Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Browsing Tag

kevyttä

, , ,

Oudot tapani kertaa kymmenen

12.9.2018

Eilinen aihe oli sen verran riipaisevan koskettava, joten tänään on hyvä kirjoitella vähän kevyempää. Sitä on itselle pinttynyt hyvin erikoisia tapoja ja varsinkin yksinasustellessa nämä ovat nyt juurtumassa tuonne selkärankaan. Itsehän näihin ei enää edes hirveästi kiinnitä huomiota, mutta oletettavasti ainakin osa saattanee hieman kummastuttaa joitain ihmisiä.

  1. Olen vienyt puolityhjien maito- ja muiden tölkkien asettamisen jääkaappiin vielä seuraavalle tasolle. Laitan jääkaappiini tyhjiä, kyllä täysin tyhjiä pakkauksia. Sieltä sitten keräilen niitä roskia viedessä roskapussin täytteeksi.
  2. Opehuoneessa olen saanut useita kertoja hieman kummia katseita kahvihommistani. Kaadan aina kupista kuumaa kahvia pois ja laitan kylmää vettä tilalle. En tiedä juontaako tämä juurensa siitä, että ajoittain välkillä on niin kiire ettei kerkiä odotella kupposen jäähtymistä?
  3. Yöpukuni on mallia Aku Ankka. Eli nukun pelkkä t-paita päällä. Tästä ei sen enempää.
  4. Kaivelen korviksiani, jonka jälkeen haistelen sormiani. Tästäkään ei sen enempää.
  5. En nuku koskaan seinänpuolella.
  6. Nukkuessani tarvitsen lähes aina neljä tyynyä. Yksi ihan peruspaikassa päänalla. Yksi jalkojenvälissä. Yksi kainalossa. Yksi naamanpäällä, happivaralla.
  7. En juo koskaan punaviiniä ja valkoviiniäkin vain aivan pakkotilanteessa. Asia, josta kuulen todella paljon. Ravintolassa tilaan aina vissyä tai limpparia. En vain osaa juoda viiniä.
  8. Käytän vannoutuneesti paperikalenteria. Se ei synkronoidu kuin pyyhekumilla ja lyijykynällä. Aikatauluehdotusmeileihin tai -puheluihin vastaan aina lopuksi. Varmistan vielä kotona paperikalenteristani.
  9. Kierrän aina vakiojuoksulenkkini samaan suuntaan. En muuten tiedä miksi tuo hieno Munkkiniemen merenrantalenkin juoksusuunta on aina sama. Näin asian ylöskirjoitettua täytyisi varmasti kokeilla myös toista suuntaa.
  10. Möyhennän ruokalautaseni kaikki osaset sekaisin ja syön aika nopeasti. Salaatit perunat, kastikkeet ym…Aikanaan jossain artikkelissa puhuttiin, että mies on niissä kynttilänvalohommissa kuin ruokatottumuksensa. Esko, malttamaton möyhentäjä. En usko tuommoisiin huuhaa-artikkeleihin.

Nämä viikot vain hurisevat. On taas jo viikon puoliväli. Oikein leppoisaa iltaa kaikille!!

-Esko-

// Kuvat: Pasi Salervo //

Comments (14)