Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Browsing Tag

elokuva

, , ,

Puhuu ne miehetkin

8.4.2019

Kutsu elokuvaan saatu

Dokumenttielokuva Miesten vuoro sai ensi-iltansa vuonna 2010. Dokkari sai osakseen paljon huomiota. Televisiosarjassa Iholla oli miesten vuoro vuonna 2014. Dokumentaarinen televisiosarja sai osakseen paljon huomiota. Vuonna 2019 maaliskuussa sai ensi-iltansa Miesten vuoron ohjaajan Joonas Berghällin uusin teos Miehiä ja poikia. Toivottavasti dokkari saisi osakseen paljon huomiota. Tärkeä elokuva koskettavista ja osittain vaietuista aiheista. 

Minulla oli mahdollisuus päästä katsomaan elokuva oikein kutsuvierasnäytökseen. Ystäväni Ollin kanssa istahdimme Tennispalatsin suurimman salin miellyttäville istuimille. Ennen elokuvaa ohjaaja Joonas Berghäll piti tunnelmallisen puheen ja sitten olikin aika antaa puheenvuoro dokumentissa esiintyville miehille. Niitä puheenvuoroja kuunnellessa ja upeaa visuaalista ilmettä katsoessa kävi päässään läpi melkoisen tunneskaalan. 

Mies, joka oli menettänyt oman poikansa aivan liian aikaisin. Mies, joka oli menettänyt elämänilonsa liiallisen työpaineen alla. Mies, joka oli menettämässä oman isänsä tavoin kaiken tärkeän ympärillään viinan kiroihin. Mies, joka oli menettänyt kontaktin lapsiinsa todella vaikean huoltajuuskiistan takia. Mies, joka oli kerännyt itselleen lähes kaikki elintasosairaudet, joita tuohon ikään mennessä ehtii saada. 

Tarinat olivat avoimesti kerrottuja ja lopputekstien tullessa ruutuun salissa oli täysin hiljaista. Tarinat realisoituivat päähän sillä sekunnilla, kun tajusin, että lähes kaikki dokumentissa esiintyneet miehet istuivat siinä edessäni teatterin penkeillä. Se hetki, kun miehet nousivat hakemaan elokuvan jälkeen yleisön edestä ansaittuja ruusujaan oli aika pysäyttävä. Ne eivät olleet fiktiivisiä tarinoita, ne olivat täyttä ja puhdasta faktaa. Ne olivat tapahtuneet ihan tavallisille suomalaisille miehille.

Puhuu ne miehetkin. Tämä oli vuonna 2014 esitetyn Iholla-sarjamme traileritunnus. Kyllä ne puhuvat. Syvällisesti ja koskettavasti tällä hetkellä elokuvateattereissa pyörivässä dokumenttielokuvassa, Miehiä ja poikia.

Maanantaita!

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //

Comments (2)
, , ,

…kyllä minä niin odotin ilosempia aikoja

23.8.2018

Kutsu elokuvanäytökseen saatu

Sain eilen mahtavan mahdollisuuden päästä katsomaan kotimaista elokuvaa ennakkonäytökseen Helsingin prameaan Scape-saliin. Kyseessä ei ollut ihan mikä tahansa leffa, vaan serkkuni luoman koko kansan riveihin iskevän hahmon, Mielensäpahoittajan toinen kokopitkä tuotanto: Ilosia aikoja. Olen suuri kotimaisten elokuvien kannattaja ja tässä elokuvassa esiintyi juuri niitä näyttelijöitä, joista tykkään todella paljon. Sulevi Peltola, Heikki Kinnunen näin ensihätään mainitakseni.

Näin oman elämäni kriitikkona en osaa kirjoittaa kovinkaan syvällistä elokuva-arvostelua, enkä edes yritä. Kirjoittelenpas tähän kuitenkin millaisia tuntemuksia leffa minussa herätti. Jokainen poistuu teatterista pois juuri niiden omien fiilistensä kanssa, niin minäkin tein. Kuolema, rakkaan ihmisen kuolema on aina jonkun aikakauden loppu. Samalla se on myös jonkun aikakauden alku. Ikävä ja yhteiset hetket palaavat mieleen erinäisten tapahtumien ja tottumusten kautta. On se sitten papiljotti tai keitetty peruna ruskealla kastikkeella. Yllättävät tapahtumat yhdistävät ja vanhempien ihmisten viisaus elää myös täällä hipaisupuhelimien aikakaudella. Lämpö ja välittäminen.

Liiallisten tavoitteiden asettaminen tukehduttaa, varsinkin toisten asettamana. Menestyksen ja upean uran luominen ovat varmasti tavoiteltavia asioita, mutta rajansa kaikella. Harvoin sitä roolihahmo saa oikeasti ärsyyntymään. Tulipa nyt sekin koettua. Perheitä on erilaisia. Saman suvun sisällekin voi kätkeytyä mitä oudompia tapahtumia. Jokin kaikkia koskettava tapahtuma kuitenkin liittää jollain tavalla erilaisetkin ihmiset yhteen. Ei ole koskaan liian myöhäistä murtaa omia ennakkoluulojaan ja perhe on aina hieno yksikkö, oli se millainen tahansa.

Elokuva on hauska. Elokuva on haikea. Tähän elokuvaan on onnistuttu luomaan mielestäni täysin omanlaisensa tunnelma. Itku ja nauru sekoittuvat oikeassa suhteessa eri sukupolvien kohtaamisissa. Vanhemmat voivat oppia nuoremmiltaan ja nuoremmat vanhemmiltaan. Mieltä voi pahoittamisen sijaan myös avata ja antaa uudelle mahdollisuuden. Joskus se mahdollisuus aukeaa mitä ihmeellisimpien sattumusten kautta, kuten tässä elokuvassa. Tässä elokuvassa myös elämän hauraus näyttäytyy vahvasti. Maailmaan tultaessa ja sieltä lähdettäessä.

Leffan jälkeen menin vielä pikaisesti piipahtamaan jatkojuhlissa Kaivohuoneella. Noin kymmenen minuutin varmasti ulkopuolisen silmään hyvin vaivaannuttavan näköisen kihertelyn jälkeen uskaltauduin mennä kysymään yhteiskuvaa suuresti arvostamani elävän legendan Heikki Kinnusen kanssa. Niin ja tietysti erinomaisen ensimmäisen pitkän elokuvan roolisuorituksen tehneen Satu Tuuli Karhunkin kanssa täytyi kuva napata. Kajaani-kortilla sisään.

Tätä elokuvaa suosittelen lämpimästi!

-Esko-

Comments (3)

Categories

Archives