Kohtaamisella on merkitys

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Edita

”Opettajat tekevät työnsä tunnollisesti tarjoten parastaan, ja jäljelle jää riittämättömyyden tunne. Se, mitä tavoitellaan eli että kaikki saataisiin oppimaan, on aivan mahdoton. Tärkeää olisi viestiä, että jokainen on hyvä jossain.” Nämä viisaat sanat on lausunut pitkäaikaisen yhteistyökumppanini Editan kouluttaja, pedagogi Pekka Peura. 

Itse törmäsin näihin sanoihin Editan Instagramissa ja kommentoin välittömästi, että olipa hyvin tokaistu. Opettajana minulle on kovin tärkeää saada oppilailleni mahdollistettua onnistumisen kokemuksia. Edes niitä pieniä. Niiden kautta syntyy tunne, että wau, minähän osaan. Ja sisäinen motivaatio oppimista kohtaan kasvaa. Luokassani on myös aina, ihan aina lupa epäonnistua. Sekä oppilaalla, että myös aikuisella.

Usein minulta on kysytty, että mitkä ovat vahvuuteni opettajana? Vastaus tulee noin nanosekunnissa. Olen todella hyvä kohtaamaan ja motivoimaan oppilaita. Pyrin aina löytämään jokaisesta lapsesta sen heidän mielenkiinnon kohteensa ja murusen, jossa he kokevat olevansa taitavia. Tätä kautta lähdemme sitten yhdessä tekemään töitä kouluhommien eteen sen oman taitotason mukaisesti. Toki tiedostaen, että kaikkea ei vaan voi oppia. Ei sitten millään.

Olkoon vahvuuteni myös se, että en osaa kokea työstäni riittämättömyyttä. Teen urheilutermein parhaani ja toivon sen kantavan mahdollisimman pitkälle. Päästäni puuttuu kaikkivoipaisuusajattelun vyöhyke. Eli en millään voi ”pelastaa” kaikkia Länsi-Vantaalaisia lapsia, vaikka kuinka haluaisin. Kaikilla on vahvuuksia ja jos ne onnistun jotenkin esiin kaivamaan koen onnistuneeni työssäni.

Juuri tähän ihmislähtöiseen opettamiseen liittyen Edita järjestää maanantaina 3.4.2023 kello 17 Pekka Peuran pitämän Iltakoulu- webinaarin. Webinaarissa Pekka kertoo, mitä hän tarkoittaa ihmislähtöisellä opettamisella, ja miten sen avulla on mahdollista tehdä oppimisesta oppilaiden ja opiskelijoiden näkökulmasta yksilöllisempää ja oppilaslähtöisempää. Samalla opettajan näkökulmasta opetustyöstä tulee mielekkäämpää, palkitsevampaa sekä vähemmän henkisesti kuormittavaa.

Tästä linkistä voit ilmoittautua mukaan: ILMOITTAUDU

Vanhan oppilaani minulle lähettämään sähköpostiin onkin hyvä päättää tämä kirjoitus: 

”Muistatkohan vielä meidät ala-asteelta? Olit silloin meillä sijaisena ja olet jäänyt mieleemme erityisen hyvänä opettajana. Meillä vaihtui opettajat tiuhaan tahtiin ja on hämmästyttävää miten nopeasti saavutitkaan luottamuksen meihin lapsiin. 

Mieleen on jäänyt mm. Hauskat apinatossut, joilla palkitsit viikon onnistujaa. Rento asenteesi tarttui myös meihin oppilaisiin ja teit koulunkäynnistä hauskaa. Kiitos!!

Tuli kylmät väreet kirjoittaessa. Kohtaamisella on merkitys.

-Esko-

Banksya, Keisteriä ja Kantolaa

”Miksi sie et oo pitkään aikaan kirjottanu sinne tietokoneelle?” Näin kysyi äitini, kun hänen kanssaan eilen puhelimessa juttelin. Totta, miksi en ole kirjoitellut? Aivan liikaa nykyään ajattelen, että jokaisen tänne kirjoittaman raapusteluni tulisi olla jotenkin syvällisen, pohdiskelevan ja täydellisyyden yhdistelmä. Kirjoittaminen on edelleen kivaa, mutta tuosta lähtökohdasta sitä on melkoisen mahdoton toteuttaa. 

Joten kiitos siis äitini, kun nuo sanat lausuit. Alan kirjoittelemaan tänne myös tämmöisiä aivan tavallisia juttuja ilman mitään sen suurempaa agendaa. Olkoon ensimmäisen aiheena tämä upea taide, jota olen saanut lähiaikoina kokea. Banksy Malmössa, Keisteri Espoossa ja viimeisimpänä nuo Hämeenlinnassa sijaitsevat Kantolan muraalit.

Olen aina tykännyt piirtää ja taiteilla. Muistan, kun pikkupoikana vietin lähes kaikki kesät serkkujeni kanssa isovanhempieni mökillä. Vanhempani minut ja veljeni sinne veivät heti loman alettua ja tulivat hakemaan pois joskus heinäkuun lopulla, ehkä. Oli muuten silloin tuo kasvatus hienoisen löyhempää. Menkää vaan rantaan uimaan. Kyllä te pärjäätte. Uimareiden iät 7, 5 ja minä kolme. Ja kyllä. Hyvin pärjäsimme. 

Ja tuolla samalla porukalla oli yksi mukavimmista aktiviteeteista piirtäminen. Mökin verannalla oli keltainen pöytä, jonka ääressä vietimme lukemattomia tunteja. Serkkuni oli todella taitava piirtäjä ja häntä me pienemmät ihailimme ja yritimme jäljitellä. Sitä hieman ruskeaan taittavaa piirustuspaperia meni todella paljon ja mummu niitä valmiita taideteoksia sinitarralla seinään kiinnitteli. Seppo Räty, Timo Susi ja Maradona siellä ainakin oli. 

Ei tullut meistä kenestäkään Banksya, Keisteriä tai menestynyttä muraalimaalaajaa. Tuli jotain aivan muuta, mutta hienoja muistoja nuo mieleeni palauttelivat. Ja pysyy se lyijykynä edelleen kädessä ihan kohtalaisen hyvin. 

Ihanaa viikkoa!

-Esko-