Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Browsing Tag

luokanopettaja

, , ,

Tämä aforismi päätyi opettajan kalenteriin

5.8.2019

Minne laitoin työavaimet silloin kesäkuussa? Tämä oli ensimmäinen merkki huomenna alkavasta arjesta. Sieltä ne löytyivät autoni keskikonsolista. Sinne olin ne kevätjuhlien jälkeen sujauttanut. Sama Quiksilverin avainauha saa jatkaa palvelustaan. Ostin sen vuonna 2009 Barcelonasta ja hyvin on kestänyt. Avainnippuuni on vuosien varrella kertynyt jos jonkinmoisia härpäkkeitä. On 3D-printattua Vantaa-logoa, on Rainbow Dash- figuuria, on vanhan opetusryhmämme kanssa hankittua luokkasormusta. Siinäpä ne tulevat taas kaulassa roikkumaan tulevan lukuvuoden.

Tuleva lukuvuosi alkaa taas niillä tutuilla toimenpiteillä. Vakiopuhelu Helpdeskiin ja unohtuneiden salasanojen tilaaminen. Tämä puhelu alkaa aina tällä lausahduksella: Heh, en taida olla ainut, joka soittelee tällä asialla, mutta… Veikkaan, että on ihan yleinen vitsi ”helpparin” työntekijöiden keskuudessa. Sitten täytyy kaivaa työläppäri kaapin pohjalta, jonne sen lomanodotusfiiliksissä tungin. Siitäpä se pikkuhiljaa alkaa taas rakentua.

Oppilaat saapuvat torstaina ja minulla onkin ilo ottaa vastaan itselleni ihan uudet kakkosluokkalaiset pikkutirpat. Pedagoginen katse on myös päässyt ruostumaan tässä kesän tiimellyksessä, joten sehän on myös reenattava kuntoon peilin edessä. On muuten erittäin tehokas.

En ole aikoihin opettanut kakkosluokkaa, mutta eipä hätiä. Minulla on pieni innokas mentori hyvinkin lähellä, joka on juuri käynyt kakkosluokan. F onkin jo jakanut minulle kuvisvinkkejä ja erilaisia tutustumisleikkejä ensimmäisiksi päiviksi. Nimikyltit, Ferrarileikki jne…

Digiloikasta puhutaan paljon, mutta tämä maisteri ei ole lopullista digiloikkaa vielä ottanut. Paperikalenteri on asia, josta en vain osaa luopua. Opettajan kalenteri on itselleni erittäin tärkeä työväline. Olen niin tottunut käyttämään sitä. Ei sitä mitkään Googlet tai muut korvaa. Itse kirjoitettuna asiat jäsentyvät päähäni huomattavasti helpommin. Kävipä tänä vuonna niinkin erikoinen asia, että lähettämäni aforismi päätyi sinne kansien väliin.

”Ajattele mitä sanot, ettet sano mitä ajattelet.” Siinäpä sitä ohjenuoraa aika moneenkin tilanteeseen tähän elontaipaleelle. Huomenna kello soimaan ja työpaikalle. Huhheijjaaa!!!

-Esko- 

Comments (16)
, , , , ,

Miksi opettaja?

17.1.2018

Opettajuudesta olen jonkin verran kirjoitellut. Luetellut ammattini hyviä ja huonoja puolia, lainaillut kandin työtäni opettajan roolimalliodotuksista ja onpas lapsenikin todennut minun olevan se yksinkertainen herra opettaja. Enpäs muista olenko kuitenkaan tarkemmin avannut tietäni, kuinka silloin vuosia ja vuosia sitten päädyin tälle alalle. Kahdeksantoista vuotta, siis kahdeksantoista vuotta olen kohta ollut tekemisissä koulumaailman kanssa. Opiskellut toki välissä, mutta lähes kaikki työpaikkani ovat liittyneet enemmän tai vähemmän ihmisten kohtaamisen ja koulumaailmaan. Se on muuten melkoisen pitkä aika. Monta koulunpihaa ja liukumäkeä on tullut nähtyä.

