Tietoa mainostajalle › Tietosuojaseloste ›
Browsing Tag

opettajankoulutus

, , , , , ,

Jännittävät ajat

9.5.2017

Yliviivaustusseja, muistiinpanoja, post it-lappuja ja tulevaisuuden haaveita. Hienoista jännitystä onnistumisesta, epäonnistumisesta. Satoja istuttuja tunteja kirjaston lukuhuoneessa, puhelin äänettömällä. Mikä minusta oikeasti tulee isona? On kevät ja pääsykokeiden aika. Pääsykokeiden, jotka näyttelevät suurta osaa nuoren, nuoren aikuisen, aikuisen elämässä. Pienestä se on kiinni. Tulevaisuuden suuntaviiva.

Hakijoiden määrät lähes jokaiselle alalle ovat todella suuria ja sen suuren, paksun kirjekuoren putoaminen postiluukusta on yhä tiukemmassa ja tiukemmassa. Pieniä, ohuita kirjeitä putoilee paljon suuremmilla prosenteilla. Samalla putoilee useita välivuosia ja vuoden odotuksia uuteen yritykseen. Paksun kuoren pudotessa hahmottuu ne tulevaisuuden suuntaviivat. Tiedät suunnilleen kuinka tulevat vuotesi vietät. Tiedät mahdollisesti missä ammatissa tulevat vuotesi vietät. Esimerkkinä Helsingin yliopiston opettajankoulutusyksikön hakijamäärät vuonna 2016. Hakijoita 1770 ja näistä paksu kuori putosi 120:lle hyvin valmistautuneelle tai varmasti jossain tapauksessa myös onnekkaalle hakijalle. Pieniä ja ohuita kuoria postitettiin todella, todella paljon enemmän.

Tässäpä näitä asioita miettiessä osaa kyllä arvostaa ihan eri tavalla hetkeä, jolloin silloisen kimppakämppämme keittiön postilaatikosta putosi se paksu kirjekuori. Asuin keittiössä, jossa oli jauhelihan paistokielto, koska haju tarttui ikävästi lakanoihin. Paksu kirjekuori saapui Kajaanin opettajankoulutusyksiköstä. Pääsin sisään toisella yrittämällä. Ensimmäisellä kerralla en valmistautunut tarpeeksi hyvin. Tiedostin sen silloin jo itsekin. Toisella kerralla valmistauduin huolellisesti ja haastattelutilanteeseen menin vessapaperista askarrellut tupot nenässä. Alkoi vuotamaan verta molemmista sieraimista juuri ennen h-hetkeä. Varmasti jäin haastattelijoiden mieleen. En kuitenkaan voi luvata, että tämä on avain varmaan sisäänpääsyyn.

Se on se sisäänpääsy. Se sisäänpääsy on kaikista vaikeinta. Sisäänpäästyäni pärjäsin opinnoissa todella hyvin ja näin varmasti on monella muullakin. Kajaaniin hakeuduin, koska sain vihiä, että sinne juuri tuo sisäänpääsy on minun tasolleni huomattavasti helpompaa kuin näihin opiskelijoiden paratiiseihin, Jyväskylään tai Helsinkiin. Piti hypätä tuntemattomaan, mutta tämä hyppy todella kannatti. Kajaani oli pieni ja sympaattinen opinahjo, jossa lähes kaikki tunsivat toisensa, opettajat ja opiskelijat. Ruokalan henkilökunta ja talonmiehet. Tein kahdessa vuodessa lähes 230 opintopistettä ja hain onnistuneesti siirron Helsingin yliopistoon suorittamaan maisterin opintoja. Massaluentoja, massakampuksella. Päällimmäisenä muistona päättöharjoittelu, jyrkkä ylämäki Siltavuorenpenkereelle ja maisterin paperit. Maisterin paperit, jotka mahdollistivat minulle viran. Viran ammatissa, jota rakastan.

Haluan toivottaa onnea kaikille pääsykokeisiin valmistautuville. Paksun tai ohuen kirjekuoren saaneille tai saaville. Tee juuri sitä mikä tuntuu oikealta.

-Esko-

Comments (20)
, , , , ,

Selätä se peikko, se negaatiopeikko ja hyppää onneen!!

30.10.2016

unspecified-1Hetkiä, hetkiä elämässäni, kun on tehnyt mieli hypätä ilmaan ja huutaa. Huutaa onnesta ja onnistumisesta. Jonkun minulle tärkeän tavoitteen saavuttamisesta. Jos johonkin jaksaa uskoa ja tekee töitä sen eteen. Saattaa se jopa onnistua. Tätä yritän toitottaa usein myös oppilailleni.

  • Miesten korisliigan pronssimitali Joensuun Katajassa.

Vuosi oli 2001. Hain Joensuuhun opiskelemaan erityisryhmien liikunnanohjaajaksi, ja pääsin. Samalla reissulla kävin try outeilla Joensuun Katajan miesten koripallojoukkueeseen. Niinivaaran koulun korit olivat minulle suotuisat ja kolmen pisteen heitot upposivat kovalla prosentilla. Pääsin mukaan joukkueeseen.

Erityisryhmien liikunnanohjaajaksi halusin, koska työskentelin kymmenen kesää lievästi kehitysvammaisten liikuntaleireillä ohjaajana ja se työ oli niin mukavaa ja palkitsevaa. Vuosi Joensuussa oli ikimuistoinen ja tähtihetkenä kaulaani pujotettiin kauden päätteeksi korisliigan pronssimitalit.

