En tiedä ovatko verensokerit vajonneet liian alas? Onko takana liian hektinen päivä? Onko ihan vain maanantai? Vai mikä saa taas listailemaan asioita, jotka ärsyttävät juuri tällä hetkellä. Tai ei edes välttämättä juuri tällä hetkellä, mutta ansaitsevat paikkansa tällä listalla maanantaina yhdentenätoista joulukuuta vuonna 2017.
- Tumput ja hanskat. Miten minä voin kadottaa noin neljä paria käsineitä jokaikinen talvi? Onneksi äitini tämän asian tiedostaa ja jouluna on taas luvassa ainakin yksi pehmeä paketti. Tosin viime jouluna tuossa samassa paketissa oli kahdet lapaset. Molemmat ovat jo hävinneet. Myydäänköhän aikuisille semmoisia päiväkodeista tuttuja “lapasklipsejä”? Jos tiedätte, niin vinkatkaa.
- Kuinka ei aikuinen mies ymmärrä, että polvista revityt farkut eivät kuulu Suomen talveen ja ainakaan Helsingin mereltä puhaltaviin tuuliin?
- Tämä aina toistuva sama kaava. Koet olevasi jonkun tapaamasi ihmisen kanssa hyvin vahvasti samalla aaltopituudella. Ja juuri silloin tämä oletuksesi menee ihan metsään. Ja, kun et itse jostain syystä ihan innostu toisen kanssa samalle aaltopituudelle, on tämä vastapuoli valmis kanssani samoille taajuuksille. Kuinka se voi aina mennäkin näin?
- Pääkaupunkiseudun liikenteen uudet “lipunleimauslaitteet”. Ennen riitti pelkkä kortin näyttö. Nykyään arvolla maksavana täytyy tehdä juuri ne kaksi ratkaisevaa hipaisunäytön kosketusta. Ne kaksi kosketusta liikaa, koska takanasi tuleva ehtii vetää syvään henkeä ja miettiä mielessään: “Miksi tuo idiootti käyttää arvoa, eikä kuukausikorttia?”
- Ystäväni lähes joka-aamuiset paratiisilomakuvat. Ei vaan, olette reissunne todellakin ansainneet. Ehkä enemmän tässä ärsyttää se, etten koskaan saa kovista puheista huolimatta varattua reissua yhtään minnekään.
- Take away-kahvien kannet. On aivan älyttömän vaikea kiinnittää ja olla pulpauttamatta pikkuroiskeita käsille tai kassalle. Olenkohan ainoa, joka ei tahdo saada millään sitä lörppöä muovihärpäkettä siihen lörpön pahvimukin päälle?
- Luin tänään varmasti neljä kertaa Emma-patsaiden ehdokasuutisesta vuoden narsisti, eikun se on vuoden naisartisti. Ei olisi kovinkaan haluttu pysti sinne takanreunustalle tuo ensimmäinen.
- Taco Bellin jonot.
- Kuinka vasta nyt ymmärsin, miten yksinkertaisesti voi kiteyttää lapselle annetun ajan tärkeyden. “Työskentelen kotona, eikä työtilani ovi ole koskaan kiinni perheeltä. Yksikään lauseeni ei ole niin tärkeä, etteikö sitä voisi keskeyttää, kun pitää kuoria banaani.” -Tuomas Kyrö- Todella hyvin sanottu. Aina täytyy olla aikaa kuoria banaani.
Oikein mukavaa alkanutta viikkoa!
Onko tuttuja juttuja vai olenko yksin näiden asioiden kanssa?
-Esko-
// Kuvat: Pasi Salervo //
Minulla on erikoinen fiksaatio naistenlehtiin, ollut jo kauan. Me Naiset ja Anna ehdottomasti suurimpia suosikkejani. Juuri sopivan kevyttä lukemista. Sopivan mielenkiintoiset ihmiset kertovat elämästään. Sivuilla on varmasti nähty lähes kaikki suomalaiset julkisuuden valokeilassa olleet ja olevat ihmiset. Jos saisin olla päivän toimittaja, niin haluaisin kysyä Jenni Vartiaiselta: Missä muruseni on? Pate Mustajärveltä: Mitä hän haluaa syödä perunoiden kanssa? Jesse Kaikurannalta tiedustelisin, että minne hänet pitikään viedä? Niin ja parisuhdebloggaaja Sami Minkkiseltä: Mikä meininki?