Vanhuus ei tule yksin. Joo joo, kenen kanssa se sitten tulee? Alaselkäkipujen, naururyppyjen, elämänkokemuksen, heikentyneen ja seuraavaan, niin siis näön ja uusimpana akillesjännekivun. En ole ikinä ihan tajunnut tuon sanonnan merkitystä. Kai sen voi kaikki ihan omalla tavallaan ymmärtää. Todella rasittava vaiva on minulle iskenyt tuonne vasempaan akillesjänteeseen. En ole pystynyt pitkiä lenkkejä juoksemaan aikoihin. Ja tästä on kierre valmis. Minusta tulee aivan sietämätön ihminen, jos en pääse hikoilemaan monta ja monta kertaa viikossa. Älkää pelätkö, en ala jokaista kirjoitusta nelikympin lähestyessä aloittamaan sairaskertomuksella ja juuri sillä hetkellä vallitsevien vaivojen kertaamisella.
Onneksi tähän sietämättömän ihmisen pelastukseksi on muodostunut kuntosali. En ole koskaan juurikaan tykännyt painojen nostelusta ja punttitreenamisesta. Vähän on semmoisena pakollisena pahana elämässäni näyttäytynyt. Työpaikkani vieressä sijaitseva Fressin kuntokeidas on muuttanut käsitystäni tästä asiasta. Kylkiäisenä mukana tulevat infrapunasauna sekä uusimpana hierontatuoli ovat kyllä todellisia timantteja. Ollut äärimmäisen piristävää, kun ei pysty kaupungin katuja tallaamaan, koska jokainen askel vihlaisee kipeästi tuonne nilkan seutuville. Sitä on jo alkanut tykkäämään myös lihaskuntoharjoittelusta. Paljon se on muutakin kuin penkkimaksimia ja proteiinishakeja. Jäsenyyshän minulla on ollut jo kauemman aikaa, mutta aiemmin olen lähinnä vain juoksennellut matolla ja katsellut sarjoja.
Nyt olen lähinnä soudellut soutulaitteella ja yrittänyt löytää stepperillä oikeaa rytmiä. Perään vähän lihaskuntoa miellyttävillä liikkeillä. Akillesjänneystävällistä meininkiä siis. Joo, en minä nyt vielä suomalaisena miehenä lääkäriin mene. Odotellaan, odotellaan. Ihan niin kauaa en odottele, että poikki napsahtaa. Nimimerkillä kokemusta on. Vuonna 2011 minulla repesi oikean jalan akillesjänne lähes kokonaan poikki kesken koripallo-ottelun. Oli kyllä semmoinen vamma, että ei mielellään uusiksi ottaisi. Muistaakseni oli leikkauksen jälkeen noin kahdeksan viikkoa kipsissä.
Ja sillä sairaslomalla minusta tuli kyllä todella sietämätön ihminen. Siinä vaiheessa, kun aloin kyttäämään ikkunasta variksia, jotka sotkivat taloyhtiömme roskakatosta. Kirosin niitä yksin sohvalla ääneen ja naapureita nähdessäni käskin sulkemaan roskisten kannet kunnolla. Siinä vaiheessa sitä mietti, että ei sovi liikkumattomuus tälle sankarille kovinkaan hyvin. Nyt täytyy vain malttaa ottaa iisisti, koska variksenkyttääjäksi en halua enää ruveta.
Ja tähän loppuun on vielä lisättävä kuntosalin pukuhuoneen kirjoittamaton sääntö. Miten se voi olla mahdollista, että lähes tyhjässä pukuhuoneessa se sisäänastuva treenaaja osuu aina siihen viereiseen kaappiin? Sama toteutuu oman empiirisen kokemuksen mukaan myös uimahalleissa.
Pirteää viikkoa!!
-Esko-
/// Kuva: Antti Sihlman ///