Perjantain vanhat: No mites, lähetkö mun luo?

Bongasin eilen televisiosta Helsingin Sanomien uuden mainoksen, jossa asioita pohditaan monesta eri näkökulmasta. En tiedä, mutta jostain syystä tykkään näistä todella paljon. Laitetaanpas siis perjantain vanhana samaisen aihepiirin kirjoitus. Ja sopiihan tämä myös vuoden 2019, älä ole ei ajatteluun.

//// On olemassa hyviä televisiomainoksia. On olemassa oikein hyviä televisiomainoksia ja on olemassa erinomaisia televisiomainoksia. Hesarin uusi mainos, joka kannustaa asioiden tutkailemiseen hyvin monista erilaisista näkökulmista kuuluu ehdottomasti kategoriaan erinomainen televisiomainos. Spotissa naishenkilö esittää miehelle vieno hymy kasvoillaan kysymyksen: ” No mites, lähetkö mun luo?” Mies ei vastaakaan heti myöntyvästi, vaan analysoi päässään ehdotusta monesta eri näkökulmasta.

” Lukemani mukaan läheisyys tuottaa onnellisuuden tunnetta…” Kyllä, näin ihan varmasti on. Anna mennä!

” Näin suorasukainen ehdotus saattaa olla merkki siitä, että nämä asiat ovat arkipäiväistyneet kulttuurissamme…” Kyllä, näin ihan varmasti on. Anna mennä!

” Erotiikan määrä on vähentynyt yhteiskunnassamme…” Kyllä, näin ihan varmasti on. Sitä suuremmalla syyllä. Anna mennä!

” Olemmeko yksinäisempiä kuin ennen…” Kyllä, ihan varmasti hyvin moni on yksinäinen tai ainakin ajoittain kokee yksinäisyyden tunnetta. Anna siis mennä!

” Älypuhelimet varastavat aikaa keskinäiseltä hellinnältä…” Kyllä, ihan varmasti näin on. Sininen valo kasvoilla, sohvan toisissa päissä ja välissä metri, jopa kaksi. Matkapuhelin lentokonetilaan. Anna siis mennä!

“…mutta onpa hän miellyttävä ihminen.” Kyllä. Miellyttäville ihmisille tulee aina antaa mahdollisuus. Miellyttäviin ihmisiin saattaa törmätä jos olet itse miellyttävä ja teet ajan kanssasi miellyttäväksi. Anna siis mennä!

” Joo, voin mä lähtee…” Loistava vastaus. Anna siis mennä!

Itse olen myös ajoittain aikamoinen pohdiskelija ja tutkailen asioita vähän liiankin monesta näkökulmasta. Törmäät kiinnostavaan ihmiseen. Tekisi mielesi kutsua häntä vaikkapa kävelylenkille tai kahvikupposen ääreen. Ja miksi päässäsi alkaa pyörimään mainoksen tyylinen lyhytelokuva?

” Olisiko hänestä loppuelämän kumppanikseni? Huvikseen ei jaksa enää treffailla…” Miksi ei? Uusiin ihmisiin on piristävää tutustua.

” Olen toisen kierroksen (avo)miehiä. ” Ah, mitä väliä. Aika moni on täysin samassa tilanteessa.

” Pitäisikö hän kokkaamastani jauhelihakastikkeesta. Näin gluteeniton-, vegaani-, sokeriton-, laktoositon aikana ei voi olla varma mieltymyksistä…” Ah, mitä väliä. Tee hedelmäsalaatti. Ilman omenaa.

” …mutta onpa hän miellyttävä ihminen! ” Anna siis mennä!

Näkökulmia!

-Esko-

// Lähde: HS-mainos. Näkökulmia. //

Nämä kuvat eivät sovellu herkkulakkolaisille!

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: E2O-blogi ja Itis

Itis herättää varmasti monessa ihmisessä jonkinmoisia muistoja. Itsekin muistan nuorena poikana usein matkustaneeni metrolla Itäkeskuksessa sijainneeseen suureen ja prameaan kauppakeskukseen. Viime viikolla matkustimme tyttäreni kanssa autolla Itikseen ihmettelemään menoa ja meininkiä. Ja sitä oli kyllä todellakin tarjolla. Ihmisiä oli liikkeellä aivan älyttömästi ja kuhinaa oli kauppakeskuksen jokaisessa nurkassa. Olivat välipäiväalet tehneet tehtävänsä.

Meidän suunnitelmissamme ei ollut shoppailu. Meidän suunnitelmamme oli herkutella ja mennä katsomaan uuteen juuri avattuun leffateatteriin Onnelin ja Annelin seikkailuja. Ruokapaikkoja oli uudessa ravintolamaailmassa tarjolla jokaiseen makuun, mutta voiton vei yllätys, yllätys yhteisellä päätöksellä Hanko Sushi ja sen tarjoilemat lohilautaset.

On se muuten todella mukavaa, kun voi oman tyttärensä kanssa käydä sushilla molempien nauttiessa yhteisestä ruokahetkestä. Ympärillä oli paljon muitakin lapsiperheitä. Taitavat nuo lohinigirit olla monen nykylapsen herkkua. Itselläni ei tokaluokkalaisena ollut pienintä hajuakaan mitä se semmoinen sushi mahtaa olla. Iso paha sushi, joka napsi Punahilkan mummon oli paljon tutumpi.

Vatsat täynnä lähdimme kohti aivan kauppakeskuksen keskellä sijaitsevaa erittäin prameaa elokuvateatteria. Sisältä löytyi muunmuassa Suomen pisin karkkiseinä ja siinäpä olikin hieman valinnanvaraa. Uskoisin, että tulee olemaan melkoisen kuvattu kohde sosiaaliseen mediaan. Sieltä karkit boksiin ja itsepalvelukassan (kätevä) kautta itsepalveluportin (erittäin kätevä) läpi kohti salia kaksi, jossa tämä uusin Onneli ja Anneli esitettiin. Leffateatteri oli hieno ja F sanoikin, että hänestä tuntui, kun olisi laivalla ollut. Värikäs ja visuaalisesti tyylikäs ”laiva”. Ovat suunnittelijat onnistuneet, kun ovat saaneet luotua tuommoisen tunnelman.  

Jotta herkkukokemus olisi täydellinen, niin löytyipä yläkerrasta vielä vohvelikahvila. Henkilökohtaisesti lämmin vohveli erinäisillä täytteillä menee omassa jälkiruokakategoriassani todella korkealle. Harvemmin niitä tulee syötyä, mutta nyt oli pakko kokeilla. Ja kannatti. Olihan se nyt erittäin hyvää. F ei tuosta herkusta niin välittänyt, joten söinpäs sen kokonaan itse. Hyvin mahtui. Ja tuli mieleeni äitini usein toteama lause. ”Mihin mahaan sinä oikein syöt?” No, sinne jälkiruokamahaan tietysti.

Olipas oikein mukava joululomapäivä Itiksessä. Kaikki löytyi kätevästi samasta paikasta ja viiden tunnin ilmainen pysäköinti oli oikein positiivinen asia. Täytyy mennä uudestaankin ”laivasimulaattoriin” katsomaan elokuvia. Niin ja tutustumaan ravintolamaailman muuhunkin tarjontaan. Sitä kyllä riittää, nam!

Kuvat eivät sovellu herkkulakkolaisille!

-Esko-