Onkohan minulla ihan kaikki kotona?

Tänään alkoi syysloma. Tuli kyllä oivaan paikkaan. Näin varmasti sanotaan, tai ainakin minä sanon jokaisen loman alkaessa. Menköön nyt vielä kerran. Oikeasti olen tässä viime aikoina buukannut itselleni iltaisin hieman liikaakin tekemistä ja töissä pyörii parhaillaan arviointikeskustelut, niin on se sanottava, että pienoinen hengähdys tekee ihan hyvää. Se on vielä Poudan Pekka luvannut lähipäiviksi melkoisen mukavaa syyssäätä. Miksi muuten näille säätiloille täytyy keksiä mitä oudompia nimityksiä? On käristyskupolia, seksihellettä ja kaikennäköistä.

Olin luvannut aiemmin, että koulumme Instagramin saavutettua viisisataa seuraajaa, juoksen sata kertaa koulumme ympäri. En ehkä ihan olisi uskonut, että tuo raja täyttyy näinkin nopeasti. Kiitos siis kaikille seuraajaporukkaan liittyneille. Lupaukset on lunastettava ja tänään sitten oli totinen paikka. Työpäivän jälkeen vetäisin lenkkikamat päälle ja eikun hölkkäämään. Paikalle jäi vielä reipas kannattajajoukko kannustamaan. Suoritus meni kevyesti hymy huulilla ja olipa oiva tapa aloittaa onnistuneen suorituksen jälkeen viikon paussi työhommista.

Sitä juostessa mietin, että kaikkea sitä tulee lupailtua ja onkohan minulla aina ihan kaikki kotona tuolla yläkerrassa? En tiedä kuinka moni muu opettaja mahtoi aloittaa lomansa juoksemalla sata kertaa samaa ympyrää perjantai-iltapäivänä. Oudoksi opettajaksi olen itseni lanseerannut ja näillä tempauksilla tuo titteli senkun vahvistuu ja hyvä niin. Ei se elämä saa olla liian vakavaa. Lapsenmielisyyteni näen ainoastaan vahvuutena. Toivottavasti se ikuinen pojankloppi ei sisältäni koskaan häviä. Ajoittain huumorini taso toki voisi olla hieman laadukkampaa.

Mitäpä sitä sitten lomalla? En ole tehnyt tälle lomalle juuri mitään suuria suunnitelmia. Puolet viettelen omien touhujeni kanssa ja puolet siinä vastuullisessa isän roolissa. Nykyään tuo jako onnistuu jo hyvin kivuttomasti ja oikea balanssi asiaan on löytynyt. Omalla ajallani tapailen varmasti ystäviäni, käyn ehkäpä hieman tanssahtelemassa (lue notkumassa tanssilattian reunalla) ja ainakin kerran kaupungilla lounaalla. Se on harvinaista herkkua opettajana. Niin ja käytänpäs aikoinaan saamani kylpylälahjakortin ja uudessa uljaassa Redin kauppakeskuksessa on tietysti käytävä. Pikkusankarin kanssa hieman kylpylöintiä sekä leppoisaa oleilua ja sehän on just hauskaa. Ei ole kiire mihinkään.

Ah, oikein mukavaa iltaa ja aurinkoista viikonloppua!!

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen //

Aivojen käyttö sallittu!

Ja sieltähän se arki sitten tänään koitti. Takana aivan älyttömän hyvä kesä ja katsotaanpas mitä tämä orastava syksy sitten tuo tullessaan. Muutamat asiat muuttuvat jälleen melkoisen radikaalisti, mutta yritän pitää tämän hellekesän lataamat akut nyt hyvässä vireessä. Loka- marraskuu vaatinee hienoisia ponnisteluja. Noh, positiivisen ajattelun kautta, positiivisen ajattelun kautta.

Vaan kuinkas tämä arkeenpaluu sitten lähti liikenteeseen? Eilen olin tuudittautunut ajatukseen, että menen ajoissa nukkumaan. Herään sitten rauhallisen aamun kautta kohti ensimmäistä työpäivää. Ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Menin sänkyyn ennen kymmentä. Yritin käydä nukkumaan, mutta sehän nyt oli täysi mahdottomuus. Uudestaan televisio päälle ja hienoinen somekierros. Tunnin päästä uusi yritys. Uudestaan televisio päälle ja aloinkin katselemaan Marcuksen ja Martinuksen dokumenttia. Iloisia kavereita. Nukahdin ehkäpä joskus yhden maissa. Oli jäänyt vähän lomarytmit päälle. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.

Aamulla herätyksen soidessa välittömästi torkutus päälle. Se siitä rauhallisesta aamusta. Nopeasti tuplaespresso tippumaan ja suihkun kautta valmiiksi asetellut vaatteet päälle. Työavainten etsintäoperaatio unohtui tietysti aamuun. Siellä ne olivat parisen kuukautta odotelleet ottajaansa mikroaaltouunin vieressä sijaitsevan lehtikasan alla. Kauan on muuten Quiksilverin avainnauha palvellut. Ostin sen Barcelonasta vuonna 2009. En vaihda ennenkuin katkeaa. Siihen onkin vuosien varrella kertynyt erinäisiä koristeita. Luokkasormus, My Little Pony- avaimenperä Kinder-munasta, Eiffel-torni matkamuisto oppilaalta ja 3D-printattu Vantaa-logo.

Töissä olikin vastassa joukko iloisia kollegoita ja uusi hieno pinkki Luokanopettajan kalenteri. Itsehän olen vielä vanhan koulukunnan paperikalenterin käyttäjä. En vain ole vielä sisäistänyt sähköisen kalenterin käyttöä. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Pidän erityisesti kalenterini viikkonäkymän alakulmassa olevista mietelauseista. Niitäpä siinä samalla silmäilin, kun kävimme läpi tulevan lukuvuoden kiemuroita.

Niin ja täytyihän se tietysti tehdä myös jokaisen lukuvuoden alun tuttu operaatio. Eli soitto Helpdeskiin ja unohtuneiden salasanojen palautus. Ja aina käytän myös sitä niin hauskaa huonon omatuntoni paikkaavaa repliikkiä. ” Heh, enpä taida olla ainut kuka näitä tänään kyselee, heh ja heh…” Joo, en varmasti ollut ja ensi vuonna taas sama setti. Kaikki asiat ovat ihanasti levällään ja on lohdullista huomata, että niinpä ne palaset aina loksahtelevat kuitenkin paikoilleen. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.

Työparin kanssa leppoisa palaveri ja lukujärjestyksien viimeisiä viilauksia. Mahtavan ukkelin kanssa saan tänä vuonna töitä tehdä ja tuokiomme jälkeen mielen valtasi todella hyvä fiilis. Varmasti mukava lukuvuosi tulossa. Toivottavasti torstaina saapuvat oppilaat lähtevät samalla asenteella viimeiseen alakouluvuoteensa. Luokkatilanihan oli vielä melkoisen kolkko. Ihan ensimmäisenä kiinnitin seinälle kyltin, jonka olen jostain löytänyt. ”Aivojen käyttö sallittu!” Siinäpä sitä ohjenuoraa oppilaille ja tietysti myös opettajalle.

Tästä tämä lukuvuosi lähti liikenteeseen. Hyvällä meiningillä!

-Esko-