Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Browsing Tag

nelonen

, , , , , , , , , , ,

Vain elämää- starojen helmibiisit

9.9.2017

Eilen alkoi varmasti yksi syksyn odotetuimmista televisio-ohjelmista. Tämä ohjelma löytyi myös omista syyslukukauden telkkarifiilistelyistäni. Vain elämää kerää takuuvarmasti suomalaiset vastaanottimien ääriin. Ja miksipä ei keräisi, koska tänä syksynä Satulinnan on vallannut todellinen tähtiseitsikko. Avausjaksossa pöydän päässä istui kiistattomasti yksi Suomen kaikkien aikojen viihdetähdistä, eli Chekkonen, Chekkonen, Chekkonen, Chekkonen.

Tulkinnoista itseäni lämmitti eniten Heinolan rokkikukon Toni Wirtasen veto. Siinä oli meininkiä. Ja kyllähän Juha Tapion räppi, johon hän oli saanut tuplaajakseen sotilaspoliisiryhmäläiseni ratsumies Brädin oli myös melkoisen kova veto. Paljon on tältä kaudelta odotettavissa.

Kollegani vinkkasi minulle kahden ärrän ilmiöstä. Ihmettelin mitä se oikein mahtaa tarkoittaa? Rohkeasti Ratkaisuja. Eilisessä jaksossa oli hieno huomata, että myös Suomen mittakaavan supertähdet ovat ihan tavallisia ihmisiä. Kaikki puhuivat, kuinka ovat epämukavuusalueellaan ja jännitys on älytöntä. Silti rohkeasti ratkaisemaan ja tuloksena upeita tulkintoja. Toivottavasti myös Susijengi toteuttaa tänään kahden ärrän taktiikkaa.

Mitä tykkäsitte avausjaksosta? Vai kiinnostaako ollenkaan?

Mukavaa lauantaita ja listailin tähän Vain elämää- starojen helmiä heidän omista tai yhtyeidensä tuotannoista.

-Esko-

Comments (6)
, , , ,

Irtiottoja

6.9.2016

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Syksy, tuo villasukkien ja kynttilänpolttelun vuodenaika. Syksyyn liittyy vahvasti myös televisio, osalle Netflix tai elokuvat. Itselläni ei ole Netflixiä, tai muitakaan sovelluksia, josta leffoja tai sarjoja voisi seurata. Täytyisi varmaan hankkia. Tai en tiedä. Minä vanhan koulukunnan miehenä käytän vielä videovuokraamoja, vaikkakin niiden määrä alkaa olla jo minimaalinen. Ja karamellitiskien osuus liikkeiden pinta-alasta on jo suurempi kuin vuokrattavien elokuvien. Syksyhän tuo tullessaan myös hyviä tv-sarjoja. Täytyyhän Johanna Vuoksenmaan uusi Ex-onnelliset, Possen kolmoskausi ja Vain elämää tietysti katsoa. Hieman harmittaa televisioyhtiöiden kilpailuasetelma. Viihdeohjelmat laitetaan tulemaan samaan aikaan ja kädet ristissä toivotaan kumman ohjelma valloittaa katsojat puolelleen. Tuo on vähän erikoista. Jokaiselle laadukkaalle kotimaiselle viihdeohjelmalle soisi paikan kansalaisten sydämmissä ilman kilpailuasetelmia.

Tämä syksy sai minut kaivelemaan esiin myös mielestäni kaikkien aikojen parhaan kotimaisen tv-sarjan dvd-boksin. Tämä sarja on Irtiottoja. Olen niin iloinen, että aikanaan tämän boksin hankin pitkiä Lahti-Kajaani junamatkoja varten. Irtiottoja on Mikko Koukin ja Paavo Westerbergin käsikirjoittama 12-osainen sarja. Irtiottoja esitettiin ensimmäisen kerran Nelosella vuonna 2003. Silloin jo sarjaa seurasin, mutten ehkä silloin saanut vielä ihan kaikkea hienoutta irti upeasta kerronnasta. Olen aloittanut sarjan seuraamisen uudestaan ja voi, että. Nyt henkilökuvat, monologit ja kaikki aukeavat ihan eri tavalla.

Irtiotoissa seurataan noin kolmekymppisiä ihmisiä heidän elämänsä taitekohdissa ja mullistuksissa. Osa onnistuu ja osa vajoaa tahtomattaan tilanteisiin, jotka omassa synkkyydessään muistuttavat elämän varjopuolista. Kuinka veitsenterällä ja kuinka pienestä voi olla kiinni se, mikä on elämäsi suunta. Tarinan henkilöhahmot nivoutuvat toisiinsa upeasti toteutetulla tavalla. Henkilöiden lukemat monologit ovat puhuttelevia ja kyllä, omaan elämäänkin on löytynyt monia ja monia vertauskohtia. Mikko Koukin esittämä Otto ja hänen vierailunsa hahmoterapiassa ovat samalla koomisia, mutta myös niin surullisia. Janne Virtasen esittämän Vellun luisuminen perheen jouluruokailua kuvaavasta onnellisesta perheenisästä täydelliseen alamäkeen on todella puhutteleva.

Sarjasta löytyy varmasti jokaiselle jotain. Sarja on karu, synkkä ja samalla niin kaunis. Kannattaa katsoa, jos vain jostain sen käsiinne saatte.

Irtiotto, tietyssä mittakaavassa hyvä ratkaisu!

-Esko-

Comments (7)