Seurusteletko tällä hetkellä?

Lauantai ja blogi kunnossa. Jes ja jes!! Laitanpas tähän toisen vastauspostauksen. Kysymyksiä riittää vielä kolmanteenkin ja ammattiani koskevista kysymyksistä koostan oman kirjoituksen. Näillä mennään tällä kertaa.

Seurusteletko tällä hetkellä?

En seurustele. Olen toki tapaillut ihmisiä, mutta seurusteluksi asti eivät ole tilanteet kehittyneet. Älyttömän siisteihin tyyppeihin on saanut tutustua ja osasta on tullutkin hyviä kavereita. Itse koen, että on hyvä antaa ns. savun hälvetä ja lähteä rakentamaan suhdetta sitten taivaan ollessa kirkas ja pilvetön. Sinne se kirkkain tähtikin varmasti jossain vaiheessa syttyy. Pakottamalla ei tule kuin usvaa, sumua ja salamoiden ryskettä.

Olisihan se joskus vielä kiva laittaa villasukat jalkaan ja leffa pyörimään. Kahdestaan, joskus ehkä vielä kolmistaan…

Osallistuisitko vielä Iholla-sarjaan, jos sellainen tilaisuus koittaisi?

Iholla on formaattina todella kiehtova. Muistan, kun jäin kakkoskauteen ihan koukkuun. Aitojen ihmisten, aitoa elämää. Kiitos vaan Johanna, Sanni ja kumppanit hienosta kaudesta. Ohjelma on visuaalisesti hieno, hyvillä ja tilanteisiin osuvilla musiikeilla maustettuna. Tulen varmasti seuraamaan myös neloskautta.

Kyllä, osallistuisin jos pyydettäisiin. Tulisi hieman erilainen kausi, ainakin omalta kohdaltani. Iholla-matka oli todella kiehtova, erikoinen ja vähän pelottavakin. Enemmän se on hyviä kuin huonoja asioita elämääni tuonut.

Mihin haluaisit matkustaa?

Haluaisin matkustaa Amerikkaan. Tästä olen haaveillut pikkupojasta asti. Nyt siihen olisi oiva mahdollisuus, kun hyvä ystäväni asuu tällä hetkellä San Fransiscossa. Ei tarvitsisi ostaa kuin lennot…Hmm. Tämä on vahvassa harkinnassa. En ole oikein matkustajatyyppiä. Tai saattaisin ollakin, muttei ole tullut juurikaan matkusteltua viime vuosina. Olen vähän semmoinen vanhan koulukunnan pakettimatkaaja. Niin ja jos Amerikkaan joskus pääsen, niin takaisin en todennäköisesti pääse, koska oletettavasti sekoaisin niissä jättimäisissä Outlet-kylissä. Saattaisi matkalaukun kilorajat vähän paukkua.

Oliko asunnon ostaminen pidemmän etsinnän tulos vai nopeampi ”love at first sight”?

Muuttaessani erohuuruissa edelliseen asuntooni, tiesin ettei se olisi loppuelämäni asunto. Heti palattuani takaisin “elävien” kirjoihin aloin hieman katselemaan asuntoja. Tässä kaupungissa ei ole kovinkaan järkevää asua pitkiä aikoja vuokralla. Esimerkiksi nykyisessä omistusasunnossani minulla putosi asumiskustannukset verrattuna vuokraani.

Etsin asuntoa tiukoilla kriteereillä ja kaksi eri tilaa oli tyttäreni takia ihan ehdoton juttu. Tämän kaupungin minikaksiot sijoittuivat tuonne Eira, Kaivari-akselille, joissa hinnat ovat hieman liian korkeita tämmöiselle luokanopettajarentulle. Olin jo laittamassa asuntohommaa hieman jäihin, kunnes löytyi tämä timantti. Timantti, joka täytti lähes kaikki kriteerini. Timantti, joka on tällä hetkellä todella hiomaton. (Aivan kauheassa kunnossa, koska asiat eivät ole menneet ihan suunnitelmien mukaan.) Timantti, johon oma maksukykyni riittää.

Jos pitäisi valita yksi ruokalaji/annos jota söisit lopun elämäsi, minkä valitsisit?

Tämä on helppo. Munkkivuoressa sijaitsevan Sushi-Sanin grillattu lohinigiri. Aivan taivaallista. Juomaksi valitsisin Jungle juice-barin Flamingon. Tuolla yhdistelmällä voisin elää loppuelämäni.

Blogiurasi mahtavin/mukavin/mieleenpainuvin asia/kommentti/tms.

Jokainen kommentti on minulle tärkeä. On ollut hieno huomata, kun te lukijat olette olleet todella aktiivisia. Se oli blogia perustaessani yksi kulmakivistäni. Tehdä tästä vahvasti vuorovaikutteinen kanava. Toivottavasti tekin koette, että olen siinä edes vähän onnistunut.

Kyllähän ihmisten viestit, että ovat samaistuneet teksteihini ja saaneet niistä voimaa merkitsevät minulle todella paljon. Tämä kirjoittelu on todella kivaa ja tästä on tullut jo nyt vahvasti osa elämääni. Toivottavasti voisin tehdä tätä pitkään. Viisikymppinen reality-bloggaaja. Siinäpä tavoitetta.

Saavutus, josta olet ylpeä?

Olla omalta osalta tekemässä tähän maailmaan ihmistä, joka antaa minulle kaiken mitä olen ikinä elämältä halunnut. Ihmistä, joka opettaa minulle elämää jokaikinen päivä. Ihmistä, jonka kautta tiedän mitä sana huoli oikeasti tarkoittaa. Ihmistä, joka menee kaikessa sijalle yksi. Ihan kaikessa.

