Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Browsing Tag

emoji

, , , ,

Iphone 11 ja siihen päättyi seitsemän vuoden suhde

9.10.2019

Seitsemän vuode suhde pirstoutui asfalttiin. Aluksi luulin, että kyseessä on vain pieni särö yhteiselossamme, mutta yhtäkkiä ja yllättäen kaikki olikin ohi. Sinne huuhtoutui mustaan aukkoon menneisyytemme. Sinua vielä pitelin kädessäni, mutta ei siinä auttanut muuta, kun laittaa sinut tylysti vaihtoon. Ottaa tilalle niinsanotusti uutta ja tuoretta. Viimeisen päälle kaunista ja silmiä hivelevää.

Tarjolla oli mallia jos jonkinmoista. Aluksi oli mielessäni pitäytyä vanhassa ja tutussa Androidissa. Sitä olin oppinut käsittelemään jo todella hyvin. Hyvin meillä meni reilut seitsemän vuotta ja sitten tuli yllättävä kriisi. Näinhän se menee, että juuri tässä vaiheessa suhdetta mitataan. Sinne se päättyi S-marketin parkkipaikalle. Emme siitä enää selvinneet ja oli aika vaihtaa uuteen. Nyt on toivottava, että ruoho on vihreämpää siellä aidan toisella puolen.

Nyt alkaa yhteiselo sekä totuttelu uuteen ja tuntemattomaan. Iphone 11 on uusi kumppanini ja näin parin päivän käytön jälkeen olen todella tyytyväinen. Väriksi valitsin punaisen. Tykkään hieman tämmöisestä räväkämmästä menosta. Uusi kumppani on jo tässä vaiheessa onnistunut yllättämään muutamilla uusilla toiminnoillaan. Nehän ne pitävät mielen virkeänä.

On mustaa Instagramia ja ehdoton suosikkiuudistus, Memoji-tarrat. Kuinka sitä voi nelikymppinen ukko olla tuommoisista ihan innoissaan?

Iphone vai Android?

-Esko-

Comments (10)
, , , , ,

Minkäköhän laittaisi viestin perään?

5.10.2017

Ei voinut sillä veivattavalla puhelimella kertoa tunnetilojaan tai lempiruokaasi yhdellä etusormen kieräytyksellä. Jos ystäväsi numerossa oli monta yhdeksikköä kesti soittaminen huomattavasti kauemmin kuin alkupään numeroita omaavat kaverit. Emoji-kieli on vielä melkoisen uusi ilmiö, mutta nykyään niitä on lähes joka paikassa. Valkokankaalla, vaatteissa, pehmoleluissa ja kyllähän viesti ilman emojia on vuonna 2017 todella harvinainen tai vähintäänkin tylsä. Emoji, tuo matkapuhelimien ja niiden käyttöjärjestelmien mukanaan tuoma universaali kommunikointikeino yli kulttuuri- ja kielierojen. Me tutkimme historian tunneilla punamullalla maalattuja, parempaa metsästysonnea tuovia kuvia. Liekö sitten tuhansien vuosien päästä tutkitaan kaatopaikoilta löytyneitä joulumyynneistä ylijääneitä kakkaemojipehmoleluja?

Itse pidän emojeista, Käytän niitä todella paljon ja kyllähän nykyään löytyy merkki lähes jokaiseen tarpeeseen. Kommunikaatio on nopeaa ja yhdellä merkillä voit kertoa todella paljon. Pakko onkin näin maailman opettajien päivänä mukailla ja käyttää inspiraationa Kipinä-kirjasta löytynyttä tehtävää, jossa kysymyksiin vastataan pelkästään emojeilla. Erittäin hyvä tehtävä ja havainnollistaa merkkien tehokkuuden asioiden ilmaisussa sekä lyhyessä ja ytimekkäässä kommunikoinnissa.

TÄMÄNHETKINEN MIELIALA: ????➡????

HARRASTUKSET: ????????????????????

KÄYTETYIN EMOJI: ✌

LEMPIVUODENAIKA: ????????

LEMPIRUOKA: ????????

TAITO, JONKA HALUAISIT OPPIA: ????????

TULEVAISUUDEN HAAVEET: ????

TERVEISET LUKIJOILLE: ????????????

Tiesittekö muuten, että maailmassa lähetetään ja vastaanotetaan päivittäin noin kuusi miljardia emojia. Eli voidaan siis puhua ihan merkittävästä asiasta.

Laittakaahan terveisiä emojeilla tai vaikkapa juuri tämänhetkinen mielialanne!!

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen. Lähde: historianet.fi //

Comments (16)