Opettaja, maailman p€#%&n ja raskain ammatti!

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Babler ja Edita

Viime viikolla on iltapäivälehdessä saanut ammattimme erittäin paljon palstatilaa. Kovinkaan ruusuista kuvaa ne eivät opettajan ammatista maalanneet. Suuri tutkija, eli minä tein vuonna 2007 kandidaatin tutkielman, joka sivusi opettajuuden näkymistä mediassa. Jo silloin oli aloitteleva Nietzsche huolissaan opettajan ammatin hienoisen kielteisistä medianäkymistä. Eivät ole asiat kovinkaan paljoa vuosien varrella muuttuneet, valitettavasti. 

Koulumaailma on kyllä muuttunut paljonkin vuosien varrella. Eikä aina välttämättä parempaan suuntaan, valitettavasti. Itse olen pyrkinyt rakentamaan työhöni toimintamalleja, joilla pyrin säilyttämään hymyn huulilla siellä luokan edessä vaikka kaikki ympärillä muuttuisi. Luokkatyöskentelyä ja sitä lasten aitoa kohtaamista pidän aina tämän työn tärkeimpänä asiana. Siinä koen olevani erittäin hyvä ja sen takia tämän ammatin olen itselleni valinnut. Toinen asia, jossa olen mielestäni erittäin hyvä on oman työn rajaaminen ja kaikkivoipaisuusajattelun unohtaminen. Olen opetellut uimaan täällä opetusmaailman rönsyilevässä meressä niin, että pää pysyy pinnalla ja vieläpä pääosin hyvällä fiiliksellä.

”Isolla osalla opettajista suurin osa lomasta menee palautumiseen ja loppuloma alkavasta lukuvuodesta stressaamiseen. Kun töitä on kulunut pari viikkoa, sitä huomaa taas olevansa ylikuormittunut ja luisuvansa kohti uupumusta, Ilta-Sanomien haastattelema nuori opettaja sanoo.” Tämä on suora lainaus Ilta-Sanomien artikkelista. Itse en kuulu tuohon isoon osaan ja siitä olen todella onnellinen. Kollegani Janin kanssa istuimme viime vuonna opehuoneemme sohvilla ja mietimme samantyylisiä juttuja luettuamme, että teemmekö jotain väärin? Teemmekö jotain väärin tai eri tavalla, kun emme koe seisovamme kallion reunalla luisumassa kohti uupumusta.

Tästä keskustelusta sai alkunsa luentosarjamme, joka kulkee nimellä: Ole(t) muutakin kuin opettaja! Tavoitteemme oli päästä keskustelemaan aloittelevien opettajien kanssa ammatista. Käydä OKL:issä jakamassa opeopiskelijoille rennolla otteella omia käytännön toimintatapoja, joilla työssä jaksaisi mahdollisimman hyvin. Olemme päässet jo pari luentosettiä pitämään ja palaute on ollut todella, todella hyvää. Aihepiiri puhuttaa ja on näemmä myös erittäin ajankohtainen. Tällä luennolla ei tuijotella hiljaa silmiin tai leikitä hippaleikkejä. Tällä luennolla kaksi luokanopettajaa kertoilee hymy huulilla omia tapojaan toimia siellä koulun seinien (onneksi on seinät) sisällä. Ohessa muutamia lainauksia muistiinpanoistamme:

”Opetan vahvasti oman persoonani kautta. Jos alkaisin vetämään jotain virkamiesmaistä opettajaroolia, ei siitä tulisi yhtään mitään. Olettavasti olisin siinä vaiheessa jo vaihtanut ammattia.”

”Jos Opettaja-lehden kannessa lukee, että ekan luokan opet aloittivat työt syksyllä jo viikkoa aiemmin, niin se ei välttämättä ole kehuskelun arvoista. Ehkäpä se on signaali mahdollisesti myöhemmin ilmenevästä työuupumuksesta.”

”Ihan tavallinen on ihan hyvä!”

Edita, tuo merkittävä suomalainen oppimateriaalikustantaja järjestää kanssamme kaksi täysin ilmaista ja avointa webinaaria, joille juuri sinä olet enemmän kuin tervetullut. Tule ihmeessä mukaan keskustelemaan rennolla otteella opettajuudesta ja työssä jaksamisesta. Kaksiosainen webinaari järjestetään 14.9.2021 sekä 21.9.2021 kello 17.30.

