Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Browsing Tag

musiikki

, , ,

Tämä haaste oli just hyvä

30.1.2020

Keikkamuistoja, näihin olikin mukava palailla. Ne palauttivat mieleeni myös monia kivoja hetkiä, joissa musiikki on ollut kantavana voimana. Live-musiikkia, kun usein tulee nautittua hyvässä seurassa ja mukavissa ympäristöissä.

Enimmäkseen sitä itse tulee keikkoja seurattua kesäisillä festivaaleilla, jotka sieltä taas ovat tänäkin suvena tulossa. Provinssirockissa olisi niin monta hyvää settiä tänä vuonna tarjolla, että vähän polttelisi. Olen kyllä hieman huono keskittymään vain keikkojen katseluun festareilla. Siksi kirjoitinkin aiemmin, että keikkoja tulee nimenomaan seurailtua.

Facebookissa tulee edelleen myös seurailtua ystävieni juttuja ja sieltä nousi esiin tämmöinen keikkahaaste. Laitanpas sen tänne oikein blogin puolelle:

Eka keikka: Raptori Orimattilan Urheilutalolla. Orimattila julistettiin kaupungiksi ja Raptori huipensi tämän hienon päivän.

Viimeisin keikka: Erin Hyvinkääsalissa 2019. Tyttäreni on kova Erin-fani. Oli hienoa päästä katsomaan hänen kanssaan konserttia salimaiseen tunnelmaan. Keikan jälkeen hän pääsi vieläpä viemään askartelemansa kortin illan päätähdelle.

Paras keikka: Slipknot Rockfestissä Hyvinkäällä 2019, Jätkäjätkät Tavastialla 2012, Rasmus Messilän Juhannuksessa 1996, Rammstein, Provinssirock 2002. Nämä ovat jääneet mieleeni jotenkin erityisen hyvin.

Huonoin keikka: Jack White, Ilosaarirock 2018. Ei lähtenyt yhtään. Tosin en tiennyt yhtään hänen biisiä. Jotenkin lässähti tunnelma ihan täysin siinä päälavan läheisyydessä.

Nähty useimmin: Oletettavasti nämä kotimaisten festivaalien vetonaulat. JVG, Pyhimys, Vesala, Apulanta

Yllätyksellisin keikka: MEW, Ilosaarirock 2017. Ystäväni Mikko vei minut katsomaan MEW:iä suureen telttaan. Tunnelma oli mykistävän hieno ja kappaleet tempasivat oikein kunnolla mukaansa. On tullut kuunneltua paljon kyseisen kokemuksen jälkeen.

Koskettavin keikka: Olavi Uusivirta Tavastialla. Pari päivää sinkkuelämään heittäytymisen jälkeen kaverit raahasivat rikkoutuneen sieluni väkisin Tavastialle. Piristi ja jäi hyvin muistoihin.

Seuraava keikka: Juuri sain ystävältäni yllätyksenä liput Idan ja Kallen Jäähallikeikalle. Olisiko sitten se? Tai on kyllä vasta toukokuussa, joten saattaa tulla joitain vielä ennen sitä.

Tästä on kyllä pakko kertoa pieni tarina. Ystäväni laittoi paketin koululleni “rehtori” Kyrön tittelillä. Lähetti toi sen koululle ja koulumme oikea rehtori sattui juuri kyseisellä hetkellä paikalle. Tietämätön lähetti sitten kyseli reksiltämme “rehtori” Esko Kyröä. Ei löytynyt “feikkirehtoria”, mutta onneksi paketti löysi perille.

Olisinpa nähnyt: KWAN

Keikkamuistoja, keikkamuistoja kehiin?

-Esko-

// Kuvat: Jere Lehtonen Ilosaarirockista //

Comments (16)
, , ,

Iloa, surua, heviä ja hempeetä

11.4.2019

Tänään tutustuimme töissä viimeisellä oppitunnilla erilaisiin laululyriikoihin. Lyriikat kappaleissa aukeavat ehkä hieman paremmin vasta näin vanhemmalla iällä, tai näin ainakin itselleni on tapahtunut. Ei sitä pienempänä poikana tai edes vähän isompanakaan poikana hirveästi kiinnostanut kuuntelemieni kappaleiden syvällisempi sanoma. Joissain tapauksissa tämä saattoi olla ihan hyväkin juttu. Juostessani töistä kotiin pohdiskelin siinä matkalla, jotta on tuo musiikki ja erinäiset kappaleet hieno asia. Niiden avulla on helppo kuljetella itseään erinäisiin tapahtumiin oman elämänsä varrelta. Eskon musiikkimuistoja seuraavassa.

