Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Browsing Tag

kirja

, , ,

Ensiksi matikkaa ja sitten lukutunti

8.9.2019

Joo, seuraavaksi on lukutunti. Tämän virkkeen olen arkityössäni sanonut vuosien saatossa useita ja useita kertoja. Kohta alkaa #readhour, eli koko Suomen yhteinen lukutunti. Tämä järjestetään kansainvälisen lukutaitopäivän kunniaksi ja samalla halutaan kiinnittää huomiota suomalaisten nuorten lukutaidon ja -innostuksen vähenemiseen. Tärkeä asia, hyvin tärkeä ja lähdenkin tästä itse kohti kauppakeskus Forumia lueskelemaan ja antamaan oman panokseni tälle tempaukselle.

Henkilökohtaisesti en ole koskaan ollut mikään lukutoukka. Edelleenkään en tartu kirjaan kovinkaan usein. Haluaisin olla ihminen, joka ottaa käteensä kirjan ja syventyy siihen täydellisellä antaumuksella. Unohtaa kaiken ympärillä olevan ja vain lukea, eläytyä ja lukea. Äänikirjoja kuuntelen lähes joka ilta, mutta fyysisiä kirjoja en edes juurikaan omista. Lapsena ja nuorena en omalla ajallani juurikaan lueskellut. 3 etsivää, Vihreät varikset sekä Viisikko olivat silloin kovia juttuja. Näistä muistan kyllä kannet, mutta sisältö hävisi urheilulle, kavereille ja kasibittiselle Nintendolle.

Tämä saattanee vaikuttaa siihen, etten myöskään aikuisiällä oikein osaa uppoutua kirjojen vietäväksi. Nykypäivän nuorilla ja lapsilla on vielä itseänikin enemmän kilpailijoita fyysiselle kirjalle. On matkapuhelimet, vähän suurempibittiset pelikonsolit, harrastukset ym. Luokanopettajana teen päivittäin töitä, jossa lukeminen on vahvasti keskiössä. Pienten oppilaiden kanssa lukuinnostus on vielä todella korkealla ja viime viikolla kirjastoautossa vieraillessa jokainen oppilas löysi melkoisen helposti itselleen sopivaa luettavaa. Ja se kirjastoautovierailun jälkeinen lukutuokio oli mukavaa katsottavaa. Täysin hiljaisessa luokassa pikkusankarit uppoutuivat omiin kirjoihinsa. Vanhempien oppilaiden kanssa lukutuokiot eivät välttämättä ole aina ihan yhtä levollisia.

Koko suomen yhteinen lukutunti on hyvä idea ja toivottavasti herättelee ihmisiä, kuinka merkittävästä asiasta onkaan kyse. Itseäni ainakin herätteli kampanjan mediassa esiintyneet sloganit:

” Olipa kerran maa, jonka ihmiset lopettivat lukemisen. Sen pituinen se. ”

” Olipa kerran äiti/ isä, joka ei koskaan lukenut satuja. Sen pituinen se. ”

” Olipa kerran poika, joka osannut lukea työpaikkailmoitusta. Sen pituinen se. ”

” Olipa kerran nuori, joka haaveili lukemisesta, muttei osannut keskittyä. Sen pituinen se. ”

” Olipa kerran nuori, joka ei osannut lukea pääsykokeisiin. Sen pituinen se. ”

Niinpä. Nyt vaan kello 19-20 kirja käteen ja lueskelemaan. 

Kivaa iltaa!!

-Esko-

Comments (0)
, , , , , ,

Aikuisiän iltasatuja

4.4.2018


Kaupallinen yhteistyö: Suomen Blogimedia ja BookBeat

Jos pelattaisiin Levottomista tuttua en ole koskaan peliä, saisin tästä todennäköisesti pisteen. En ollut ennen BookBeatin testijaksoa kuunnellut koskaan äänikirjaa. Viimeisimmät äänikirjakokemukset olivat hieman erilaisia. Muistan, kun pikkupoikana luin esimerkiksi maantiedon kokeen koealuetta C-kasetille. Play- sekä punainen Rec-nappula täytyi painaa yhtaikaa pohjaan ja antaa mennä. Joku isompi poika taisi tästä vinkata, että ei tarvitse lukea niin paljoa. Ei sitä omaa ääntäkään kyllä jaksanut loputtomiin kuunnella. Omanlainen äänikirja sekin taisi olla.