Näihin aikoihin varmasti moni pohdiskelee tai on varmasti jo valintansa tehnyt, että minneköhän sitä lähtisi opiskelemaan? Minne ne hakupaperit postittaisi? Alkava kevät se on jännittävää ja myös tulevaisuuden kannalta hyvin merkityksellistä aikaa monen nuoren tai vanhemmankin ihmisen elämässä. Itse ne silloin aikoinaan Kajaanin jo lakkautettuun opettajankoulutusyksikköön postitin ja tästä ratkaisusta olen todella kiitollinen. Korkeakoulututkinto on taannut minulle vakituisen viran luokanopettajana, joka on nyky-yhteiskunnassa ainakin minulle erittäin merkityksellinen asia. Työnkuva on vuosien varrella muuttunut ja tulee varmasti muuttumaan jatkossakin. Täytyy yrittää pysyä menossa mukana.

Miksi opettaja? Ennen armeijaa hakeuduin ystäväni kanssa työvoimatoimiston kautta työelämävalmennukseen, (tai en ihan tarkalleen muista millä nimellä sitä kutsuttiin.) Ystäväni meni enonsa leipomoon ja minä päiväkotiin Lahdessa. Päiväkodissa sain ensimmäisen kipinän lasten kanssa touhuamiseen. Leikin. luin, puin ja ainakin kerran taisin hieman ummistaa silmiäni “nukkarin” keinutuolissa. Päiväkodinhenkilön oli aika siirtyä asepalvelukseen ja ratsumies Kyrö sai puhelun ystävältään juuri kotiutumisen kynnyksellä. Hän kysyi kiinnostaisiko minua koulunkäyntiavustajan tehtävät silloisessa lievästi kehitysvammaisten koulussa? Ja kyllähän minua kiinnosti. Kaksi vuotta vierähti autistisen pojan henkilökohtaisena avustajana. Ne olivat todella opettavaiset ja mukavat työvuodet.

Kehitysvammaisten kanssa työskentely oli antoisaa työtä ja noihin aikoihin hakeuduimme ystävieni kanssa kesäisin mukaan myös heille järjestettyyn leiritoimintaan. Kymmenisen vuotta tein aina kesäisin aikuisten kehitysvammaisten liikuntaleirejä Pajulahden urheiluopistolla. Tekisin varmasti edelleenkin, mutta harmittavasti näitä leirejä ei enää järjestetä. Hain noihin aikoihin Joensuuhun erityisluokanopettajankoulutukseen, mutta ne ovet eivät minulle koskaan auenneet. Onnekseni tuolloin opettajankoulutuksen haussa sai lisäpisteitä työkokemuksesta ja avoimessa yliopistossa suoritetuista opinnoista. Vuodet koulunkäyntiavustajana ja suoritetut erityispedagogiikan- sekä kasvatustieteen perusopinnot helpottivat taivaltani kohti kasvatustieteen maisterin tutkintoa.

En tiedä olisiko lukupääni riittänyt nykyisen Vakava-kokeen läpäisemiseen? Onnekseni minä kerkesin hakea vielä vanhan mallin kautta ja pääsykokeiden vapaaehtoisen liikuntanäytteen tanssisarja osui silloin ihan nappiin. Nappiin menivät myös opinnot Kajaanissa, koska kandivaiheen jälkeen minut hyväksyttiin siirto-opiskelijana Helsingin yliopistoon suorittamaan maisteriopintoja. Tuolloin aloitin tekemään myös enemmän opettajan sijaisuuksia ja koen arvokkaana nuo tehtävät. Tuli käytyä monessa eri koulussa ja tuli nähtyä monen eri koulun toimintamalleja. Vuosien varrella on tullut juotua kahvetta tai teetä ainakin seuraavissa kouluissa. Lahti: Möysä, Kivimaa, Kiveriö, Orimattila: Jokivarren koulu, Hollola: Tiilikangas, Salpakangas Helsinki: Kaisaniemi, Katajanokka, Mustakivi, Munkkiniemi, Paloheinä Vantaa: Pähkinärinne, Rajatorppa…

Siksipä opettaja. Tykkään työstäni. Ja edelleen lainaan edesmennyttä isoäitiäni: “Osaat olla hienosti lasten kanssa.” Nykypäivänä täytyy osata olla hienosti myös dokumenttikameran, tablettien, Chromebookien, Wilman ja Googlen kanssa. Käyttääköhän kukaan enää kalvotusseja?

-Esko-

// Kuvat: Antti Sihlman //

Comments (17)