Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Browsing Tag

lenkki

, , , , ,

Kunnon maanantai

2.11.2020

Se oli semmoinen miesten viikon maanantai tällä miehellä. ”Missä muruseni on?” Kuuluu yöpöydältä Jenni Vartiaisen viehkeästi tulkitsemana. Kello on 6.25. Laitoin kellon ajoissa soimaan, koska uusi viikko on aina hyvä aloittaa hölkkäilemällä töihin. Suihkun jälkeen on sitten todella fressi ja reipas ukkeli aloittamassa työviikkoa. Jääkaapista aloevera-shotti huiviin ja päälle lasi vettä. Sohvalta valmiiksi viikatut lenkkikamppeet päälle. Reppu selkään ja kevyellä askeleella synkähköön marraskuun aamuun.

Askel on todella kevyt ensimmäiset kaksi kilometriä. Edessä on vesilätäkkö, jonka Tommi Engblomaisella vertikaalisesti koilliseen osoittavalla loikalla lähden ylittämään. Upea ylitys päättyy lätäkön toisella puolella olevaan märkään lehtikasaan. Jalka pettää hieman alta ja vihlaiseva kipu suoraan tämän oman elämänsä estejuoksijan vasempaan takareiteen. Ei menny pahasti, ei menny pahasti. On ensimmäiset ajatukset ja yritän vielä jatkaa juoksemista. Ei vaan onnistu. Olen parin kilometrin päässä kotoa ja neljän kilometrin päässä työpaikalta. Jalka ei kestä juoksemista.

Kurkkaan kelloa, joka on reippaasti yli seitsemän. Vartin yli kahdeksan on alkamassa arviointikeskustelu, jota ei mielellään lähdetä kyllä siirtämään. Ensimmäinen reaktio on ihan maukas sisäinen naurahdus. Ei siinä sitten muu auta, kun kääntyä takaisin kotiin. Linkutan ja kinkkailen. Siinä on varmasti muilla työhön suuntaavilla varmasti ollut ihmettelemistä. Äkkiä suihkuun, vaatteet päälle ja autolla kohti työpaikkaa. Kerkiän ihan mukavasti. Opehuoneessa vedellä laimennettu kahvi ykkösellä ja kohti omaa luokkaa.

Arviointikeskustelu pidetään etäyhteyksien välityksellä ja kyllä. Kuinka monta kertaa tekniikka toimii juuri silloin, kun on kiire ja sen pitäisi toimia? Niinpä. Siinäpä sitten säädän ohjelmia ja konekaan ei meinaa käynnistyä. Marraskuumoodissa tuntui sekin olevan. Ehkäpä noin kello 8.14 saan yhteydet toimimaan ja keskusteluhan sujuu oikein mallikkaasti. Takareidessä vihlova kipu muistuttelee aika ajoin tästä marraskuisesta maanantaistartista. Opehuoneessa saan osakseni semmoista hyvähenkistä kuittailua ja jääpussi jalassa viettelenkin ensimmäisen välitunnin. 

Saavun töistä kotiin ja otan jääkaapista ison rahkapurkin. En muistanut, että olin siitä käynyt illalla hieman napsimassa. Kansi huonosti kiinni ja siihen sitten lattialle leviää koko herkku. Hieman liikerajoitteisilla otteilla sitten siivoan mansikkarahkaa äitini hankkimalta persialaiselta mattokaunokaiselta. Toinen reaktio tähän maanantaihin on jälleen se maukas sisäinen naurahdus. Nyt on mentävä päiväunille. Unien jälkeen ajattelen katsoa hieman televisiota. Nyt naurattaa jo oikein kunnolla. Kaukosäätimestä paristot loppu. Ja eihän minulla kotona satu olemaan juuri sitä oikeaa kokoa. Kauppareissulle siis. 

Nyt kirjoittelen tätä juttua ja yritän liittää tekstiin kuvaa puhelimestani. Tämä on toiminut täysin moitteettomasti viimeiset vuodet. Arvatkaapa toimiiko tänään?

Kuvana siis tällä kertaa pari vuotta vanha hymyilevä syksyinen lenkkeilijä ilman takareisivaivoja.

Huomenna onkin sitten tiistai! Kivaa viikkoa!

-Esko- 

// Kuva: Pasi Salervo //

Comments (2)
, , ,

Oletko pussaillut tolla penkillä?

25.2.2020

Eilen saapui sähköpostiini kyselyä Eskon lenkkikerhosta. Tulipa siitä hyvä mieli. Joku vielä muisti minun parin vuoden takaiset lenkkikokoontumiset. Niitähän oli yksi muuten Lahdessakin. Helsingin päässä ja Munkkiniemen lippakioskilla oli ensimmäisillä kerroilla mukavasti porukkaa mukana. Ne olivat todella kivoja, matalan kynnyksen liikuntatuokioita. Jokuhan sitä niistäkin keksi, että ovat vain keino löytää itselleni treffiseuraa. Täytyisikö sitten seuraavalle lisätä mukaan tämäkin optio? No, nää on näitä.

Lenkkeily tarjoilee juuri tällä hetkellä parhaita puoliaan. Illat ovat aivan täydellisiä ja nyt olisi ihan jokaiselle oiva mahdollisuus tutustua tähän ehkäpä maailman helpoimpaan harrastukseen. Ymmärrän, että ihan kaikkia ei tämä urheilu ja hikoilu kiinnosta yhtään ja tekosyitä lähtemisen väliin jättämiselle on niin helppo keksiä. Helppo niitä on itsekin keksiä. Usein se sängylle jääminen olisi vaan miljoona kertaa helpompaa. Siihen vielä irttaripussi tai mielitietty viereen, niin johan elämä hymyilee. Kyllä se vaan hymyilee vielä ainakin tuplasti enemmän tunnin ulkoilun ja lämpimän suihkun jälkeen. Kerkiäähän sitä sängyllä makailla sen jälkeenkin ja vielä huomattavasti reippaampana.

Itse taon päähäni niinsanottuja käänteisiä tekosyitä. Eli miksi  lähtisin lenkkeilemään, vaikka juuri nyt ei voisi vähempää kiinnostaa. Fyysinen hyvinvointi, henkinen hyvinvointi, lenkin jälkeinen fiilis ja uusimpana minulle on tarttunut luonnon ihastelu. Pienet lapset pysähtelevät maastojuoksun piirinmestaruuskilpailussa poimimaan voikukkia. Nelikymppinen Esko pysähtelee lenkeillään silittelemään pajunkissoja, ikuistamaan Iphonellaan hienoja maisemia sekä kartoittamaan oivia pussailupaikkoja. 

Eilenkin lisäsin vähän vauhtia lenkkiini, että kerkiäisin merimaisemiin kuvailemaan lähes täydellistä kuuraista auringonlaskua. Eteeni avautui yksinäinen penkki aivan mielettömän hienossa paikassa lähellä Seurasaarta. Siitäpä sitten keksin omasta mielestäni hirveän hauskan jutun ja nimesin sen deittipenkiksi. Kyselinpäs sitten Instastoorissa sen haparoivan ja väkinäisen ensisuudelman suoritustapaa. Vetäistäkkö tunteella silmät kiinni, vai ronskisti vain silmät avonaisina? Oli muuten yksi selkeimmistä tuloksista. Jakauma oli kiinni 93% ja auki 7%. Itse äänestin auki (vahingossa).

Ja sinulle, joka kyselit olenko pussaillut tuolla penkillä?

En, vielä.

Upeaa iltaa ja pitäisikö se Eskon lenkkikerho vielä keväällä herätellä?

-Esko-

Comments (2)

Categories

Archives