Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
, , , ,

Flow, joka ei oikein kohdaltani lähtenyt lentoon

11.8.2019

Lippu saatu akkreditoinnin kautta

Flow-festivaalia juhlitaan parhaillaan tuossa muutaman kilometrin päässä. Itse vietin paikalla perjantain sekä lauantain. Ensimmäistä kertaa elämässäni tuli festivaaliähky. Eilen kävellessäni ystäväporukkani luokse tuli fiilis, että nyt loppui. Siitäpä sitten nopeat moikkaukset, puhelin äänettömälle ja taksijonoon. Yleensä tuohon aikaan alkaa vasta ne festareiden parhaat tunnit. Kyse ei missään tapauksessa ollut puitteissa. Ne olivat ja ovat aina olleet Flow:ssa aivan mielettömän hienot. Kyse oli omasta festarifiiliksestä, joka ei näemmä elokuussa 2019 oikein enää jaksanut lähteä lentoon.

Ja sitä fiilistähän ei oikein voi pakottaa. Jos ei lähe, niin ei lähe. Vaikka olisi kuinka hienoa ja kaunista ympärillä, mutta omaa päätä ei saa käännettyä tarvittavaan moodiin, niin lopputulos on helposti eilisenkaltainen. Jos olisin laskenut yhteen kahdessa päivässä kävelemäni kilometrimäärän olisi varmasti helposti taittunut puolimaraton. Siellä minä lähinnä vaan hamuilin (uusi verbi monelle, tarkoittaa päämäärätöntä vaeltelua) ympäriinsä. Välillä pysähdyin syömään Bun2Bunin burgerin ja jatkoin matkaani. Moikkailin lukuisia tuttuja, kadotin kaikki ja hamuilu jatkui.

Tänään selailin sosiaalista mediaa ja mietiskelin siinä, jotta ai, hänkin oli tuolla ja hän ja hän ja hän ja hän. Eipä tullut törmättyä, vaikka aivan varmasti tuli kierrettyä lähes jokainen kulmaus Helsingin Suvilahdessa. Musiikkipuolikin jäi tänä vuonna hieman kaukaisemmaksi. Suurista nimistä en oikein ollut perillä, mutta Maustetytöt, Pyhimys ja Alma vetäisivät hienot keikat. Maustetyttöjen meiningistä pidin erityisesti. Erikoinen ja kiehtova duo pohjoisesta, joka tulee varmasti ensi kesänä esiintymään astetta suuremmilla lavoilla.

Olemme käyneet perinteisesti ystäväni kanssa pyörähtämässä vielä sunnuntaina alueella syömässä ja juomassa arkeen lataavat smoothiet. Aamupäivällä satoi kaatamalla vettä ja totesimme, että tähän traditioon tuleekin nyt välivuosi. Tässäpä tätä juttua kirjoittaessani alkaa ilmakin hieman kirkastumaan. Pitäiskö sitä sitten kuitenkin ottaa auto alle ja hurauttaa äkkiä vielä pyörähtämään Suvilahdessa? Ihan semmoiset pikkuhamuilut vaan.

Itsellänihän Flow-festivaali ja arjen alkaminen kulkevat käsi kädessä. Se on semmoinen varma koulujenalkamistraditio. Huomenna ranneke pois kädestä ja karttakeppi tilalle. 

Kiitos festivaalikesä 2019!

-Esko-

Comments (3)

You Might Also Like

3 Comments

  • Reply Iida 11.8.2019 at 22:05

    En mitenkään halua opettajaa ohjeistaa, enkä siihen pystyisikään mutta mietin vain että olisiko se haahuilu eikä hamuilu.. ”hamuilen tuo vikaa karkkia, ja haahuilen yksin kaupungilla”
    Minä mitään suomenkielen kieliopista tai sanoista tiedä, kunhan tuli mieleen 😂
    Ja vaikka Flow on THE Flow, ei jotenkin enää jaksanut täälläkään. Kesällä elettiin joka päivä kuin viimeistä kesäpäivää, niin nyt ihan ilolla ottaa syksyn ja arjen haltuun.
    Mahtavaa alkavaa kouluviikkoa sinne!

    • Reply Esko 12.8.2019 at 21:47

      Heippa Iida!
      Siitä haahuiluahan se varmasti onkin. Jotenkin olen päähäni mieltänyt sanan hamuaminen ja ilmankos kaikki tämän ymmörsivät väärin.🙈 Ja opettajaa saa aina ohjeistaa, tietty!!

  • Reply Tämä se on hieman erityyppinen festivaali – E2O 19.8.2019 at 19:29

    […] sitä kerkesin kirjoittaa, kuinka tämän vuoden Flow-festivaaleilla pääsi iskemään pienoinen festariähky. Vaan eipä se ole vielä suinkaan festivaalikesä loppunut, koska tulevana lauantaina […]

  • Leave a Reply

    Categories

    Archives