KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Show your KOLI
Vuosia olen elämästäni Joensuussa asunut ja yksi asia jopa hävettää myöntää. En ollut ikinä ennen käynyt Kolilla. Nyt on tämä asia korjattu ja viime viikonlopun reissua voi kuvailla seuraavilla sanoilla. Liikuttavan fantastinen. Ikäänkuin olisi ukkeli laitettu laturiin. Mykistävä luonto, ihmisten ystävällisyys, mahtava ruoka ja liikunta-aktiviteetit latasivat akut siihen kuntoon, että tämä Helsingin harmaus ei tunnu juuri missään. 519 kilometrin välimatka talviseen paratiisiin.
Ajelimme mielitiettyni kanssa Kolille perjantaina heti töideni jälkeen. Perille saavuimme jo pimeän laskeuduttua. Majoituimme Break Sokos Hotel Kolin upeaan maisemahuoneeseen. Kävimme hotellin ravintolassa syömässä illallista ja sitten olikin aika mennä nukkumaan. Aamulla herättyäni avasin huoneen verhot ja se näky edessäni. Tuolihissi, rinteet ja takana siintävä Pielinen aukesivat suoraan parvekkeelta. Ensimmäisen kerran loksahti suu auki siitä kauneudesta.
Olikin aika pukea laskuvaatteet päälle ja suunnata kohti välinevuokraamoa. Tuommoisia suurempia rinteitä en ollut laskenut aikoihin. Olisiko ollut välissä semmoinen 25-vuoden luova tauko? Siinä ensimmäistä kertaa tuolihissillä mennessä hieman jopa jännitti, että kuinkakohan äijän käy? Sain Koli Skin kokeneelta opettajalta hieman vinkkejä sekä rohkaisua ja hyvinhän se lähti selkärangasta. Siellä minä kurvailin mustassa rinteessä, kuin vanha tekijä. Meinasi kyllä suu loksahtaa auki, että tuostako minun pitäisi laskea?
Päivä meni leppoisasti rinteessä ja illalla olikin vuorossa hotellin alakerrassa sijaitseva kylpylä. Kylpytakit päälle ja saimmepa vielä mukaamme saunakiulun höystettynä kahdella alkoholittomalla kuohujuomalla. Kylpylä oli kyllä todella tunnelmallinen. Hotellia reunustavat valaistut tykkylumipuut luovat aivan ainukertaisen tunnelman. Siinä ulkoporealtaassa katsoessani kuohujuomaa lipittelevää matkaseuralaistani oli jopa hieman epätodellinen olotila ja toisen kerran loksahti suu auki siitä kauneudesta.
Aamulla oli vuorossa yksi hetki, jota olin niin kovasti odottanut. Eero Järnefeltin aikoinaan ikuistama kansallismaisema on paikka, jonka olen aina halunnut nähdä. Katsoimme monelta Kolilla nousee aurinko ja tähtäsimme juuri kyseiseen ajankohtaan paikalle. Suoraan hotellin ovelta kävelee siihen noin vartissa. Se hetki oli upea. Ei ketään muita. Täysi hiljaisuus. Ja se maisema. Ihan turha sitä on edes yrittää kirjoittaa sekä kuvailla. Se täytyy itse kokea. Kolmannen kerran loksahti suu auki siitä kauneudesta. Lisämausteena meinasi pyrkiä kyynelkin silmään liikutuksesta.
Viimeisenä aktiviteettina olikin luvassa lumikenkäilyä kodalle. En oikein edes tiennyt mitä odottaa. Hotellin vastaanotossa oli vastassa Seikkailuyhtiö Vaaran aivan ihastuttava opas. Hän nappasi meidät kyytiimme ja ajeli lähistölle vanhan kyläkoulun pihaan. Siitä lumikengät jalkaan ja pieni vaellus keskellä metsää sijainneelle kodalle. Aurinko paistoi ja kodan eteen oli katettu pienoinen ”ulkoravintola”. Tarjolla oli nokipannukahvia sekä erilaisia Kolin mukaan nimettyjä suklaita. Siinä auringon lämmittäessä kasvoja ja vaaramaisemien auetessa silmieni edessä totesin ääneen. ”Nyt alkaa olla hieman absurdi fiilis.” Neljännen kerran loksahti suu auki siitä kaikesta mitä mahtui noihin päiviimme.
Ne olivat täydellisiä päiviä ja Kolille täytyy aivan ehdottomasti matkustaa myös muina vuodenaikoina.
Ihanaa iltaa ja toivottavasti kuvista edes hieman välittyy Kolin mykistävä kauneus.
-Esko-
