Se oli semmoinen miesten viikon maanantai tällä miehellä. ”Missä muruseni on?” Kuuluu yöpöydältä Jenni Vartiaisen viehkeästi tulkitsemana. Kello on 6.25. Laitoin kellon ajoissa soimaan, koska uusi viikko on aina hyvä aloittaa hölkkäilemällä töihin. Suihkun jälkeen on sitten todella fressi ja reipas ukkeli aloittamassa työviikkoa. Jääkaapista aloevera-shotti huiviin ja päälle lasi vettä. Sohvalta valmiiksi viikatut lenkkikamppeet päälle. Reppu selkään ja kevyellä askeleella synkähköön marraskuun aamuun.
Askel on todella kevyt ensimmäiset kaksi kilometriä. Edessä on vesilätäkkö, jonka Tommi Engblomaisella vertikaalisesti koilliseen osoittavalla loikalla lähden ylittämään. Upea ylitys päättyy lätäkön toisella puolella olevaan märkään lehtikasaan. Jalka pettää hieman alta ja vihlaiseva kipu suoraan tämän oman elämänsä estejuoksijan vasempaan takareiteen. Ei menny pahasti, ei menny pahasti. On ensimmäiset ajatukset ja yritän vielä jatkaa juoksemista. Ei vaan onnistu. Olen parin kilometrin päässä kotoa ja neljän kilometrin päässä työpaikalta. Jalka ei kestä juoksemista.
Kurkkaan kelloa, joka on reippaasti yli seitsemän. Vartin yli kahdeksan on alkamassa arviointikeskustelu, jota ei mielellään lähdetä kyllä siirtämään. Ensimmäinen reaktio on ihan maukas sisäinen naurahdus. Ei siinä sitten muu auta, kun kääntyä takaisin kotiin. Linkutan ja kinkkailen. Siinä on varmasti muilla työhön suuntaavilla varmasti ollut ihmettelemistä. Äkkiä suihkuun, vaatteet päälle ja autolla kohti työpaikkaa. Kerkiän ihan mukavasti. Opehuoneessa vedellä laimennettu kahvi ykkösellä ja kohti omaa luokkaa.
Arviointikeskustelu pidetään etäyhteyksien välityksellä ja kyllä. Kuinka monta kertaa tekniikka toimii juuri silloin, kun on kiire ja sen pitäisi toimia? Niinpä. Siinäpä sitten säädän ohjelmia ja konekaan ei meinaa käynnistyä. Marraskuumoodissa tuntui sekin olevan. Ehkäpä noin kello 8.14 saan yhteydet toimimaan ja keskusteluhan sujuu oikein mallikkaasti. Takareidessä vihlova kipu muistuttelee aika ajoin tästä marraskuisesta maanantaistartista. Opehuoneessa saan osakseni semmoista hyvähenkistä kuittailua ja jääpussi jalassa viettelenkin ensimmäisen välitunnin.
Saavun töistä kotiin ja otan jääkaapista ison rahkapurkin. En muistanut, että olin siitä käynyt illalla hieman napsimassa. Kansi huonosti kiinni ja siihen sitten lattialle leviää koko herkku. Hieman liikerajoitteisilla otteilla sitten siivoan mansikkarahkaa äitini hankkimalta persialaiselta mattokaunokaiselta. Toinen reaktio tähän maanantaihin on jälleen se maukas sisäinen naurahdus. Nyt on mentävä päiväunille. Unien jälkeen ajattelen katsoa hieman televisiota. Nyt naurattaa jo oikein kunnolla. Kaukosäätimestä paristot loppu. Ja eihän minulla kotona satu olemaan juuri sitä oikeaa kokoa. Kauppareissulle siis.
Nyt kirjoittelen tätä juttua ja yritän liittää tekstiin kuvaa puhelimestani. Tämä on toiminut täysin moitteettomasti viimeiset vuodet. Arvatkaapa toimiiko tänään?
Kuvana siis tällä kertaa pari vuotta vanha hymyilevä syksyinen lenkkeilijä ilman takareisivaivoja.
Huomenna onkin sitten tiistai! Kivaa viikkoa!
-Esko-
// Kuva: Pasi Salervo //
2 Comments
Voihan! Kommelluksia täynnä. Välillä sitä sattuu ja tapahtuu.
Varovasti siellä tämä viikko. Just oli yleisönkirjoitus lehdessä että varokaa(mummot) pyöräilijät liukkaita lehtiä!
Moikka Oo, pitkästä aikaa!
Joo, se oli semmoinen maanantai. Hyvä, jotta välillä sattuu ja tapahtuu. Nyt vähän huilia (pari päivää) ja eikun takasin baanalle.🍁
Kivaa viikkoa teille!