Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Browsing Tag

historia

, , ,

Siis toi on niin siistiä!

20.9.2020

Kuvassa pieni pellavapäinen tokaluokkalainen poika Joensuun Kanervalan koulun ala-asteelta. Ihan ensimmäisenä ei tule mieleen se, että eräänä kauniina päivänä tuo kyseinen poika marssi ympäri Joensuun keskustaa ja varasteli kaikkea mitä taskuihin ja hihoihin mahtui. Perinteisen suksen siteistä lakupatukoihin. Tämä on yksi lapsuusmuistoistani, joka on piirtynyt mieleeni todella vahvasti. Ei ehkä se kaikista iloisin muisto, mutta onpa tullut opiksi otettua. 

Poika katseli televisiota olohuoneen ruskealla valtavalla nahkasohvalla. Kuvaputkitelevisio seisoi tukevasti jalustallaan ja tarjoili ohjelmaa niiltä olemassaolleilta muistaakseni kolmelta kanavalta. Alkoi sarja, jossa nuorisoporukka innostui näpistelemään kaupasta. Päähenkilöllä oli päällään nahkatakki ja pitkä takatukka. Vähän kuin Ihmemies MacGyverillä. Siis, miten siistiä. Se jakso vaikutti tuohon pikkupoikaan niin vahvasti, että pakko oli päästä itsekin kokeilemaan. Hyvinhän siinä ei sitten käynyt. 

Kaverin kanssa lähdimme ja tämä kaksikko kierteli ympäri Joensuun keskustaa. Kanervalan kaupasta hihaan sujahti lakupatukoita. Torin kupeessa sijainneesta Intersportista hiihtosuksen side ja sieltä keltatiilisestä Citymarketista Gi-Joe-ukko paidan alle. Niin ja siellä Citymarketissa sitten näiden pikkupoikien varastelu saikin ihan ansaitun lopun. Kaverini jäi rysän päältä kiinni ja itse juoksin kotiin karkuun. Omatunto löi vasten kasvoja todella kovaa ja itkin hysteerisesti Niskakadulle kirmatessani. Äitihän huomasi heti, ettei pellavapäällä ollut ihan kaikki kunnossa.

Siitäpä sitten lähdimme äidin kanssa palauttamaan tavaroita kauppoihin. Nöyrä poika toivottavasti oli tuolloin ja osasi anteeksi pyytää kauppiailta. Käräjäoikeuden tuomarina toiminut isä oli jo muuttanut ennen muuta perhettä Lahteen. Ai, että kuinka pelkäsin sitä hetkeä, kun iskä saa tietää oman poikansa hölmöilyistä. Ja sen isäni pitämän puhuttelun tulen muistamaan koko loppuelämäni.

Tuon pikkupojan elämän ulkoiset vaikutteet olivat kyllä todella vähäisiä verrattuna nykyajan lapsiin ja nuoriin. Silloin oli televisiossa ne muutamat kanavat. Linjoille pystyi soittelemaan lankapuhelimella ja tarkan ajan kertoi neiti aika numerosta 10061. Nykyään lähes jokaisella lapsella ja nuorella on taskussaan väline. Väline, joka muutamalla hipaisulla avaa tarvittaessa silmiesi eteen melkeinpä mitä vaan. Televisiossa on kanavia niin, jotta sanonta kanavamarathon ei ole yhtään liioteltua. 

Sanat medialukutaito ja nettietiketti eivät sisältyneet oletettavasti kovinkaan tiivisti tuon pellavapään sanavarastoon. Onko semmoisia sanoja silloin ollut olemassakaan? Vahvasti minuun vaikutti se kuvaputkitelkkarista tullut sarja. Vahvasti haluan uskoa siihen, että nykymaailman lapset ja nuoret osaisivat suodattaa ympärillään pyöriviä vaikutteita. Ja jos eivät itse osaa, tarjoaisivat lähellä olevat aikuiset siihen apua ja tukea.    

Isäni oli kaivanut tuon kuvan jostain mökin laatikosta. Muistojahan se mieleeni kuljetteli. 

-Esko-  

Comments (0)
, , , , ,

Erotiikan maailman kesäspesiaali, naamioidut VHS-videot ja tämä tulevan pedagogin kirje

5.9.2020

Tulin Lahteen viettelemään viikonloppua ja olipa tälle viettelylle ihan todella kunnioitettava merkityskin. Vanhempani ovat olleet naimisissa 45-vuotta. Kyllä noin suuresta saavutuksesta on tuotava kukkalähetys perille ihan henkilökohtaisesti. Tosin kukkia isälle ojentaessani, ei hän tiennyt yhtään miksi poika seisoo yhtäkkiä ovella suuren ruusukimpun kanssa. Noh, ehkäpä siinä onkin sen pitkän liiton salaisuus. Eipä taida heidän nuorempi poikansa enää ehtiä ihan samanmoiseen saavutukseen. Tai kiire ainakin tulee.

