Vuonna 2001 asuimme Joensuussa ystäväni kanssa kämppiksinä. Hän oli ja on edelleen hyvin innovatiivinen kaveri ja siinä istuimme illalla sohvalla ja pohdiskelimme, jotta pitäisikö? Niin, pitäisikö yrittää laittaa pystyyn oma pieni vaatemerkki. Olin jo piirrellyt paperille erinäisiä printtejä, joita sitten painattaisimme paitoihin ja huppareihin. Eipä niitä sitten koskaan mihinkään painettu ja idea jäi ainoastaan idean tasolle. Olen kyllä muutaman kerran pohtinut, että olisikohan siitä koskaan tullut mitään, jos olisimme yrittäneet?
Monta kertaa minulta on kysytty, jotta mitä tekisin jos en olisi opettaja. Ja vastaus tähän on, että työskentelisin varmasti jollain tavalla vaatteisiin ja pukeutumiseen liittyvissä jutuissa. En ymmärrä kyllä alasta juuri mitään muuta kuin sen, että oman vaatemerkin pyörittäminen ei liene ole se kaikista helpoin juttu. Tai ainakaan synnyttää omaa merkkiä aivan tyhjästä. Makian Totti Nyberg totesikin tuossa viime viikolla miesten muotia käsittelevässä jutussa jotenkin näin, että usein loppuvat rahat ennekuin se hauska alkaa. Uskoisin, että Joensuussa vaatemerkkiä suunnitteleville kämppiksille olisi saattanut näin käydä.
Tämän oman blogini kautta olen saanut minimaalisen kosketuksen tähän vuonna 2001 syntyneeseen pienoiseen unelmaani. Olen suunnitellut ja piirtänyt ihkaensimmäisen E2O-blogin logon välitunnilla, jonka sitten ystäväni muokkasi hieman hienompaan muotoon. Siitä tuli kyllä hyvä ja onpas siitä painettu paitoja (omaan käyttööni) ja monta erää kangaskasseja, joita on lähtenyt ympäri Suomea. Toivottavasti on ollut kovassa käytössä. Rahat eivät ole loppuneet ja on ollut hauskaa jaella kasseja ilmaiseksi ihmisiä ilostuttamaan.
Aina täytyy vähän uudistaa ja nyt onkin sitten aika lähteä hahmottelemaan vähän uutta visuaalista ilmettä. Otin viime kesänä käteeni karhutatuoinnin, josta pidän äärettömän paljon. Kävin tapaamassa Jussia, joka on tuon suunnitellut. Sanoin, että haluan semmoisen leppoisan karhun ja iloisen pienemmän siihen viereen. Ok. Ja se kyllä onnistui.
Sainkin sitten idean, että vitsi olisi hieno myös logona tuommoinen leppoisa karhu. Aika leppoisan ukkelin ovat minustakin vuodet muovanneet, toivottavasti. Nuorempana en se lempein ihminen ole varmastikaan ollut, mutta melkoisten vastoinkäymisten kautta johtuvan itsetutkiskelun johdannaisena on minusta semmoinen ainakin jollain tasolla tullut. Hyvin sopii siis kättäni loppuelämäksi koristamaan ja nyt myös tänne blogin puolelle.
Samainen Jussi piirsi minulle ”raakaprintin”, josta lähdetään lopullista versiota työstämään. Tuosta saa muuten aika hienoja paitoja ja huppareita, ainakin omaan käyttööni. Niin ja niitä kangaskasseja ilmaiseksi ihmisiä ilostuttamaan.
Mitäs tykkäätte?
Hauskaa iltaa!!
-Esko-
// Kuva: Jere Lehtonen //
Kirjoittaminen on asia, jossa koen olevani ihan taitava. Tämän oivalluksen olen saanut vasta myöhemmällä aikuisiällä. Lukiossa en muistaakseni ollut mikään erityinen kirjoittaja. Yliopistossa paikkasin puuttuvat tiedot ylipitkillä esseillä ja luotin professoreihin purevaan väsytystaktiikkaan. Kurssit menivät läpi ja olisiko tuolla taktiikalla yhteyttä tähän vasta viime vuosina sisälläni heränneeseen kirjoittelijaan? Tämän tekstin tarkoitus ei ole todellakaan ylistää ja kehua itseäni, ei. Tarkoitus on kertoa, että on hienoa löytää itsestään uusia puolia ja juttuja, jotka tempaavat täysin mukaansa. Minulla se oli tämä näppäimistön naputtelu.