Täällä olen jo monia ja monia kertoja kirjoitellut kuinka nämä pimenevät syysillat ovat upeita ja tunnelmallisia. Kyllä, niitä ne todellakin ovat. Samalla ne ovat myös äärimmäisen haastavia autolijalle. Eilen ajelin illalla koristreeneistä kotiin ja matkalla sydän pomppasi kurkkuun. Pimenevällä tienpätkällä yhtäkkiä eteeni juoksi lenkkeilijä. Onneksi kerkesin jarruttaa, mutta ei ollut törmäys kovinkaan kaukana. Huh! Tämä on varmasti kaikista pimein vuodenaika. Ei ole lunta heijastelemassa edes pieniä valonsäteitä. Kostea tienpinta vaikeuttaa entisestään havaitsemaan ihmistä ilman sitä maailman halvinta henkivakuutusta.
Tuo eilinen välikohtaus sai taas muistamaan kuinka tärkeä se pieni heiluva heijastin siinä käsivarressa onkaan. Täytyy siis kaivaa huomenna esiin ja ripustaa rotsin hihaan. Lenkillä puen pimeinä iltoina päälleni huomioliivin, joten menee sekin taas ohjelmistoon. Koulussa tästä asiasta puhuttaessa käytän Liikenneturvan sivustoa, jolla pystyy havainnollistamaan heijastimen käytön tärkeyttä. Pikkumimmi saapuu tänään, joten mennäänpäs hänenkin kanssaan vierailemaan tuolla sivustolla.
Tämä kirjoitus oli ihan puhdas muistuttelu ja varsinkin autoilijan näkökulmasta. Tuolla ulkona on iltaisin aivan h######n pimeää. Heijastin on kyllä melkoisen tärkeä kapistus. Saa nähdä milloin vaateteollisuus alkaa integroimaan heijastimia tuotteisiinsa. Weekday sitä taisi jo hieman kokeillakin.
Huh, olipa säikäyttävä tilanne ja sitten iloisempiin asioihin. Edessä mahtava viikonloppu. F messissä ja luvassa on ainakin ulkoilua, herkkuja, mummolaa, uintia. Jes ja jes! Isänä on kyllä siistiä olla.
Mukavaa viikonloppua!!
-Esko-
// Kuvat: Jere Lehtonen //