Isäni oli raivannut laatikostoja ja käynyt läpi sinne vuosien varrella kertyneitä papereita ja tavaroita. Yhden alakaapin salakätköihin toivottavasti ei löytänyt. Siellä on ainakin ollut Erotiikan maailman kesän jättispesiaali ja pari Top Gun- aihetunnisteella naamioitua VHS:videota. Noh samapa tuo, mutta yksi lappunen sieltä oli paperipinoista löytynyt. Opettajan urasta haaveilevan tulevan pedagogin kirjoittama kirje. En yhtään muista miksi tuommoinen on kirjoitettu. Ehkäpä pääsykokeiden haastattelutilanteeseen. 26- vuotias Esko kirjoitti silloin näin:

26-vuotta ja elämä edessä. Näin ajattelen elämääni tällä hetkellä; paljon on tullut nähtyä, mutta varmasti paljon enemmän on vielä näkemättä. Ylioppilaaksi kirjoitin Lahden Yhteiskoulusta vuonna 1998. Armeijaan menin vuonna 1999 ja pääsin pois samaisena syksynä.

Kotiuduttuani aloitin heti koulunkäyntiavustajan hommat paikallisessa harjaantumiskoulussa, jossa vierähtikin kaksi kokonaista lukuvuotta. Tällöin viimeistään päätin, että tulevaisuuden työni tulee liittymään lasten kanssa toimimiseen. Samalla pääsin tekemään joitain erityisluokanopettajan sijaisuuksia. Työ oli erittäin antoisaa, mutta välillä melko rankkaa. 

Koripalloa pelailin samalla täysipainoisesti ja Joensuun Kataja ilmoitti, että haluaisivat minut pelaamaan heille. Kaudeksi 2001-2002 suuntasin Joensuuhun, jossa pelaamisen ohessa suoritin vuoden mittaisen erityisryhmien liikunnanohjauksen peruskurssin. 

Nautinnollisen vuoden jälkeen olin taas takaisin kotikonnuillani. Koripalloa pelasin edelleen aktiivisesti ja työskentelin osa-aikaisesti Lahden Nmky:n toimistolla. Toimistohommat eivät tuntuneet kyllä yhtään alaltani ja kyselyni tuottivat tulosta. Pääsin takaisin koulunkäyntiavustajan hommiin. Syksyllä 2003 aloitin erityispedagogiikan appron työstämisen ja selvisin siitä hyvin tiedoin. Opinnot toteutettiin monimuoto-opiskeluna työväenopistossa.

Hain viime vuonna tänne laitoksellenne opiskelemaan, mutta paikka jäi hiuskarvan varaan. Siitä sisuuntuneena aloitin kasvatustieteen appron tekemisen ja päätin hankkia arvokasta työkokemusta tekemällä luokanopettajan sijaisuuksia. 

Aluksi sijaisuuksia tuli hieman nihkeästi, mutta kun sai vähän jalkaa oven väliin, niin puhelin soi jatkuvasti ja loppukevääksi sainkin kolmen ja puolen kuukauden äitiysloman sijaisuuden Kivimaan ala-asteelta. Toimin 5a-luokanopettajana ja tuo aika oli rehellisesti sanottuna elämäni parasta aikaa. Yhteisymmärrys lasten kanssa löytyi yllättävän nopeasti ja vanhempien kanssa kommunikointi onnistui ilman mitään kitkoja. 

Tuona aikana huomasi, että luokanopen työ on paljon muutakin kuin luokassa toimimista. Kokeiden tarkastaminen, luokkaretken/yökoulun järjestäminen, vanhempien yhteistyö, tuntien suunnittelu, kevätjuhlan organisointi ym…Kyseiset asiat tulivat hyvin tutuiksi. Opena toimin rennolla otteella, mutta tarvittaessa auktoriteettiakin löytyi. Luokassa vallitsi hyvä järjestys ja kertaakaan en ollut helisemässä. Johtui varmaan osittain siitå, etten harrastanut ovenkahvapedagogiikkaa, vaan suunnittelin tunnit huolella. 

Opiskelumotivaationi on tosi kova ja tämä ala on se, jota haluan opiskella. Iosveljeni opiskelee myös Okl:ssä ja häneltä olen saanut vain kannustavia kommentteja. Haluan ja uskon, että ”isona” minusta tulee luokanopettaja, toivottavasti mahdollisimman pian…

Olipa hyvä löytö ja hauska oli tuo ”kirje” lueskella. Isona minusta tuli luokanopettaja ja edelleen toimin rennolla otteella, mutta tarvittaessa auktoriteettiakin löytyy. Paljon on tullut nähtyä, mutta varmasti paljon on vielä näkemättä…

-Esko-

// Kuva: Amanda Aho //

Comments (2)