Tinderiä, lapsia ja laskeutuneita luomia. Mitä minä nelikymppinen haluan?

Tänään oli vaalipäivä, virpomispäivä ja minun virallinen syntymäpäivä. Varsinaiset juhlathan juhlittiin jo reilu kuukausi sitten. Ne oli ikimuistoiset kekkerit. Kaikki ystävät ja läheiset saman katon alla. Tänään heräsin reippaana nelikymppisenä. Ihan samalta se tuntui, kun aina ennenkin. Aamukahvissa ei ollut yhtään erilainen aromi. Peilistä katsoi jo hienoisesti elämää nähnyt mies. Muutama ryppy ja juonne kasvoissa muistuttaa, jotta neljättäkymppiä lähdetään jo taivaltamaan. Anti-age lukee kaikissa peilikaapin purkeissa. Mitäpä sillä väliä?

On tässä elämässä kerennyt tapahtumaan jo melkoisen monta erilaista variaatiota. Peruspilarit olen saanut rakennettua todella kestäviksi. Olen saanut elämääni ihanan tyttären. Olen hankkinut itselleni korkeakoulutuksen, jonka johdannaisena minulla on vakituinen työpaikka. Tämän seurauksena lainaneuvottelut menivät jouhevasti ja ne taas mahdollistivat oman asunnon hankinnan. Vieläpä oikein miellyttävän semmoisen. Uudelle kymmenluvulle voi ponnistaa siis ihan hyvistä lähtökohdista. 

Minne sitä sitten oikein ponnistaisi? Mitäköhän tulevat vuodet mahtavat tuoda tullessaan? Työrintamalla on meneillään juhlavuosi. Tasan kaksikymmentä vuotta sitten aloitin työt koulumaailmassa. Aika pitkä aika ja voisi olla piristävää ottaa joskus vaikkapa puoli vuotta virkavapaata ja tehdä jotain ihan muuta. Palata sitten takaisin, todeten, että kyllä Esko, opettaminen on se sinun juttusi. Tätä kirjoittamista en osaa edelleenkään mieltää työksi, vaikka kyllähän se sitä jo on. Täytyy tässä kesällä myös hieman miettiä mihin suuntaan lähden minimediaani kehittäämään, ettei ala junnaamaan paikallaan.

Haluatko sinä joskus lisää lapsia? Tämäkin kysymys on tullut esiin useissa eri yhteyksissä. Juuri nyt on hyvä näin. Viime vuosien erinäiset tapahtumat ovat tehneet minusta todella epävarman näissä asioissa. Sen tiedostan oikein hyvin. Sinne lapsellisen eron pokeripöytään en enää koskaan halua joutua. Tässä toivottavasti näissäkin asioissa tasa-arvoistuvassa yhteiskunnassamme on vielä melkoisen selvää kenelle jää käteen se kakkospari. Tätä asiaa on tullut työstettyä omassa päässä paljon, todella paljon. Ikävän kanssa oppii elämään. Se täytyy kääntää myönteiseksi ikäväksi.  

Mites sitten nämä parisuhdehommat? Näitäpä onkin tullut myös pyöriteltyä päässä paljon. Eron jälkeen oli hirveä kiire lähteä paikkaamaan sitä oman elämän tyhjiötä. Enhän minä mihinkään kyennyt. Toinen ihminen ei rikkinäistä ihmistä korjaa. Se työ on tehtävä ajan ja oman itsensä kanssa. Toivottavasti tulee mahdollisuus pyytää kasvotusten anteeksi kaikilta niiltä naispuolisilta ihmisiltä ketä noina aikoina näin. Oli poika niinsanotusti aika retkellä, vaikka varmasti yritti jotain muuta todistella. Juuri tällä hetkellä on näissä asioissa huomattavasti viisaampi. Jokainen elämässä eletty suhde jättää takataskuun paljon hyvää ja arvokasta.

Eipä näistä naisasioista jaksa liikaa ressailla. Pakottamalla ei mistään tule yhtään mitään. Vaikkakin lausahdus, kyllä se oikea vielä jostain eteen kävelee alkaa jo tuntumaan hyvin fiktiiviseltä. On tämä semmoinen labyrintti, että huhheijjaa. Olen lanseerannut oman lausahdukseni: Aina on jotain. Naurahdin, kun näin ystäväni Instagramiin postaaman kuvan saatesanoilla, Tinder nykyään.

  1. I need to find myself first.
  2. I`m not yet ready
  3. Our thing went too fast.
  4. It`s not you, it`s me.
  5. We can still be friends tho.
  6. I`m not good enough for you.
  7. I`ll always love you.

#ainaonjotain

Omalla tavalla kiehtovahan se on tämäkin osa elämässä. Parisuhteen minä vielä joskus elämääni haluan. Se on päivänselvä juttu. Kuinka se sitten lähtee rakentumaan? Saapa nähdä. Ikäkriisiä en ole kokenut mistään muusta kuin noista numeroista neljä ja nolla. Niin ja Tallinnan tuliaisina oli hienojen viinaksien sijaan pelkkiä kasvonaamioita. Optikko puhui jotain ikänäöstä ja laskeutuneista luomista. Kuulin varmasti väärin.

Jännittävää vaali-iltaa! Ja tsemppiä kiekkonaisille finaaliin!!

