Missä olit silloin, kun…

Tänään tuli kuluneeksi kaksikymmentäkolme vuotta Matkustaja-autolautta Estonian dramaattisesta uppoamisesta. Muistan hyvin hetken, kun tästä uutisesta levisivät kuvat ympäri vielä hyvin rajoittuneita medioita. Ne oranssit pelastuslautat, musta aaltoileva meri ja pintapelastajien todella haastavat lähes toivottomat työskentelyolosuhteet. Keskustelimme luokkakavereideni kanssa tapahtuneesta tragediasta Lahden Yhteiskoulun yläkerrassa sijainneen ATK-luokan edessä. Jotenkin tuo tilanne on jäänyt hyvin tarkasti mieleeni. Muistan myös hyvin ne luokan tietokoneet, Macintoshit.

Historian tapahtumat jättävät mieleen hyvin vahvan muistijäljen. Näiden kautta pystyy hyvin jäsentämään myös omaa elettyä elämäänsä ja noita päiviä miettiessä sulkiessaan silmänsä voi matkustaa myös omaan lähihistoriaansa. Missä olin silloin, kun…

…Suomi voitti historiansa ensimmäisen jääkiekon kultamitalin Tukholman Globenissa? Vanhempieni talossa, yläkerran huoneseeni oli pakkautunut silloisen, itseasiassa ensimmäisen tyttöystäväni lisäksi paljon kavereitani. Se Jutilan laukaus yläkulmaan ja tuuletus. Kummelin Olli studioisäntänä ja ai, että. Se oli mahtavaa. Suunnittelimme myös junamatkaa Helsinkiin vastaanottamaan kiekkosankareita. Suunnitelmaa ei toteutettu, satatuhatta muuta kyllä toteutti.

…Prinsessa Diana menehtyi traagisesti kolarissa Pariisissa? Olimme kaverillani Lahden Metsäpellossa. Kerrostalon parvekkeella vietimme elokuun viimeisiä päiviä. Olimme olleet edellisenä iltana hieman tanssahtelemassa ja aamulla tämä suru-uutinen levisi ympäri maailmaa. Myös sinne lahtelaisen kerrostalon parvekkeelle.

…kaksoistornit sortuivat massiivisten savupilvien ympäröiminä New Yorkissa? Ei niitä kuvia oikein voinut uskoa edes todeksi, kun ne silmiini osuivat. Asuin tuolloin Joensuussa ja muistan hyvin hetken, kun ennen Joensuun Katajan harjoituksia keskustelimme tapahtuneesta täysin epäuskoisina. Mehtimäen jäähallin edessä oli juuri alkamassa fysiikkavalmentajamme vetämät juoksutreenit.

…Intian valtameren maanalainen maanjäristys kylvi massiivista tuhoa? Tämä katastrofi tuli surullisen lähelle myös tänne Suomeen. Lähdimme juuri kyseisenä päivänä moikkaamaan ystävääni, joka pelasi salibandya ammatikseen Uppsalassa, Ruotsissa. Uutisointi oli aluksi hyvin vajavaista ja tuhon määrää ei kukaan osannut täällä kaukana ennustaa. Perille päästyämme seurasimme tapahtumia teksti-tv:n välityksellä. Tuhon ja menetysten määrä kasvoi tunti tunnilta ja minuutti minuutilta.

…Lordi voitti Suomen historian ensimmäisen kerran Euroviisut. Lahden Jalkarannassa jännitimme ystävieni kanssa finaalilähetystä. Olimme arponeet hatusta kaikille omat paperilappuset, joissa oli finaalimaita. Minulle ei Suomen lappua osunut. Ja vaikka olisi osunut en ehkä olisi osannut odottaa, että sillä lapulla juhlitaan Suomen Euroviisuvoiton lisäksi myös kaveriporukkamme omaa palkintoa Lahden Seurahuoneella. Ihmisiä oli hirveästi liikkeellä ja varmasti myös kyseisen illan dj muistaa halutuimman ja toivotuimman kappaleen.

Traagisia ja surullisia tapahtumia. Iloisia ja riemunkiljahdusten sävyttämiä tapahtumia. Ikimuistoisia tapahtumia. Semmoista on elämä.

On muuten syksyn värit upeimmillaan juuri tässä hetkessä.

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //

Mitä asioita haluaisit ikuistaa?

Jos sinulla olisi kaksikymmentäneljä kuvaa käytössäsi. Kuvassa oleva tuote taisi maksaa muutaman markan enemmän, koska siinä oli mahdollisuus vielä kolmeen bonuskuvaan. Mitäpä sitä kuvailisi? Mitkä asiat olisivat niitä, joita haluaisi ikuistaa? Tarkasti joutui miettimään mihin nuo arvokkaat sormenpainallukset käytti. Suuriin epäonnistumisiin ei ollut varaa. Hymyt ja hetket tuli saada filmille ensimmäisellä otoksella. Löysin laatikosta vanhan kertakäyttökameran. En edes tiedä mitä kuvia tuo mahtaa sisältää. Voikohan noita enää teettää missään? Varmasti voi. Täytyy todellakin käydä tuo rulla teettämässä. Mielenkiintoista, mielenkiintoista.

Ei ollut filttereitä. Ei ollut photoshoppeja. Ei ollut mahdollisuutta valita sadasta kuvasta sitä onnistuneinta. Olisiko silloin kuvannut täydellistä smoothiebowlia, tuoretta sushilajitelmaa tai huulet törröllä selfietä? Itseasiassa tuolla pahvisella kameralla täydellisen selfien ottaminen olisi ollut kohtuullisen haasteellista. Haasteellista oli myös se, että et voinut varmasti tietää mitä asioita olit filmille napsinut. Lomamatkan jälkeen veit kameran valokuvausliikkeeseen ja sait käteesi kaksikymmentäseitsemän kuvaa. Konkreettisia käsinkosketeltavia kuvia, jotka ahkerimmat jaksoivat liimata kansioihin. Kansioihin, joiden sivujen välissä oli sitä ärsyttävää voipaperia. Aina ne irtosivat ja repesivät.

Aika kiirii ja ne konkreettiset hieman kellastuneet valokuvat taitavat olla jo katoavaa kansanperinnettä. Tuo oli sitä aikaa, kun et voinut jakaa kuviasi koko maailmalle yhdellä napin painalluksella. Tuo oli sitä aikaa, kun et voinut vaalentaa tummia silmänalusiasi yhdellä pyyhkäisyllä. Tuo oli sitä aikaa, kun et voinut seurata idoliesi tai naapurisi elämää hänen Instagramin kuvavirrastaan. Tuo oli sitä aikaa, kun usein kuvista oli rajautunut sen pisimmän ihmisen pää puoliksi pois.

Hyvä, että tekniikka on mennyt hienoisesti eteenpäin. Arkea, elämää ja hetkiä on helppo tallentaa. Ilman niitä kahisevia voipaperisivuja.

Mitäköhän tuo rulla pitää sisällään? Se täytyy vielä selvittää.

Kertakäyttökamera, onko tuttu?

Naps!

-Esko-