Heinola kymmenen ja isovanhemmat rules!

Isovanhemmuus on elämän jälkiruoka…” Näin kirjoitettiin Hesarissa taannoin. Isovanhempani saivat lapsuudessani todella tuhdin jälkkärin. Siinä ei Nutellaa ja kuohukermaa säästelty. Vietin lähes kaikki lapsuuteni kesät isovanhempieni mökillä. Mökillä, jossa minä en toki ollut ainut pieni viilettäjä. Lisäkseni mökillä viiletti myös isoveljeni ja serkkuni. Ajoittain myös pikkuserkkuni naapurin maatilalta. On siinä ollut mummulla ja papalla tekemistä.

Mummu huolehti pikkusankareiden muonittamisesta. Soitti aina kelloa, kun ruoka oli valmista. Ruokapöytään marssi nelikko, jotka olivat ajoittain suuria sotasankareita puupyssyineen ja ajoittain niitä kirkkaimpia futistähtiä. Siellä istui lihapullien ja ruskean kastikkeen äärellä ainakin Maradona, Klinsmann, Lineker ja Butragueno. Pappa oli kova kalamies ja vuorotellen päästiin järvelle nostamaan verkkoja. Lahnoja sieltä pääasiassa tuli, mutta uskomusten mukaan kuhiakin on järvestä nosteltu. Totta vai tarua. Tiedä häntä?

Lapsuuteni vietin ja asuin Joensuussa, jossa asui toiset isovanhempani. Heitä tapasin jo luonnollisesti melkoisen usein. Kiitänkin omaa isää ja äitiä huolehtimisesta, että yhteys myös kauempana asuneisiin isovanhempiini pysyi mahdollisimman tiiviinä. Lähes kaikki kesät vietimme mökillä Etelä-Suomessa ja olimme veljeni kanssa myös kokeneita lentäjiä. Isä ja äiti laittoivat pienet pellavapäät lentokoneen penkkiin, pehmolelut syliin ja vyöt kiinni. Määränpäässä Helsingissä vastassa olikin mummu ja pappa. Kätevää ja ehkä myös hieman rohkeaa, mutta tässä sitä edelleen ollaan.

Tänään heitimme reissun isäni, äitini ja F:n kanssa Heinolaan. Matkakohde valikoitui erään pikkuhepun fanittamien laulajien kotipaikkakunnan mukaan ja mikäpä siinä. Tuossahan se on Heinola ihan Lahden vieressä. Enpä ole itsekään vuosiin käynyt. Heinolassa Jyrää-tapahtumassa joskus kymmenen vuotta sitten viimeksi. Legendaarinen lintutarha papukaijoineen ja viihtyisä Harjupaviljongin vohvelikahvila, siinäpä hyvät puitteet mukavalle kesäretkelle. Vohvelikahvila tarjosi todella maukkaat jälkiruoat niin konkreettisella kuin henkiselläkin tasolla.

Isovanhemmat rules ja Heinola kymmenen!

-Esko-

// Lainaus: Helsingin Sanomat //

Nyt oli bileet!

Mitä saadaan, kun samaan tilaan saapuu neljä innokasta, pientä Vain elämää-fania? Saatiin kunnon juhlat, joissa ei desibelejä säästelty. Eilen järjestimme pikkumimmin kanssa lastenjuhlat. Juhlat, jotka olivat kirjaimellisesti lastenjuhlat. F sai itse suunnitella kaiken. Minä autoin ainoastaan pikkupizzojen lämmityksessä ja biisien soittamisessa. Tarjoilut, kattaukset ja juhlien kulku oli täysin kuusivuotiaan käsialaa. Ja olihan juhlat. Tanssia, laulua, duettoja ja herkkuja. Vanhat kaverukset ottivat bileistä ilon irti. Nämä pienet tallukat ovat tunteneet toisensa jo nelisen vuotta, joka on aika paljon heidän ikänsä huomioiden.

Juhlissa ei ollut Laura Voutilaisen 3D-mallennettua käsityöläiskakkua eikä ohjelmapalveluista tilattua prinsessaa. Juhlissa oli vanhempieni tulostimella tulostetut kuvat bilettäjistä ja käytetyn dödöpurkin kannella tuunattu punkkiaikainen mikrofonini. Juhlissa oli Daim-kakku, donitsit, mehua, karkkia ja pikkupizzoja. Juhlissa oli tunnelmaa. Lasten itsensä luomaa tunnelmaa ja fiilistä.

Aikuisilta oli pääsy kielletty ja minäkin tökötin suurimman osan ajasta toisessa huoneessa. Ajoittain kävin kurkkaamassa meininkiä ja hymyhän siinä nousi kasvoille. Korkeimmalla tuolilla istui artisti kenen biisiä esitettiin. Tuossa vaiheessa korkeimmalla tuolilla istui Robin ja Petra esitti hänelle kappaleen, Puuttuva palanen. Saatesanoilla: “Robin, tää on sulle…”

Todella kivat juhlat! Näistä tulee traditio.

-Esko-