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //

Iloa, surua, heviä ja hempeetä

Tänään tutustuimme töissä viimeisellä oppitunnilla erilaisiin laululyriikoihin. Lyriikat kappaleissa aukeavat ehkä hieman paremmin vasta näin vanhemmalla iällä, tai näin ainakin itselleni on tapahtunut. Ei sitä pienempänä poikana tai edes vähän isompanakaan poikana hirveästi kiinnostanut kuuntelemieni kappaleiden syvällisempi sanoma. Joissain tapauksissa tämä saattoi olla ihan hyväkin juttu. Juostessani töistä kotiin pohdiskelin siinä matkalla, jotta on tuo musiikki ja erinäiset kappaleet hieno asia. Niiden avulla on helppo kuljetella itseään erinäisiin tapahtumiin oman elämänsä varrelta. Eskon musiikkimuistoja seuraavassa.

Joensuu ja ala-asteajat. Naapurin Mikon kanssa nauhoittelimme kaksipesäisellä mankalla c-kasetteja. Rec ja play täytyi painaa samaan aikaan pohjaan. Siinä sitten siirtyi omalle kassulleni ainakin Waspia, Twisted Sistersiä sekä Kissiä. Lyriikoista ei ollut hajuakaan, mutta bändin jäsenten ulkoiset habitukset tekivät pikkupoikaan vaikutuksen. Sirkkeleitä käsissä, kasvomaskeja ja Twisted Sisterin We`re not gonna take it:in kertosäe jäi lähtemättömästi mieleen.

Lahti ja uudet ympyrät. Grundigin cd-mankka, jossa oli pieni mustavalkotelevisio. Huoneeni helmi, josta olin todella ylpeä. Klamydiaa kuunneltiin paljon. Juuri tähän viittasin alussa, että ihan hyvä ettei lyyrinen puoli niin kovasti vieläkään kiinnostanut. Tästä siirryttiinkin hieman raskaamman musiikin vietäväksi. Ysiluokan luokkakuvassa päälläni oli Panteran paita. Äiti ehdotti kauluspaitaa. Tiedättehän, teini.

Lahti ja bändivaihe. Perustimme ystävieni kanssa punk-bändin. Skeittipunkkia sen aluksi piti soittaa, mutta vokalistin (minun) hyvin rajoitettu laulutaito torppasi tämän idean hyvinkin nopeasti. Millencolin ja No Fun At All:in levyt tulivat todella tutuiksi. Jälkimmäistä yhtyettä olin itseasiassa katsomassa pari viikkoa sitten Tavastialla. Äärimmäisen nostalginen keikka ja edelleen muistin lähes kaikkien biisien sanat ulkoa. 

Joensuu ja miesten korisliigan Sm-pronssimitali. Koripallourani tähtihetki osui Joensuun urkkatalolle. Loppuunmyyty katsomo huusi yhteen ääneen: KIITOS KATAJA. Kaulaani pujotettiin pronssinen mitali ja taustalla soi Queenin We are the champions. Ei tullut kultaa, mutta nousijajoukkueelle tuo oli melkein kultainen mitali. Upea ja ikimuistoinen hetki.

Helsinki ja Hämeentie. Meille oli syntynyt noin 24 tuntia sitten oma tytär. Minusta oli tullut isä. Kyseisestä roolista en tuolloin tiennyt juuri mitään. Saavuin yksin kotiin yöksi, makailin sängyllä ja laitoin soimaan Dave Lindholmin, Pieni ja hento ote. Tuli kyynel, onnen- ja liikutuksen kyynel.

F:n ristiäiset. Anna Puun Mestaripiirros on soinut varmasti melkoisen monissa ristiäisissä. Ristiäisissä tämä esitettiin livenä, ei tosin ihan Anna Puun toimesta. Aina, kun kuulen tuon biisin mieleni vaeltaa tuohon hienoon hetkeen. Tässä vaiheessa jo lyyrinen puolikin on alkanut kiinnostamaan. Upea kappale, upeilla sanoituksilla.

Helsinki, Munkkivuori ja parisen kuukautta aiemmin poisnukkuneen isoäitini asunto. Elämäni hirveimmät kuukaudet. Ehkä typerin väliaikaisasuntoidea mitä juuri eronnut täysin pihalla oleva mies voi itselleen kuvitella. Paikka, jossa olen pikkupojasta asti viettänyt aikaa. Paikka, jossa oli aina turvallista ja aina sinne pääsyä odotin, olikin yhtäkkiä muuttunut kolkoksi asunnoksi, jossa pelkäsin ja tuskailin täysin mullistunutta tulevaisuutta. Työkaverini vinkkasi Egotripin kappaleesta, Vuosi nolla. Hieno biisi, joka on edelleen itselleni hyvin merkityksellinen. 

Helsinki ja ensimmäinen ikioma asunto. Paperi T ja Pyhimys. Siinäpä pari lyyristä mestaria. Erittäin hienoja ja puhuttelevia sanoituksia. Ensinmainittu maalailee melkoisen mustaa mielenmaisemaa, jälkimmäinen ajoittain hieman kevyemmällä otteella. Sitäpä se on tässä asunnossa elelykin ollut. Paperi T:tä en olekaan aikoihin kuunnellut. Mistä lie kertoo?

Siinäpä läpileikkausta erinäisten artistien ja kappaleiden johdattelemana. Sunnuntaina olisi ne oikeat nelikymppiset. Milläköhän biisillä sitä lähtisi musiikkimuistoa tuosta päivästä mielen takalokeroihin tallentamaan? Niin ja kuvitelkaapa olevanne Arto Nybergin ohjelmassa. Minkä kappaleen valitsisitte soitettavaksi? 

Leppoisaa torstaita!

-Esko-

// Kuvat: Antti Sihlman //