katselin paljon erinäisiä sarjoja. Kotimaisia kylläkin. En vain pääse yhtään sisään Game of Throneseihin tai Rahapajoihin. Ylen uuden Sisäilmaa- draamasarjan katselin yhteen soittoon. Tykkäsin kyllä.
  • Instagramin kautta olen ”tutustunut” erääseen mukavaan heppuun, jonka kanssa kävimme myös hieman uusia kuvia räpsimässä pitkästä aikaa. Taitava kaveri ja oli kyllä sen verran jäätävä viima meren rannassa, että nenä on punaisena lähes jokaisessa kuvassa. Ei, se ei johdu viisikymmentä, viisikymmentä suhteella tehdyistä glögipaukuista. Alkoholia en nauttinut lomalla pisaraakaan.
  • Tällä lomalla oppi arvostamaan ihan vain rauhaa ja hiljaisuutta. Ihan hyvä on olla yksin.

Huomenna töihin juoksee mies, joka on kyllä jopa elämänsä kunnossa. Kiva fiilis!

Mukavaa keskiviikkoa!!

-Esko-

// Ylin kuva: Mirko Leskinen //