  • Onnistuminen Kajaanin opettajankoulutuslaitoksen pääsykokeissa.

Työskenneltyäni kolme vuotta koulunkäyntiavustajana tulevaisuuden ammattini oli jo selkeytynyt päässäni. Entinen jääkiekkokaverini oli hakenut jo aiemmin Kajaanin ja vinkkasi minulle, että siellä on suotuisat pääsykokeet ja sisäänpääsy voisi olla minullekin mahdollinen. Tein avoimessa yliopistossa opintoja ja valmistauduin kokeisiin huolella.

Se hetki, kun postiluukusta tippui iso paksu kirje, lupasi jo todella hyvää. Avasin kuoren ja se oli hyväksymiskuori. Se avaus onkin sitten sanellut todella paljon tulevaisuuttani. Pienestä on asiat kiinni.

  • Hyväksytty siirtohakemus Helsingin yliopiston maisteriopintoihin.

Tein Kajaanissa opintoja todella kovalla tahdilla. Kiitos silloiselle tyttöystävälleni. Ilman häntä en varmasti olisi tässä juuri nyt. Suoritin kahdessa vuodessa lähes 230 opintopistettä ja valmistuin kasvatustieteen kandidaatiksi. Olin aina haaveillut opiskelusta Helsingin yliopistossa ja hain siirtoa. Sieltäkin postiini saapui hyväksymiskirje. Oli aika muuttaa Kajaanista Helsinkiin ja Stockmannin naapurin. Voihan voi, se oli hurja ensimmäinen kesä.

  • Valmistuminen kasvatustieteen maisteriksi 2010.

Korkeakoulututkinto takataskussa. Seisoin Porthanian juhlasalin rivissä. Kädessäni maisterin paperit ja vähän nuhjuuntunut ruusu. Menimme vanhempieni ja silloisen tyttöystäväni kanssa syömään Nepalilaiseen ravintolaan. Muistan vielä. Tyttöystäväni lähti oksentamaan kesken ruokailun ja sepä onkin hyvä aasinsilta seuraavaan tähtihetkeen.

  • Tyttäreni syntymä joulukuussa 2010.

Taksi pihassa. Kuski sytyttää vielä punaisen Marlboron. Avovaimoni makaa taksin takapenkillä hyvinkin tuskaisena. Pakko oli sanoa kuskille, että voitko tumpata tupakkisi, tai kohta leikitään yhdessä kätilöitä keskellä vilkasta Hämeentietä.

Kätilöopisto, kello noin 15. Sylissäni pieni paketti. Paketti, jonka vapautin maailmaan ja katkaisin tärisevin käsin napanuoran. Paketti, joka seuraa minua koko elämäni. Paketti, joka todellakin on ”fragile”. Maailman arvokkain paketti. Paketti, jolla tulee aina olemaan kaksi postiosoitetta.

  • Viran saaminen Vantaalaisesta alakoulusta.

Nykyisessä hyvin epävarmassa taloustilanteessa voin olla todella onnellinen, että minulla on virka. Virka tuo turvaa tulevaisuuteen ja tililleni tipahtaa varmasti kerran kuussa korvaus tehdystä työstäni.

Muistan virkahaastattelupäivän todella tarkasti. Lähdin ajamaan Lahdesta. Oli talven pahimpia lumimyrskypäiviä. Astuin rehtorin ja johtoryhmän eteen. Pyyhkäisin ylimääräiset lumet olkapäiltäni ja annoin mennä. Haastattelutilanne oli todella rento ja onnistunut. En ollut miettinyt mitään valmiiksi ja se saattoikin olla avain onnistumiseen. Rennolla otteella, omana itsenä mentiin ja nyt tuohon samaan osoitteeseen saatan ajaa kymmeniä vuosia eteenpäin.

  • Ruisrock 2016.

Aurinkoinen perjantaipäivä. Seison hyvän ystäväni kanssa Niittylavan edustalla. Kädessäni kylmä virvoke. Ympärillä hyväntuulisia ihmisiä ja musiikki raikaa esiintymislavalta. Kaverini kysyy minulta, että Esko mikä on fiilis? Se hetki ja se tunne.

Se oli hetki, jolloin ensimmäistä kertaa koin ymmärryksen, että olen voittanut kuukausia kestäneen eromasennuksen. Olin selättänyt sen peikon, joka korvaani toitotti negaatiota. Peikko joka heitti päälleni katkeruutta ja kaipuuta. Nyt se peikko koki tappion. Koki tappion onnelle ja vapauden tunteelle. Ymmärsin Ruisrockin auringon alla, että ei minulla ole hätää. Minulla on kaikki hyvin. Olen elossa ja hengitän. Hengitän itse ja yksin. Hengitän itse, ajoittain kaksin. Hengitän itse, joskus kolmistaan.

Millaisia tähtihetkiä mahdetaan elämääni vielä maalailla? Milloin teidän on tehnyt mieli hyppiä ja huutaa? Ilosta ja onnesta.

Hyvää alkavaa viikkoa!

-Esko-

P.S Tänään tulee muuten Marja Hintikka Live uusintana. TV2 kello 22.05.

// Kuvat: Amanda Aho //

Comments (5)