Cocktail party-ilmiö, tuttu lukion psykologian tunneilta. Eli suuressa ihmisjoukossa keskustelet ihmisten kanssa ja esimerkiksi toisella puolella huonetta mainitaan nimesi. Pystyt sen kuulemaan vaikka tarkkaavaisuutesi olisi ihan muualla. Samantyyppinen efekti tapahtuu myös esimerkiksi liikenteessä. Hankit uuden tietynmerkkisen auton ja yhtäkkiä niitä tuleekin vastaan liikenteessä koko ajan. Itse olen kiinnittänyt ja kiinnitän nykyään paljon huomiota asiaan, jota en juurikaan havainnoinut vuosia sitten. Erilaiset perhemallit ja erilaiset tavat hoitaa vanhemmuuttaan. Joko näistä asioista uutisoidaan aikaisempaa enemmän tai sitten aivoissani on tapahtunut erilaisen vanhemmuuden cocktail party-ilmiö.
Olen Esko, olen etävanhempi. Etävanhempi on sanana semmoinen, joka ainakin minun korvaani kuulostaa negatiivissävytteiseltä. Sen voisi ihan hyvin korvata vaikkapa niinkin yksinkertaisella sanalla kuin isä tai äiti. Vaikka asun lapsestani kauempana, en koe olevani mitenkään etäisempi, ainakaan henkisellä tasolla. Olen rakastava isä, joka hoitaa oman roolinsa niin hyvin kuin mahdollista. Ensimmäisessä kappaleessa viittasin vanhemmuuden cocktail party-ilmiöön ja näen sen ainoastaan hyvänä juttuna. Luen nykyään paljon aiheesta ja koen, että hyvän teoriatiedon liittäminen käytännön toimintaan tekee minusta entistä paremman isän. Tunnistan ja tiedän omat velvollisuuteni ja oikeuteni.
Viimeksi luin suurella mielenkiinnolla uutista, kun oikeusministeri Antti Häkkänen otti vastaan työryhmän mietinnön, jolla pyrittäisiin tekemään uudistuksia lapsenhuoltolakiin. Tuossa satakahdeksankymmentäyksisivuisessa esityksessä ehdotettaisiin säännöksiä, joilla parannettaisiin lapsen oikeutta osallistua häntä koskevien asioiden käsittelyyn entistä tehokkaammin ja korjattaisiin lakia vastaamaan yhteiskunnassamme tapahtuneita muutoksia, kuten perheiden monimuotoistumista. Varmasti todella aiheellinen esitys, koska Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan vuonna 2016 tehtiin 47 283 sosiaalilautakunnan vahvistamaa sopimusta lapsen huollosta, tapaamisesta ja asumisesta. Luku kuulostaa melkoisen suurelta.
Lueskelin työryhmän esitystä eilen sunnuntai-iltani ratoksi ja se oli sisällöltään monipuolinen ja toivottavasti läpimennessään päivittäisi lapsenhuoltolakia nyky-yhteiskunnan vaatimalle tasolle. Esiin nousi esimerkiksi seuraavia asioita. Lapsen huoltajilla olisi velvollisuus vaalia lapselle tärkeitä ihmissuhteita. Vieraannuttamista (ihan hirveä sana) pyrittäisiin ehkäisemään usein eri keinoin ja tuomioistuimen päätökseen voitaisiin asettaa myös sakon uhka, jotta tapaamisoikeus turvattaisiin. Ja tärkeimpänä lapsen itsensä oikeuden tulla kuulluksi häntä koskevissa asioissa lapsiystävällisellä tavalla.
Päällimmäisenä itselleni jäi tunne, että uudistusta esittänyt työryhmä on oikeasti, ihan oikeasti lasten asialla. Siihenhän kaikkien tulisi pyrkiä ja tuo melkoinen luku 47 283 alkaisi hiljalleen putoamaan ja ennenkaikkea väistämättömistä eroista putoilisi onnellisia, hyvinvoivia lapsia ja tiettyjä etuliitteitä voisi myös pudotella historian kirjoihin. Ei ole yhtä ja oikeaa tapaa olla perhe. Ei ole yhtä ja oikeaa tapaa olla vanhempi. Kaikki ovat omalla tavallaan, oikein ja hyvin hoidettuna varmasti yhtä arvokkaita, lapselle.
Olen Esko, olen vanhempi, isä.
-Esko-
// Lähteet: Lapsenhuoltolain uudistamien, työryhmän mietintö. Oikeusministeriön nettisivut //
Tänään tuli kuluneeksi kaksikymmentäkolme vuotta Matkustaja-autolautta Estonian dramaattisesta uppoamisesta. Muistan hyvin hetken, kun tästä uutisesta levisivät kuvat ympäri vielä hyvin rajoittuneita medioita. Ne oranssit pelastuslautat, musta aaltoileva meri ja pintapelastajien todella haastavat lähes toivottomat työskentelyolosuhteet. Keskustelimme luokkakavereideni kanssa tapahtuneesta tragediasta Lahden Yhteiskoulun yläkerrassa sijainneen ATK-luokan edessä. Jotenkin tuo tilanne on jäänyt hyvin tarkasti mieleeni. Muistan myös hyvin ne luokan tietokoneet, Macintoshit.