Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
, , ,

Ilon ja surun päivät

4.6.2019

Niinhän se sitten alkoi launtaina kesäloma. Kymmenisen viikkoa olisi aikaa olla ja ihmetellä. Lomalle en ole tehnyt juuri minkäänlaisia suunnitelmia. Kiireetöntä yhdessäoloa F:n kanssa, muutamia tuttuja jo traditioksi muodostuneita festivaaleja (uutena Hyvinkään Rockfest) ja ystäviä. Koostukoon niistä Eskon kesä vuosimallia 2019. Alkoipa tuo hellesumppukin enemmän kuin sopivasti. Kuka näitä nimiä keksii? Stipendin paikka.

Lauantaina jaettiin stipendejä ja todistuksia työmaallani koulumme juhlasalissa. Jo toisen kerran peräkkäin sain saatella kutosluokkalaiset kohti uusia tuulia ja yläkoulua. Haikean, vaikean, onnellisia nuo juhlat ovat olleet. Sitä muodostuu melkoisen tiivis yhteys noihin pikkusankareihin, kun heidän kanssaan viettää lukuvuoden ja keskimäärin noin viitisen tuntia päivässä. Kyynel siinä valui poskipäille, kun ruusuja jakoi oppilaille, musaopen soittaessa taustalla Täällä Pohjantähden alla. Kaikkea hyvää heille tulevaisuuden tuuliin.

Tänään oli aika saatella ystäväni hänen viimeiselle matkalleen. Haikean, vaikea oli muistotilaisuus. Kyynel valui poskipäille, kun valkoista arkkua tuijotteli ja Suojelusenkelin sävelet alkoivat soimaan. Ei täältä keskuudestamme kukaan saisi yhtäkkiä ja yllättäen poistua. Hyviä ja lempeitä aaltoja sinne jonnekkin.

Iloa ja surua on näihin ensimmäisiin päiviin mahtunut. Elämä se tuntuu semmoista olevan.

Aurinkoa!!

-Esko-

Comments (4)

You Might Also Like

4 Comments

  • Reply Anni 4.6.2019 at 23:58

    Haikeaa ja surullista. Haikeimpia ja vaikeimpia mutta jollain tavalla myös ilahduttavia ovat ne hetket, kun tapahtuu jotain ja ajattelet, että tälle ystävä nauraisi tai reagoisi/olisi kanssasi jotenkin. Joskus unohtaa sen ettei häntä enää ole tässä maailmassa ja istuu puhelin kädessä ja aikoo soittaa hänelle. Iskee sellainen käsittämätön ikävä mutta myös ilo, että muistan. Sitten niitä hetkiä tulee harvemmin ja harvemmin ja kun se tulee, niin sekin surettaa, että se tulee niin harvoin mutta jälleen ilostuttaa, että muistaa. Otan osaa ja ihanaa kesää. <3

    • Reply Esko 5.6.2019 at 07:46

      Ihanaa ja lämmintä kesää Anni myös sinulle! ☀☀

  • Reply Kanerva 5.6.2019 at 17:53

    Osaanotto Esko ja kaikkea hyvää kesääsi!

    Ja kuulostat niin hyvältä opettajalta, että olisin niin kiitollinen, jos omille lapsille osuisi yhtään samanlainen tyyppi.

    • Reply Esko 5.6.2019 at 19:47

      Kiitos!! Ihan tämmöinen perustallailija. 😎 Kaikkea hyvää sinullekin ja aurinkoa!!!!

    Leave a Reply