Niinhän se sitten alkoi launtaina kesäloma. Kymmenisen viikkoa olisi aikaa olla ja ihmetellä. Lomalle en ole tehnyt juuri minkäänlaisia suunnitelmia. Kiireetöntä yhdessäoloa F:n kanssa, muutamia tuttuja jo traditioksi muodostuneita festivaaleja (uutena Hyvinkään Rockfest) ja ystäviä. Koostukoon niistä Eskon kesä vuosimallia 2019. Alkoipa tuo hellesumppukin enemmän kuin sopivasti. Kuka näitä nimiä keksii? Stipendin paikka.
Lauantaina jaettiin stipendejä ja todistuksia työmaallani koulumme juhlasalissa. Jo toisen kerran peräkkäin sain saatella kutosluokkalaiset kohti uusia tuulia ja yläkoulua. Haikean, vaikean, onnellisia nuo juhlat ovat olleet. Sitä muodostuu melkoisen tiivis yhteys noihin pikkusankareihin, kun heidän kanssaan viettää lukuvuoden ja keskimäärin noin viitisen tuntia päivässä. Kyynel siinä valui poskipäille, kun ruusuja jakoi oppilaille, musaopen soittaessa taustalla Täällä Pohjantähden alla. Kaikkea hyvää heille tulevaisuuden tuuliin.
Tänään oli aika saatella ystäväni hänen viimeiselle matkalleen. Haikean, vaikea oli muistotilaisuus. Kyynel valui poskipäille, kun valkoista arkkua tuijotteli ja Suojelusenkelin sävelet alkoivat soimaan. Ei täältä keskuudestamme kukaan saisi yhtäkkiä ja yllättäen poistua. Hyviä ja lempeitä aaltoja sinne jonnekkin.
Iloa ja surua on näihin ensimmäisiin päiviin mahtunut. Elämä se tuntuu semmoista olevan.
Aurinkoa!!
-Esko-