Joensuu ja ala-asteajat. Naapurin Mikon kanssa nauhoittelimme kaksipesäisellä mankalla c-kasetteja. Rec ja play täytyi painaa samaan aikaan pohjaan. Siinä sitten siirtyi omalle kassulleni ainakin Waspia, Twisted Sistersiä sekä Kissiä. Lyriikoista ei ollut hajuakaan, mutta bändin jäsenten ulkoiset habitukset tekivät pikkupoikaan vaikutuksen. Sirkkeleitä käsissä, kasvomaskeja ja Twisted Sisterin We`re not gonna take it:in kertosäe jäi lähtemättömästi mieleen.

Lahti ja uudet ympyrät. Grundigin cd-mankka, jossa oli pieni mustavalkotelevisio. Huoneeni helmi, josta olin todella ylpeä. Klamydiaa kuunneltiin paljon. Juuri tähän viittasin alussa, että ihan hyvä ettei lyyrinen puoli niin kovasti vieläkään kiinnostanut. Tästä siirryttiinkin hieman raskaamman musiikin vietäväksi. Ysiluokan luokkakuvassa päälläni oli Panteran paita. Äiti ehdotti kauluspaitaa. Tiedättehän, teini.

Lahti ja bändivaihe. Perustimme ystävieni kanssa punk-bändin. Skeittipunkkia sen aluksi piti soittaa, mutta vokalistin (minun) hyvin rajoitettu laulutaito torppasi tämän idean hyvinkin nopeasti. Millencolin ja No Fun At All:in levyt tulivat todella tutuiksi. Jälkimmäistä yhtyettä olin itseasiassa katsomassa pari viikkoa sitten Tavastialla. Äärimmäisen nostalginen keikka ja edelleen muistin lähes kaikkien biisien sanat ulkoa. 

Joensuu ja miesten korisliigan Sm-pronssimitali. Koripallourani tähtihetki osui Joensuun urkkatalolle. Loppuunmyyty katsomo huusi yhteen ääneen: KIITOS KATAJA. Kaulaani pujotettiin pronssinen mitali ja taustalla soi Queenin We are the champions. Ei tullut kultaa, mutta nousijajoukkueelle tuo oli melkein kultainen mitali. Upea ja ikimuistoinen hetki.

Helsinki ja Hämeentie. Meille oli syntynyt noin 24 tuntia sitten oma tytär. Minusta oli tullut isä. Kyseisestä roolista en tuolloin tiennyt juuri mitään. Saavuin yksin kotiin yöksi, makailin sängyllä ja laitoin soimaan Dave Lindholmin, Pieni ja hento ote. Tuli kyynel, onnen- ja liikutuksen kyynel.

F:n ristiäiset. Anna Puun Mestaripiirros on soinut varmasti melkoisen monissa ristiäisissä. Ristiäisissä tämä esitettiin livenä, ei tosin ihan Anna Puun toimesta. Aina, kun kuulen tuon biisin mieleni vaeltaa tuohon hienoon hetkeen. Tässä vaiheessa jo lyyrinen puolikin on alkanut kiinnostamaan. Upea kappale, upeilla sanoituksilla.

Helsinki, Munkkivuori ja parisen kuukautta aiemmin poisnukkuneen isoäitini asunto. Elämäni hirveimmät kuukaudet. Ehkä typerin väliaikaisasuntoidea mitä juuri eronnut täysin pihalla oleva mies voi itselleen kuvitella. Paikka, jossa olen pikkupojasta asti viettänyt aikaa. Paikka, jossa oli aina turvallista ja aina sinne pääsyä odotin, olikin yhtäkkiä muuttunut kolkoksi asunnoksi, jossa pelkäsin ja tuskailin täysin mullistunutta tulevaisuutta. Työkaverini vinkkasi Egotripin kappaleesta, Vuosi nolla. Hieno biisi, joka on edelleen itselleni hyvin merkityksellinen. 

Helsinki ja ensimmäinen ikioma asunto. Paperi T ja Pyhimys. Siinäpä pari lyyristä mestaria. Erittäin hienoja ja puhuttelevia sanoituksia. Ensinmainittu maalailee melkoisen mustaa mielenmaisemaa, jälkimmäinen ajoittain hieman kevyemmällä otteella. Sitäpä se on tässä asunnossa elelykin ollut. Paperi T:tä en olekaan aikoihin kuunnellut. Mistä lie kertoo?

Siinäpä läpileikkausta erinäisten artistien ja kappaleiden johdattelemana. Sunnuntaina olisi ne oikeat nelikymppiset. Milläköhän biisillä sitä lähtisi musiikkimuistoa tuosta päivästä mielen takalokeroihin tallentamaan? Niin ja kuvitelkaapa olevanne Arto Nybergin ohjelmassa. Minkä kappaleen valitsisitte soitettavaksi? 

Leppoisaa torstaita!

-Esko-

// Kuvat: Antti Sihlman //

Comments (4)

Categories

Archives