Maaret Kalliosta olen paljon täällä kirjoitellut. Toivonut, että hän olisi tullut viereeni ja ottanut kädestä kiinni. Puhunut minulle sillä rauhoittavalla äänellään. Nyt hän on sen minulle tehnyt. Kädestä ei ole ottanut kiinni, mutta hänen ääneensä silmäni ovat jo useampana iltana sulkeutuneet. Olen palannut iltasatujen maailmaan. En lukijana, vaan kuuntelijana. Aikaisemmin laitoin aina televisiooni ajastimen ja yritin nukahtaa niihin myöhäisillan uusintoihin. Stand Up sekä Poliisit tulivat tutuiksi.

BookBeatin myötä olen löytänyt iltoihini ihan uuden rituaalin. Olen laittanut Maaret Kallion lukeman äänikirjan päälle. Kytkenyt sovelluksesta löytävän ajastimen kymmeneksi minuutiksi. Rauhoittunut ja kuunnellut. Aamuisin moni varmasti käyttää matkapuhelimistaan tuttua torkkutoimintoa. Huono puoli tässä aikuisiän iltasadussa on se, mikäli kirja jää hyvään kohtaan, menen usein laittamaan ajastimeen lisää aikaa, niinsanottua käänteistorkutusta. Minulle tämä toimii nukahtamiseen huomattavasti paremmin kuin taustalla pauhaava televisio.

Äänikirjathan tarjoavat todella kattavat mahdollisuudet. Kiireisille ihmisille ei aina riitä aikaa tai motivaatiota lukemiseen tai videoiden katseluun, joten korviin siirtynyt media on oiva idea. Voit kuunnella äänikirjaa lähes missä vain. Lenkkipolulla, siivotessa, autoillessa, työmatkoilla tai vaikkapa iltasatuna. Juttelin ystäväni kanssa, joka on käyttänyt BookBeatia paljon. Hän käyttää sovellusta kirjojen perinteiseen lukemiseen tabletillaan. Reissujaan varten hän usein lataa e-kirjoja offline-tilaan ja lukee niitä uima-altaan reunalla tai rantatuolissa. Tämähän myös onnistuu BookBeatin avulla.

Opettajana aloin pohtia, että milloinkohan kehitetään oppikirjojen BookBeat? Oppilaiden kirjat löytyisivät matkapuhelimen applikaation takaa kuunneltavina versioina. Sähköistä materiaalia on paljon, mutta tämmöistä ei ainakaan minun silmieni eteen ole vielä tullut. Jos sitä kultaisella kahdeksankymmentäluvulla vanhempieni mankalla nauhoitettua C-kasettia tekstillä, Mantsan koe ei lasketa. Taisin kyllä nauhoittaa siihen päälle naapurin Mikolta Twisted Sistersiä tai W.A.S.P:ia.

Tästä LINKISTÄ koodilla (e2o) sinulla on mahdollisuus ladata BookBeat itsellesi maksutta kuukaudeksi. Tämän arvo on normaalisti 16,90 e, joten todellakin kannattaa ottaa haltuun! Sovelluksesta löytyy kattava valikoima kirjallisuutta. Kuuntelitpa kirjoja sitten siivotessa, iltasatuna tai lueskelet e-kirjoja sähköisesti rantatuolissa, et varmasti tule tarjontaan kyllästymään.

Lukutoukka on kaikille tuttu, mutta mikä se on äänikirjojen suurkuluttaja?

-Esko-

// Kuvat: Pasi Salervo //

Comments (2)