Sijalla kaksi tulee valmistuminen kasvatustieteen maisteriksi, joka on taannut minulle luokanopettajan viran ja lähes varman työpaikan vuosiksi ja vuosiksi eteenpäin.

Sijalla kolme. Paluu takaisin omilla jaloillaan seisovaksi ihmiseksi, joka osaakin vielä nauraa aidosti.

Mitä luulet tekeväsi 10-vuoden päästä?

Toimin luokanopettajana vantaalaisessa alakoulussa. Kirjoitan E2O-nimistä realityblogia. Ostan edelleen ihan liikaa vaatteita, jotka eivät edelleenkään mahdu asuntoni vaatekaappeihin. Seurustelen Lumikki nimisen tummaverikön kanssa ja meillä on yhteinen kissa…Eikun tämä loppuhan saattoikin olla fiktioita, vai oliko? No, kissasta en ole ihan varma.

Mukavaa lauantaita!!

-Esko-

Vastaus puolen vuoden takaiselle minälle. Good choice!! (Vieraskynä)

Ensimmäisen vieraskynäni kirjoitti Olli. Olli otti kunnon irtioton ja näin mies kirjoittelee palattuaan Suomeen.

// Ihmismieli muuttuu – ja seitsemässä vuodessa se muuttuu paljon. Tarkalleen ottaen tuolloin, keväällä 2010, olin vaihdossa Balilla. Kaikki oli rentoa, uutta, ihmeellistä, koulu oli kesken, tulevaisuus avoinna…

Nyt, 7 vuoden jälkeen, lähdin matkalle kohti tuntematonta, päämääränä saada selvyys mieltä askarruttaviin kysymyksiin:
– Voisinko työskennellä ulkomailla? Jos kyllä, niin voisiko se työpaikka olla Aasiassa?

– Voiko onnellisuus kätkeytyä reppuun vai vaatiiko se paljon enemmän?

– Jos käy kaukana kurkkaamassa, niin näkeekö paremmin lähelle?

Palasin Suomeen jouluksi ja muutaman kuukauden poissaolo avasi todellakin silmiä. Ensinnäkin, olen aina ajatellut etten kärsi työstressistä, mutta näin vaan tuli todettua, että vaatii useamman viikon, että saa työperäiset ajatukset pois mielestä, vaikkakaan työpaikka ei olisi minua ottamassa avosylin vastaan, kun palaan matkaltani.

Toisekseen, iän myötä mukavuudenhalu lisääntyy ja paikoin lakanoihin pesunkin jälkeen jääneet tahrat ja hieman kosteusvaurioista kärsineet kylppärit painoivat mieltä ja tekivät olosta asteen verran epämukavan, onhan Suomessa kuitenkin tottunut siihen että kaikki on ”viimeisen päälle”. Tämä mielentila ajaa vääjäämättä myös siihen, että majoituksen valinnassa on tarkempi kuin aiemmin, eikä mikä tahansa luukku kelpaakaan. Totta kai, tämä myös asettaa budjettirajoitteen ja matkan päättyminen tulee vastaan odotettua aiemmin.

Kun olet matkan päällä useamman kuukauden ja tarkoitus on hankkia uusia kokemuksia, nähdä uusia paikkoja ja vain olla, on ajatusten kääntäminen ajoittain vaikeaa. Kun on tottunut siihen, että on kesälomalla ja aktivoituu lähes päivittäin muuhunkin kuin poolilla makaamiseen, tulee vääjäämättä esiin tilanne, jossa ei ole aiemmin ollut. Tarkoituksena siis se, että löytää mieleisensä olotilan ja paikan, jossa pysytellä useita päiviä, tekemättä välttämättä muuta kuin olla auringossa, nauttia luonnosta tai lukea kirjaa. Aluksi tämän zen-tilan löytäminen oli vaikeaa, mutta loppua kohden se helpottui. Totta kai, matkalla tuli myös haastettua itseään niin henkisesti kuin fyysisestikin, osuihan matkalle myös uusia tilanteita, kuten skootterikolari, poliisin teennäiset sakot ja vuorikiipeily (okei, 3 726 metriä on sen verran ettei apuvälineitä tarvitse, mutta askeleiden kanssa saa varoa).

Kaiken kaikkiaan oli matka todellakin tekemisen arvoinen. Opin käsittelemään uusia tunnetiloja, haastamaan itseäni niin henkisesti kuin fyysisestikin, totesin että on myös hyvä palata Suomeen (vaikka keskitalvella vallitseva pimeys tulikin melkoisena yllätyksenä mielelle, vaikka sen olemassa olon tiedosti). Silti, ulkomaan kaipuu jäi valloilleen ja pääseehän Suomen ulkopuolelle vielä tuonnempanakin. Totesin myös, että vihdoin ymmärrän Dalai Laman sanonnan ”Once a year, go to a place where you’ve never been before” konkreettisen tarkoituksen.

Lopuksi, onnellisuutta on monenlaista. Luulen, etten tule koskaan saamaan materiasta niin paljoa mielihyvää kuin siitä, minkälainen näkymä avautuu eteeni kiivettyäni kolme päivää vuoren rinnettä ylös nähdäkseni horisontissa siintävän auringonnousun. Kaipuu on edelleen ulkomaille ja myöskin haaveet komppaavat tätä, niin työelämän kuin vapaa-ajankin osalta. Mutta aika näyttää…

– Olli //

Suuri kiitos. Rohkea mies!!