Mahtuipa iloisia ja hyväntuulisia tapahtumia näihin muutamiin menneisiin päiviin. Hymyä, naurua, positiivista tunnelmaa, erikoisia kohtaamisia ja keskusteluja ventovieraiden ihmisten kanssa. Torstaina järjestetty MllUp- hyväntekeväisyysmuotinäytös oli jälleen hieno kokemus. Tupa oli täynnä ja tulipa sitä pyörähdettyä aika monen silmäparin edessä bokserit jalassa. Yleisön onneksi paita sentään pysyi päällä. Mitäpä sitä ei hyvän asian puolesta tekisi? Hauskaa siellä oli ystäväni Heroldin Kimin kanssa askeltaa. Toisella ehkä hienoisesti enemmän kokemusta catwalkeista. Kumpaa lie tarkoitan?
Toisen pyörähdyksen sainkin heittää pienen keltanokkaystävän kanssa. Reipas kaveri ja sattuipa olemaan vielä koripallomiehiä. Siinä lavan päässä heitti kaveri minulle täydellisen rannesyötön hienolla Wilsonin mustalla pallollaan. Huippu ja rohkea pikku-ukkeli.
Takahuoneessa pyörin hieman ummikkona ja ympärillä hääräsi Suomen viihdemaailman kirkkaimpia tähtiä. Todella välittömiä ja kivoja tyyppejä kaikki kenen kanssa juttelin. Akseli Herleville oli pakko käydä kehumassa Naughtybrgrin hampurilaisia. Antti Ketoselle kerroin, kuinka vaikuttava hänen Olisitpa sylissäni kappale onkaan ollut. On tehnyt minusta kovan iskusävelmien kuuntelijan. Toivottavasti eivät ihan Urvelona pitäneet.
Ja suurimman palveluksen teki ihana laulajatar Ilta. Tyttäreni on todella kova Ilta-fani ja hän oli askarrellut fanikirjekuoren. Nyt minulla avautui mahdollisuus antaa tämä kirje hänelle suoraan käteen. Unohdin sen aluksi autoon ja näin jo silmissäni, kuinka isyyspisteeni putoavat miinukselle jos tämän jutun sössin. Juoksin tuhatta ja sataa takaisin autolleni ja toimitin kirjeen Iltalle. Hän lähetti vielä F:lle takaisin videotervehdyksen. “Meinasin tippua penkiltä, kun sain sen.” Oli pikkumimmin vastaus.
Kiitos järjestäjille, että pääsin mukaan tänäkin vuonna. Ja sitten olikin parin hieman erilaisen tapahtuman vuoro. Kesäinen Helsinki on täynnä erinäisiä karnevaaleja. Lauantaina järjestettiin Arabian katufestivaalit, jossa kävimme F:n ja hänen serkkunsa kanssa pyörähtämässä. Sää suosi ja kyllähän aurinko saa ihmiset liikkeelle. Aivan älyttömästi porukkaa ja oli kaikenmoista aktiviteettia tarjolla. Ensikosketus graffiti-maalaukseen otettu.
Ja sitten se viimeinen setti. Sain kunnian osallistua ystäväni Mikon kipparoimaan marathonviestijoukkueeseen lauantaina järjestettyyn Helsinki City Marathoniin. Vetäsin aloitusosuuden viisitoista kilometriä. Se oli niinsanottu nautinnollinen juoksusuoritus. Mahtava sää, mahtava reitti ja mahtavasti ihmisiä kannustamassa reitin varrella. Ei paljoa väsymys tuntunut ja vaihtopaikalle saapui todella hyväntuulinen heppu. Hattua nostan kaikille kokonaisen marathonin juosseille.
Huhheijjjaaaaa!!! Olipahan menoa ja meininkiä!!
Huomenna olisikin sitten maisemanvaihto edessä. Hyvinkää, täältä tullaan!
-Esko-
// Osa kuvista: Mll Up- Facebook Leena Aro //