KÄY ILMOITTAUTUMASSA TÄÄLTÄ!

Onko se opettajan ammatti maailman p%&/€n ja raskain ammatti? Näin saattaisi moni ajatella, jos vain medianäkyvyyttä seuraa. Ihan en itse tuota kuitenkaan allekirjoita. 

Kivaa viikkoa!!

-Esko-

KUVAT: Sakari Piippo

LÄHDE: Iltasanomat

Keskiluokkaisen miehen lompakko meets vähän yli kolmen tähden hotellihuone

Viisi vuotta sitten näihin aikoihin aloin todenteolla etsimään itselleni ihan ensimmäistä omaa asuntoa. Elämä oli kuljetellut tätä miestä siihen pisteeseen, että vähän myöhemmällä iällä se oman asunnon etsintä tulikin vähän yllättäen ajankohtaiseksi. Olihan siinä matkan varrella ollut useita vuokrakämppiä ja pari omalla lainaosuudella hankittua omistusasuntoa. Ensimmäisessä rivitaloasunnossa oli muuten kolme kertaa enemmän neliöitä, kun tässä nykyisessäni. Grilli oli sielläkin pihassa. Silloin grillasin kerran, ennenkuin möin naapurille. Nyt en ole vielä saanut hankittua edes kaasupulloa. Eli se ensimmäinen grillaus on vielä tekemättä. Kerkiää vielä, kerkiää vielä.

Olen itse ristinyt tämän kadun, jossa asustelen köyhän miehen Kaivopuistoksi. Tässä on hieman samanlaista idylliä ja kuusi värikästä pienkerrostaloa vieri vieressä. Hintataso ehkäpä noin puolet halvempaa, vaikkakin kyllä saa näidenkin asuntojen hankintaan nykypäivänä jo ihan kattavan europinon asetella. Juttelin tuossa taannoin naapuritalon hieman iäkkäämmän asustelijan kanssa. Kyselin tietääkö hän mitään tästä meidän talon historiasta. Sen tiesi kertoa, että tämä on toiminut aikoinaan eronneiden miesten tukitalona. Historian havinaa oli siis havaittavissa, koska tähän asuntoon silloin tavaroita kantaessani oli vielä tuelle tarvetta. 

Talomme oli täysin remontoitu, ihan sisälmyksiä myöden. Asuntoani ei ole siis enää tarvinnut yhtään remontoida. Asukasta ovat vuodet hyvin remontoineet, ihan sisälmyksiä myöden. Ovat pinnat, putket ja sähköt kunnossa. Tämän asunnon hankinnasta olen edelleen erittäin tyytyväinen. Tein silloin viisi vuotta sitten pitkän listan mitä silloiselta asunnolta haluan ja kaikki ne ovat kylpyammetta lukuunottamatta toteutuneet. Hotellihuoneiden kylpyammeet ovat saaneet tämän tyhjiön paikata.

Hotelleista puheenollen minähän rakastan hotelleja. Tämä on ollutkin sisustukseni kulmakiviä ajatuksella: keskiluokkaisen miehen lompakko meets vähän yli kolmen tähden hotellihuone hieman vajanaisilla ravintolaelämyksillä. Asunnossani on hieman semmoista hotellihuonetunnelmaa. Etenkin televisionkatselupaikkaan on panostettu. Sielläpä taidan eniten aikaani vietellä. Keittiö, noh keittiö on keittiö ja sielläpä taidan aikaani kaikista vähiten vietellä.

Huonekaluja olen kerännyt vanhempieni ja sukuni varastoista. Hyvä, että olen kerännyt, koska niiden hintoja katsellessani Vepsäläisellä loksahti tällä ukolla suu auki. Yhden tuolin hinta oli kuukausipalkkani verran kymmenen vuoden ikälisillä. Äitini on minulle myös lähes kaikiksi lahjoiksi hankkinut aikaa kestäviä huonekaluja. Edelleen hän sanoo: …kun miusta sitten joskus aika jättää, niin on siulla nämä aina. Vähän kaihoisaa, mutta oikein sydämellinen ja ihana ajatus. Veikkaan, että tämän jutun luettuaan hän minulle tosin sanoo hieman toruen, että etkö ole vieläkään sitä kaasupulloa saanut ostettua?

Äiti, ensi kesänä sitten.

Kivaa iltaa!

-Esko-