Otin tänään mittoja asunnostani erästä todella tarpeellista projektia varten. Siinäpä samalla mietin, että olen asunut tässä jo reilut kaksi ja puoli vuotta. Pankin kanssa pitkän yhteiselon aloitin tosiaan jo joulun tienoilla 2016. Ja siitä rattaiden pyörähdyksestä, joka minut monen mutkan kautta tähän omalle sängylleni johdatti on jo reilut kolmisen vuotta aikaa. Silloin meni poikki, tuli bänät, tuli siis ero. Eikä mikä tahansa ero, vaan lapsellinen ero. Lapsellinen ja julkinen ero. Se on muuten ollut tälle miehelle melkoinen oppimisen paikka ja edelleen reilun kolmen vuoden jälkeen…
…tasaisin väliajoin oma nimeni nousee esille erinäisillä juorupalstoilla. On jos jonkinmoisia olettamuksia, arvailuja, syyllistyksiä ja vaikka sun mitä. Eipä ne hirveästi jaksa enää minua kiinnostaa. Ja omaan piikkiinhän tässä pystyy noista hieman ottamaan. Itsehän minä hyvin avoimesti tunnoistani kerroin ja kirjoitin. Toisaalta…
…todella moni ihminen on tässä vuosien varrella kirjoittanut tai tullut ihan kasvotusten kertomaan, kuinka on saanut vertaistukea kirjoituksistani. Viimeksi Flow:ssa juttelin pitkät tovit erään ihmisen kanssa, joka lopetti keskustelumme sanoihin: ”Onneksi olet kirjoittanut.” Eräästä meilistä sain lukea, kun naispuolinen henkilö kirjoitteli, kuinka hän on pystynyt kauttani elämään jollain tasolla hänen miehensä tuntoja parisuhteensa karikkovaiheissa. Tuommoinen palaute tuntuu erikoiselta, se tuntuu hyvältä, että on voinut antaa edes yhdelle ihmiselle jotain. Ajoittain olen kyllä miettinyt myös sitä, miten…
…se kevättalvi 2016 ottikin niin helvetin koville? Tällä hetkellä psykiatrit, ahdistuslääkkeet ja ne todella mustat mietinnät juuri menehtyneen isoäitini parvekkeella tuntuvat todella kaukaisilta asioilta. Miten olen voinut elää parisen kuukautta lähes pelkillä pähkinöillä ja proteiinijuomilla? Tosin osan niistäkin vaan oksensin, kun oli niin paha olla. Itsetunto romahti täysin ja peilistä tuijotti pelkät kuoret. Sisällä ei ollut enää yhtään mitään. Mikään ei ollut koskaan tuntunut niin pahalta ja…
…siksihän se olikin niin vaikeaa. Olin tuohon asti saanut elää täysin stabiilin elämän. Kaikki oli rullannut vähän liiankin helposti. Ei ollut vielä kertaakaan kolahtanut kunnolla ja kovaa. Ja sitten iskikin aivan täysillä. Niinsanotusti kaikki lähti. Ei ero elämänkumppanista ollut se suurin asia. Suurin asia oli varmasti ydinperheen hajoaminen. Se oli vaikeaa ja olihan se kirkkaasti elämäni pahin epäonnistuminen. Häpeänleimaa kannoin mukanani vähän liiankin vahvasti. Oli jutut iltapäivälehdissä ja ja ja…
…se hymyilevä perheenisä olikin yhtäkkiä yksin ja aivan sekaisin. Ihan herkullinen jutunaihe kyllä, ei siinä mitään. Mielelläni en olisi kuitenkaan halunnut itse olla tämän tarinan päähenkilö. Tarinan päähenkilö onkin sitten jatkanut seikkailujaan noudattaen ohjenuoraa: Aika parantaa. Se tuntui silloin alkuvaiheessa maailman huonoimmalta ohjeelta, mutta nyt viljelen itse samaa ohjetta kaikille näiden asioiden kanssa painiville. Se on vaan niin totta. Paljon se parantaa, mutta…
…jotain jälkiä se on saattanut jonnekin jättää. Esimerkiksi uuden parisuhteen rakentaminen on ollut itselleni todella haastavaa. Olen tavannut upeita ihmisiä, mutta aina tietyn intensiivisen ihastumisen ilotulitusvaiheen jälkeen tapahtuu jotain. Sitä tässä on tullut pohdittua, että mitä se oikein on? Voiko siellä jossain mielen takalokeroissa olla vielä joku pienoinen merimiessolmu avaamatta? Aika monta kertaa on myös saanut avata vastauksen kysymykseen, mites oot vielä sinkkuna?…
…yksin tässä elellään ja sen olen kyllä oppinut vähän liiankin hyvin. Sitä on jo jollain tavalla koukussa tähän elämäntilanteeseen. Saa tehdä juuri mitä huvittaa ja saa mennä juuri minne tykkää. Itseasiassa ihan kiehtova elämänvaihe. Saapa nähdä millaisia elämänvaiheita tässä on vielä tulossa.
Ystäväni Instasta iski silmiini seuraava mietelausahdus: Why this is happening to me? What is this teaching me? Ensimmäinen virke oli viivattu yli. Sen olen itsekin viivannut yli jo aikaa sitten ja onkin ollut aika keskittyä jälkimmäiseen. Itsesäälissä ja katkeruudessa tuli pyörittyä ja pohjalla käytyä. Hyvä, että tuli, koska eipä sieltä oikein ole kuin yksi suunta, ylöspäin.
Missäköhän sitä viiletellään seuraavan reilun kolmen vuoden periodin jälkeen? Onneksi olen kirjoittanut ja onneksi tulen vielä kirjoittamaan. Tänne tallentuu hyvin EskoSakarin elämä, kaikkine vaiheineen.
Kivaa iltaa!!
-Esko-
// Kuva: Jere Lehtonen //
